Arttu Hirviniemi, 4
Mikä on entisten päiväkerholaisten kerho?
Alle kouluikäisten iltakerho kokoontui jouluisissa tunnelmissa ke 8.12. Hakunilan kirkolla.
Arttu Hirviniemi, 4
Miten valmistauduit kerhoon?
— Otin kotoa repun mukaan ja sinne sisätossut ja eväät. Tänään oli eväänä sämpylä, jossa oli juustoa välissä. Reppuni on vihreä. Isä tuo minut kerhoon autolla ja hakee kotiin, kun kerho loppuu.
Mitä kerhossa tehtiin?
— Aluksi juteltiin ja laulettiin. Ensin leikittiin joululeikkejä ja tonttuleikkejä. Sitten leikittiin kavereitten kanssa autoilla. Kotonakin leikin paljon autoilla, mutta siellä minulla on myös kolme lentokonetta. Ennen syöntiä kerhossa laulettiin, että syttyy kynttilät. Rukoiltiin myös. Silloin laitettiin sormet ristikkäin.
— Minulla on täällä kavereita. Miika kävi ennen samassa päiväkerhossa kuin minä. Toiset olen oppinut tuntemaan kerhossa. En näe heitä muualla kuin täällä.
Pisteillä 1–5, millaista kerhossa oli?
— On ollut aika kivaa, annan 3 pistettä. Parasta oli leikkiminen.
Ronja Sundholm, 6
Miten valmistauduit kerhoon?
— Otin vaaleanpunaiseen kissareppuuni tossut ja leipää evääksi. Mukana on myös lappu siitä, että tulen keväälläkin kerhoon. Minut tuodaan ja haetaan autolla. Serkkuni Sandra kulkee samassa kyydissä. Myös viisivuotias pikkusiskoni Siiri käy samassa kerhossa.
Mitä kerhossa tehtiin?
— Me tehtiin joulujuhlaa varten kulkuset jalkaan. Ne laitetaan nilkan ympärille. Tonttulakkeja meillä on ennestään. Lauloimme myös joululauluja.
— Sitten leikittiin kavereitten kanssa Seuraa toista -leikkiä. Hypimme edellä kulkevan perässä. Piti yrittää hypätä yhtä korkealle.
— Ennen kuin alettiin syödä eväitä, soitettiin kelloa. Sitten siivottiin, laitettiin tavarat paikoilleen ja pestiin kädet. Sitten rukoiltiin, että siunaa Jeesus ruokamme, ole aina luonamme.
Pisteillä 1–5, millaista kerhossa oli?
— Oli tosi kivaa. Annan 5 pistettä.
Sinikka Kurunsaari, 47
Miten iltakerho syntyi?
— Viime keväänä totesimme, että päiväkerhossa käyneet lapset putoavat pois seurakunnan toiminnasta, kun siirtyvät päiväkotiin tai esikouluun. Sunnuntaisin pidettävä pyhäkoulu ei sovi kaikkien perheitten elämäntilanteeseen. Niinpä perustimme iltakerhon.
— Entisten päiväkerholaisten kerho kokoontuu joka toinen viikko. Kahden kerhotunnin aikana lasta saattava vanhempi ehtii vaikka hoitaa kauppareissun. Samalla kerho mahdollistaa päiväkerhossa syntyneiden kaverisuhteiden jatkumisen.
Mitä kerhossa tehdään?
— Kerhossa on alkuhartaus. Joulun alla olemme tehneet joulujuttuja. Aikaa on myös vapaalle leikille. Loppusyksystä ovat pikkulegot olleet suosittuja. Joskus on ollut kotileikkejä, ja on täällä nähty myös tanssiesityksiä.
Pisteillä 1–5, millaista kerhossa oli?
— Parasta ovat kerholaiset. Annan 5 pistettä.
Jaa tämä artikkeli: