null Mihin polkupyörällä pääsee?

Mihin polkupyörällä pääsee?

Hämeenkylästä pyöräiltiin vanhaa kirkkotietä seuraten Pyhän Laurin kirkolle tiistaina 15.5.

Erkki Sirviö, 68

Mikä sai sinut lähtemään pyörän selkään?

— En muista, mistä näin ensimmäisen tiedon retkestä. Kävin katsomassa netistä lisätietoja. Historia kiinnosti. Polkupyörällä pääsee mihin vaan, esimerkiksi Ilolasta Helsingin keskustaan kuutta eri reittiä pitkin. Pyöräilen lähinnä kesäaikaan, 2000–5000 kilometriä vuodessa.

Mitä reitiltä löytyi?

— Reitin valinta oli sinänsä hyvä. Vantaan historiasta ei tullut uutta. Reitin kohteista eniten on tapahtumia ollut Vantaankosken seudulla. Hienoja ovat myös peltoaukeat, samoin Voutila, joka on vanhimpia säilyneitä talonpoikaismiljöitä.

Pisteillä 1–5, paljonko annat pyöräretkelle?

— Annan 3,5 pistettä. Pysähdykset voisivat olla pitempiä, ja toiveissa olisi kuulla paikkojen taustoista nettiesittelyitä enemmän.


Pia Lindahl, 40

Mikä sai sinut lähtemään pyörän selkään?

— Pyöräilen kesäaikaan muutenkin, ainakin työmatkojani Pähkinärinteestä Pitäjänmäelle. Luin reitistä Vantaan kaupunkijuhlan esitteestä ja Vantaan Laurista, ja se vaikutti mielenkiintoiselta. Samalla saan kerätyksi kilometrejä. Työpaikkani osallistuu yritysten väliseen kilometrikisaan.

Mitä reitiltä löytyi?

— Pääsin ohjatusti tutustumaan paikkoihin, joissa en ole ennen käynyt. Oli yllätys, kuinka lyhyitä välimatkat oikein ovatkaan. Olen asunut Vantaalla vuodesta 1999 ja kulkenut länsi–itä-suuntaisia matkoja linja-autolla. Kiertelevien reittien takia etäisyydet ovat tuntuneet pitkiltä.

Pisteillä 1–5, paljonko annat pyöräretkelle?

— Annan 4 pistettä. Harmi, että retki aloitettiin Hämeenkylän kirkolta eikä Linnaisten kartanolta. Lisää tällaista. Palaan reitille.


Jaakko Kara, 42

Mikä sai sinut lähtemään pyörän selkään?

— Ihminen on luotu liikkumaan, laulamaan, leikkimään ja tanssimaan. Työmatkapyöräilen ympäri vuoden. Se on vastaisku ristiäiskakuille. Kotoani on Hämeenkylän kirkolle 6,5 kilometriä. Näin upeana kevätiltana olisi rikos ihmiskuntaa vastaan olla lähtemättä.

Mitä reitiltä löytyi?

— Käytimme Anne Puumalan kanssa pysähdyspaikoissa vanhan kirkkotien nettiesittelytekstejä. Palasin itsekin retkeltä kahta viisaampana, vaikka olen koulupojasta harrastanut Martinlaakson ja Myyrmäen historiaa. Pihateitä ja pikkukyliä löytyy lähempääkin kuin Kreikasta tai Ranskasta.

Pisteillä 1–5, paljonko annat pyöräretkelle?

— Annan 5 pistettä. Liikkumisen yhteydessä ihmisten kohtaaminen lisääntyy, paranee ja kiihtyy. Lisäksi pyöräileminen edistää luomua, naturaa ja vihreitä ajatuksia.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.