null Mieti, mitä vedät!

Hyi, hyi.

Hyi, hyi.

Mieti, mitä vedät!

Maapallon ympärysmitta on noin 40 000 kilometriä. Suomessa on 5000 kilometriä pidempi viemäriputkisto. Eikä ole samantekevää, mitä sinne päätyy, sillä jätteet rehevöittävät ja myrkyttävät vesistöjä.

Suomalaiset vesihuoltolaitokset, joukossa Vantaan vesi, ovat käynnistäneet Pytty-kampanjan. Sillä valistetaan käyttämään oikein kodin tärkeintä istuinta. Sitä, jolla lopulta on yhteys uhanalaiseen Itämereen.

Istuimen normaalin käyttötarkoituksen mukanaan tuomat jätökset ovat tarpeeksi suuri urakka vedenpuhdistamoille. Jos vessanpyttyyn kaadetaan jotain muuta kuin sitä itseään, tulee ongelmia.

Osa jätteistä voi tukkia kodin putkiston ja aiheuttaa ison laskun. Osa puolestaan tukkii viemäriverkostoja ja haittaa puhdistuslaitoksen toimintaa. Osa on uhka luonnolle.

Terveyssiteitä ja sukkahousuja harva vessanpönttöön tunkee, mutta sinne eivät kuulu myöskään talouspaperi, eilisen ruoan tähteet saati maalipensselin puhdistamiseen käytetty tärpätti.

Vanhentuneiden lääkkeiden loppusijoituspaikka on apteekki. Nyt kolmannes lääkkeistä päätyy vessanpönttöön tai roskikseen ja lopulta luontoon. Lisää tietoa pyttyyn sopimattomista aineista www.pytty.fi.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.