null Millainen oli arki-illan messu?

Pinja Eskola, 15

Pinja Eskola, 15

Millainen oli arki-illan messu?

Korson kirkossa oli arki-illan ehtoollinen keskiviikkona 21.4.

Pinja Eskola, 15

Mikä sai sinut tulemaan messuun?

— Olen menossa rippikouluun ensi kesänä, ja minun pitää käydä etukäteen kahdessa messussa ja haastatella diakoniatyöntekijää. Käyn erityisrippikoulua Lahdessa.

— Tämä oli ensimmäinen messu rippikoulua varten, mutta diakoniatyöntekijää olen jo tavannut. Hän kertoi eri tavoista ja projekteista, joilla autetaan ihmisiä.

Mitä messussa tapahtui?

— Messussa puhuttiin pääsiäisen jälkeisestä ajasta, rukoiltiin ja laulettiin virsiä. Mutta virret eivät olleet minulle varsinaisesti tuttuja.

Pisteillä 1–5, paljonko annat messulle?

— Annan 3 pistettä. Messu oli ihan mielenkiintoinen. Silti ehkä ne, joissa olen käynyt koulun kanssa, ovat olleet jotenkin mukavampia.

Pirjo Majaranta, 63

Mikä sai sinut tulemaan messuun?

— Olen vakiokävijä keskiviikkoisin, ja usein myös sunnuntaisin. Tulen messuun, jos minulla ei ole jotain muuta erityistä tekemistä. Tulen ehtoollisen takia ja siksi, että voin treenata äänijänteitäni laulamalla virsiä. Menen tämän jälkeen kirkon alakerrassa kokoontuvaan rukouspiiriin.

Mitä messussa tapahtui?

— Keskiviikkoillan messu on puolta lyhyempi kuin sunnuntaimessu. Tämä kestää vain puoli tuntia. Arki-illan tiivistetyssä jumalanpalveluksessa on synnintunnustus ja ehtoollinen.

Pisteillä 1–5, paljonko annat messulle?

— Annan 4 pistettä. Osallistujia oli tavallista enemmän, mikä ilahduttaa. Monesti on ehkä puolenkymmentä ihmistä, ja nyt oli tuplaten. Arki-illan ehtoollinen on mahdollisuus niille, jotka eivät pääse sunnuntaina kirkkoon tai jotka eivät jaksa istua paikallaan kovin pitkään.

Vesa Ruokonen, 57

Mikä on arki-iltana pidettävän messun idea?

— Ajatuksena on tarjota mahdollisuus käydä ehtoollisella arki-iltana.

Miten arki-illan ehtoollinen poikkeaa sunnuntain messusta?

— Joitakin messun osia jätetään kokonaan pois. Sunnuntain messussa voi olla neljäkin raamatuntekstiä. Tänä iltana luin vain yhden. En myöskään pitänyt puhetta tai saarnaa, vaan vain lyhyen johdannon synnintunnustukseen.

— Esillä oli viime sunnuntain aihe Hyvä paimen. Siitä kertoivat myös virret. Etenkin virren 374 tunnelma tuntuu hyvältä: "Mitä silloin multa puuttuu, kun Herra huolen kantaa?"

Pisteillä 1–5, paljonko annat messulle?

— Annan 4+ pistettä. Ihmisiä oli kohtuullisesti ja seurakunta veisasi aktiivisesti.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.