null Mikä lauluista oli suosituin?

Erik Blomqvist, 84

Erik Blomqvist, 84

Mikä lauluista oli suosituin?

Kauneimpia hengellisiä lauluja laulettiin ruotsiksi Folkhälsanilla Tikkurilassa keskiviikkona 11.5.

Erik Blomqvist, 84

Miksi tulit laulamaan?

— Asun Folkhälsanin talossa. Käyn kaikissa tilaisuuksissa, joita täällä on, aina kun olen paikalla. Tässä iässä voi Jumalakin tulla mieleen. Alkaa ajatella, että jokapäiväisten asioiden lisäksi elämässä on ehkä muitakin ulottuvuuksia.

Mikä hengellisistä lauluista on lempilaulusi?

— Parhaiten mielessäni on isoisäni lempivirsi Mua siipeis suojaan kätke. Hänellä oli tapana laulaa silloinkin, kun hän teki töitä pajassaan. Hän soitti myös viulua ja oli sillä tavalla uskonnollinen, että jopa kotona siunasi ruokansa.

Pisteillä 1–5, paljonko annat tilaisuudelle?

— Annan 5 pistettä yhdessäololle ja vaikkapa laulujen taustatiedoille.


Ebi Heiskanen, 82

Miksi tulit laulamaan?

— Pidän laulamisesta. Minulle on oikeastaan aivan sama, mitä lauletaan, kunhan lauletaan. Kun muutin Tikkurilaan vuonna 1945, liityin nuorisokuoroon. Jäin pois kuorosta 75-vuotiaana, mutta liityin viime syksynä aloittaneeseen seniorikuoroon. Asun vain lyhyen matkan päässä Folkhälsanilta.

Mikä hengellisistä lauluista on lempilaulusi?

— Kyllä se on ehdottomasti Suvivirsi. Sitä laulettiin aina koulussa, ja myöhemminkin sitä on laulettu paljon yhteislauluna.

Pisteillä 1–5, paljonko annat tilaisuudelle?

— Annan 5 pistettä. Aina oppii jotain uutta, vaikkei sitä pitkään muistakaan. Oli mielenkiintoista kuulla vanhoja levytyksiä ajalta, jolloin en ehtinyt niitä kuunnella perhe- ja muiden asioiden takia.


Håkan Wikman, 47

Mitä ovat ruotsinkieliset kauneimmat hengelliset laulut, joita lauletaan Folkhälsanilla?

— Käytämme virsikirjaa ja toisinaan ruotsalaista kokoelmaa, jossa on yli sata hengellistä laulua. Vuosi sitten kävimme läpi tuttuja virsiä koko virsikirjasta, ja valitsimme vuoden virren. Se oli Mua siipeis suojaan kätke. Yhteislaulutilaisuuksia on ollut talvikaudella Folkhälsanin talon valmistumisesta lähtien.

Mitä erityistä oli päivän ohjelmassa?

— Laulamisen lisäksi kuuntelimme 1950- ja 1960-luvun hengellisiä levytyksiä. Eräs osanottaja toi joskus kaksi EP-levyä, ja kirkkoherranvirastolta löytyi niitä pino. Joku muisti, että ruotsalainen laulajakuuluisuus Ingeborg Nyberg konsertoi aikoinaan myös Pyhän Laurin kirkossa.

Pisteillä 1–5, paljonko annat tilaisuudelle?

— Annan 5 pistettä osanottajien innolle ja aktiivisuudelle.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.