Mielipide: Pelastuminen voi olla hyvin konkreettista

Mielipide: Pelastuminen voi olla hyvin konkreettista

Tämän päivän ihmiset ajattelevat ja muodostavat kantoja uskonnollisista asioista enemmän kuin aikaisemmin. Enää ei kaikille uskovaisillekaan riitä, että kaiken perusteluksi todetaan näin kerrotun Raamatussa.

Keskeistä on ollut usko tuonpuoleiseen elämään. Tulisi elää ja uskoa sitä silmälläpitäen, että pelastuisi eli varmistaisi itselleen ikuisen elämän. Mutta millaisilla edellytyksillä voimme olettaa, että kuoltuamme meitä odottaisikin vielä uusi elämä?

Maapallolla on tähän asti elänyt yli 80 miljardia ihmistä. Missä heidän kaikkien sielunsa nyt olisivat? Mitä ne olotilaltaan olisivat? Luoja ei tarkoittane muuta kuin seurata luomallaan maapallolla tapahtuvaa elämää, ja siihen joskus jopa puuttuakin?

Luoja loi kaikki edellytykset ja järjestelmät maapallolle. Evoluutio perustui näihin järjestelmiin. Ne ovat menetelmiä, joille kehitys rakentui ja rakentuu, kuten ihmislapsen synnytys ja varttuminen.

Sama koskee kasvikuntaa, eläinkuntaa, sääoloja, painovoimaa, maapallon asemaa avaruudessa ja kiertoa auringon ympäri. Ne ovat konkretiaa.

Mitä siis on pelastuminen? Ei tuonpuoleiseen siirtymistä, vaan tämän elämän vaaroista selviämistä. Pelastuminen on ollut konkreettista, kun viimeaikaiset luonnonkatastrofit ja sotien piittaamattomat pommitukset ovat koetelleet ihmisiä. Osa asukkaista on pelastunut, osa jäänyt tuhojen kohteeksi.

Mikä on elämän tarkoitus? Goethe on todennut, että se on ”elämä itse.” Miksi se olisi muuta? Maapallolle olemme syntyneet, ja täällä meidän on parasta järjestää elämämme parhain päin ja mahdollisimman tasapuolisin keinoin.

Mutta luonnon paikkakohtainen kovuus on todistanut, ettei tasapuolisuus ole kaikessa mahdollista. Elämä kohtaa ihmisiä monin eri tavoin. Paljon on tehty, paljon on vielä tehtävissä, jotta kaikilla ihmisillä menisi parhaan mukaan. Se on varmasti myös Korkeimman toivomus.

Harry Blässar

Helsinki

Jaa tämä artikkeli:

Kommentoi