Perusoikeus. Asunnottoman yö on "kylmä, pitkä, pimeä ja yksinäinen", muistuttaa Vailla vakinaista asuntoa ry. Lyhdyt valaisivat Leppävaaran Asunnottomien yötä vuonna 2013. Kuva: Patrik Lindström
Mies on asuntojonon kakkonen
Keski-ikäinen mies on vuokra-asuntojonojen väliinputoaja. Asunnottomuus uhkaa kääntyä kasvuun.
Vastoinkäymiset alkoivat keväällä 2013. Tuolloin 52-vuotias Martti (nimi muutettu) jäi työttömäksi, kun taksiyritys, jossa hän oli työskennellyt, vaihtoi omistajaa. Heinäkuussa tuli toinen isku: avioliitto päättyi kipeään eroon.
Pakkotilanteessa Martti muutti VVO:n asuntoon, vaikka vuokra oli työmarkkinatuella elävälle liian kova. Seuraava talvi meni sumussa. Martti hoiti masennusta alkoholilla ja yritti kevättalvella jopa itsemurhaa.
"Otin lääkkeitä, mutta rupesin viime hetkellä miettimään, etten voi tehdä lapsilleni näin, ja soitin itse hätäkeskukseen."
Itsemurhayrityksen jälkeen Martti löysi itsestään voimia asioiden hoitamiseen. Heinäkuussa 2014 edessä oli kuitenkin häätö vuokrarästien vuoksi. Siitä lähtien hän on asunut epävirallisesti eläkkeellä olevan ystävän luona.
Arki on sinnittelyä serkun, äidin ja ystävien avun varassa. Tavarat ovat varastossa Nurmijärvellä, lasten tapaamiset pitää järjestää kahviloissa.
Toivoton tilanne ajaa pääkaupunkiseudun reunoille
Martti on tehnyt hartiavoimin töitä oman kodin puolesta: lukemattomia asuntohakemuksia ja puoltolausuntoja eri tahoilta, vuokravelan säännöllistä lyhentämistä. Hän on myös hoitanut terveyttään ja jättänyt päivittäisen kaljoittelun pois.
"Kaikki perusasiat on nyt hoidettu kuntoon. Vain asunto puuttuu", Martti summaa rauhallisella äänellä.
Ratkaisevan tärkeää apua ovat antaneet Olarin seurakunnan diakoni Karoliina Sivén sekä Sininauha Oy:n palveluohjaaja Tarja Savonlahti. Espoon kaupungin tuki ei saa Martilta korkeaa arvosanaa.
Martti on kiinnittänyt huomiota siihen, että nuorille aikuisille ja senioreille järjestyy korvamerkittyjä asuntoja, ja myös turvapaikanhakijoiden majoitus on järjestynyt nopeasti.
"Minä kuulun väliinputoajien joukkoon, vaikka olen maksanut veroja yli 40 vuotta."
Asunnottomuuspolitiikan valmistelusta vastaava ympäristöministeriön erityisasiantuntija Peter Fredriksson löytää Martin tarinasta tuttuja piirteitä.
"Keski-ikäinen mies jää helposti asuntojonossa kakkossijalle. Tilanne on synnyttänyt niin sanotun Riihimäki–Mäntsälä-ilmiön, kun toivoton tilanne pakottaa muuttamaan Helsingin seudun laitamille."
Samaan aikaan myös kotoa irtautuvien nuorten asunnottomuusriski on kasvanut. Taustalla on Fredrikssonin mukaan kotien pahoinvointia ja sosiaalisten verkostojen hapertumista. Katkoja asumispolkuun aiheuttaa myös epätyypillisten työsuhteiden yleistyminen.
"Vuokravelat ovat iästä riippumaton loukku. Se voi koskea ketä tahansa, jolla on pienet tulot", Fredriksson sanoo.
"Raskaamman luokan asunnottomilla" riskinä on usein elämäntapaongelmien aiheuttama häätö siinä vaiheessa, kun he siirtyvät asuntolasta itsenäiseen asumiseen.
"Heidän auttamisessaan vertaistukiryhmät ovat osoittautuneet tehokkaiksi", Fredriksson toteaa.
Turvapaikanhakijat kasvattavat jonoja
Espoossa oli viime vuoden marraskuun ARA:n tilastojen mukaan hieman yli 600 asunnotonta. Pääkaupunkiseudulla asunnottomia on yhteensä noin 4500.
Fredriksson neuvoo varautumaan siihen, että turvapaikanhakijoiden määrän kasvu pidentää jatkossa Helsingin seudun asuntojonoja noin tuhannella hengellä vuodessa.
"Vuositasolla uusi asunto pitäisi löytää 3000–4000 ihmiselle, jos haluamme purkaa tilanteen ja estää asunnottomuuden kääntymisen uuteen kasvuun. Se edellyttäisi 2000–3000 uuden vuokra-asunnon rakentamista vuodessa. Päävastuun kantavat Helsinki, Espoo ja Vantaa", Fredriksson laskee.
Espoon kohdalla Fredriksson kiinnittää huomiota myös häätöjen korkeaan määrään.
"Viime vuonna Espoossa tapahtui 90 häätöä, mikä on Helsinkiin verrattuna paljon. Espoon kaupungin häätöjä ennaltaehkäisevät toimet tarvitsevat nyt lisää rahaa. Lisäksi tarvitsemme eri auttamissektoreiden aitoa yhteistyötä."
Jaa tämä artikkeli: