Aviapoliksen alueelle on perustettu nopeasti neljä vastaanottokeskusta. Irakista tullut Tareq Al-Hassan (vas.) odottaa turvapaikkapäätöstä Robert Huberin tien keskuksessa. Kuva: Sirpa Päivinen
Mieluummin kylmyyttä kuin autopommeja
Vantaalle on perustettu neljä vastaanottokeskusta muutamassa viikossa. Niiden asukkailla ei ole juuri muuta kuin aikaa.
Tavallaan tässä ei ole mitään ihmeellistä. Vantaa on Suomen monikulttuurisin kaupunki, jonne on jo pitkään tultu monesta syystä ja suunnasta, myös turvapaikkaprosessin kautta. Silti tilanne on uusi. Muutaman viikon sisällä tulijoita on ollut yli tuhat, suurin osa on 20–40-vuotiaita miehiä Irakista. He anovat Suomesta turvapaikkaa.
Tilanne on vaatinut toimimaan nopeasti. Syyskuun lopulla SPR perusti vastaanottokeskuksen Auramon tiloihin Valimotielle, lokakuussa syntyivät Luona Oy:n keskukset Robert Huberin tielle, Sokkakujalle ja Ilmailutielle. Nyt niissä odotetaan päätöksiä ja mietitään, millainen elämä täällä voisi olla edessä.
Paljon kysymyksiä on myös vantaalaisilla. Keitä tulijat ovat? Ovatko he kaikki todella turvapaikan tarpeessa? Mihin tulijat asettuvat, kun muidenkin on vaikea saada asunto ja työtä?
Jotkut vantaalaiset suunnittelevat ystävätoimintaa, toiset tuovat vaatteitaan SPR:n Konttiin. Joku uhoaa Facebookin paikallisryhmässä lähtevänsä "mielellään muiluttamaan mutakuonoja". Kaupunki, seurakunnat, järjestöt, poliisi, yritykset ja Maahanmuuttovirasto pinnistelevät pysyäkseen tilanteen tasalla.
Lähtöpäätös oli lopulta helppo
Rakennusfirma YIT:n entisessä toimistorakennuksessa Robert Huberin tiellä on Vantaan suurin vastaanottokeskus. Kun koko rakennus saadaan käyttöön, täällä pitäisi olla noin 800 asukasta. Talon toista päätyä remontoivat miehet, jotka puhuvat jotakin vierasta kieltä, mahdollisesti puolaa.
Asukkaista osa on tullut ulos, joko tupakalle tai haukkaamaan happea. Vaikka aamulla on ollut pakkasta, miehet ovat kevyissä vaatteissa. Sandaaleista pilkottavat paljaat varpaat. Sisään keskukseen ei päästetä mediaa, mutta moni ulkona olevista tahtoo jutella. Henkilökunnalla on kiire ja meillä taas ei ole muuta kuin aikaa, miehet kertovat.
– Me vain syömme, nukumme ja odotamme, kertoo Tareq Al-Hassan.
Al-Hassan, 32, ja Humam Mohammed Bdaiwi, 36, ovat joutuneet Irakissa vainotuiksi työnsä vuoksi. Al-Hassan on ollut toimittaja sanomalehdessä ja kirjoittanut siitä, mitä maassa tapahtuu. Bdaiwilla on takanaan pidempi piina. Hän on sairaanhoitaja, mutta työskenteli myös liittouman tulkkina, kun Yhdysvallat soti Irakissa. Sellaista taustaa ei katsota hyvällä.
– Minua uhkailtiin. Pääni haluttiin leikata, Bdaiwi sanoo.
Kun miehet kuvailevat kotimaataan, toistuvat sellaiset sanat kuin uhkailu, autopommi ja terroristi. Lopulta ei ollut vaikea päättää, lähteäkö vai jäädä. Matka kohti tuntematonta alkoi veneellä Turkkiin ja jatkui usean Euroopan maan läpi "kaikilla mahdollisilla kulkuneuvoilla". Bdaiwi kertoo myös kävelleensä kolme päivää.
Suomeen miehet tulivat Tornion kautta. Siellä heitä neuvottiin suuntaamaan Vantaalle. Tareq Al-Hassan kertoo olevansa yhä niissä vaatteissa, collegehousuissa ja -paidassa, joissa lähti Irakista. Muuta hänellä ei ole.
– Nyt haluan vain olla turvassa, mennä nukkumaan ja herätä taas uuteen päivään, Al-Hassan toteaa.
– En usko, että Irak muuttuu paremmaksi, tai ehkä sadan vuoden päästä.
Monet vantaalaiset tahtovat auttaa
Tulijoiden vastaanottamiseksi on tarvittu yhteistyötä. Vantaan kaupunki on perustanut uuden maahanmuuttoyksikön, joka auttaa tänne jääviä koulutukseen ja työnhakuun liittyvissä asioissa. Vantaalla on varauduttu ottamaan vastaan 1400 turvapaikanhakijaa, sen verran mitä vastaanottokeskuksiin mahtuu.
Vantaan vastaanottokeskuksia pyörittävät Luona Oy ja SPR ovat laatineet sopimukset Maahanmuuttoviraston kanssa. Kulut maksaa valtio. Sopimukset kattavat periaatteessa koko paketin: majoituksen, ruokailut, terveydenhuollon ja kotouttamispalveluita.
– Käytännössä ensimmäisessä vaiheessa pyritään saamaan sisätilat kuntoon ja perusasiat toimimaan, eli majoitusta ja ruokaa. Myöhemmin on tulossa enemmän aktiviteettia, esimerkiksi työtoimintaa. Meillä on aloittanut vapaaehtoistyön koordinaattori, kertoo Luona Oy:n palvelupäällikkö Mika Tolppola, joka vastaa Robert Huberin tien vastaanottokeskuksesta.
Ruoka tulee toistaiseksi ulkopuolisilta yrityksiltä, mutta oman keittiön käyttöönottoa suunnitellaan.
– Se mahdollistaisi sen, että asukkaat voisivat hankkia hygieniapassit ja olla mukana ruuan valmistuksessa, Tolppola sanoo.
Kieliopetusta ei ole vielä saatu käynnistettyä, mutta erilaisia infotilaisuuksia on pidetty yhteistyössä poliisin kanssa.
– Turvapaikanhakijoille on kerrottu siitä, miten turvapaikkaprosessi etenee. Myös naisen asemasta suomalaisessa yhteiskunnassa kerrotaan.
Vantaan seurakunnat ovat olleet mukana vapaaehtoistyön koordinoinnissa. Jo noin 100 vantaalaista on ollut yhteydessä seurakuntiin ja kertonut haluavansa auttaa. Joku osaa arabiaa, joku on mukana jalkapalloporukoissa ja voisi tarjota tekemistä. Ystävyystoiminta kiinnostaa monia. Vapaaehtoisten ensimmäinen tapaaminen oli 4.10., ja lisää tapaamisia on tulossa. Lisää väkeä vielä kaivataan, erityisesti miehiä.
– Ensimmäisessä tapaamisessa oli 52 ihmistä. Heitä oli lukioikäisistä eläkeikäisiin, eri puolilta Vantaata. Heillä oli monenlaista osaamista, Vantaan seurakuntien kärkihankekoordinaattori Katri Korolainen kertoo.
Palautus on pahin pelko
Tareq Al-Hassan ja Humam Mohammed Bdaiwi päätyivät Suomeen, koska olivat kuulleet maasta hyvää.
– Turkissa kuulin, että Suomi on hyvä maa. Minulla on Helsingissä ystävä, joka tuli Suomeen jo aiemmin, kertoo Al-Hassan.
– Tiesin, että Suomessa on vain viisi miljoona ihmistä, joten ajattelin, että tänne mahtuu. Kuulin myös, että irakilaisen voi olla helpompi saada turvapaikka Suomesta kuin joistakin muista maista, Bdaiwi sanoo.
| Osalla turvapaikanhakijoista ei ole mukanaan kuin vaattet, joissa lähti kotoa. |
Sitä hän ei ehkä tiedä, että juuri irakilaisten ja somalialaisten turvapaikkahakemukset ovat parhaillaan jäissä. Turvapaikan saamisen ehdot todennäköisesti tiukentuvat.
Miehet ovat helpottuneita siitä, että ovat viimein Suomessa, mutta alku ei ole ollut pelkästään ruusuinen. Keskuksessa on täyttä, tietoa vähän. Ruoka on erikoista, kylpyhuoneet tuntuvat olevan aina varattuja. Suomen hintataso on ollut karu yllätys.
Bdaiwi kaipaa perhettään, vaimoa ja 1- ja 4-vuotiaita tyttäriään. Heistä huolehtii veli.
– Vaimo kertoi puhelimessa, kuinka veljeni kodin lähellä taas räjähti autopommi. Tyttö kyselee isää. Se särkee sydämeni.
Kaikesta huolimatta paluu Irakiin on Al-Hassanin ja Bdaiwin pahin pelko. He tahtovat jäädä Suomeen ja oppia kieltä, opiskella ja tehdä töitä.
– Mieluummin kylmyyttä kuin autopommeja, Bdaiwi kiteyttää.
Miehet vantaalaisen toimistorakennuksen pihassa vaikuttavat kaiken keskellä positiivisilta. Välillä naurattaakin.
– Pakko tässä on pysyä positiivisena, Humam Mohammed Bdaiwi sanoo.
Jaa tämä artikkeli: