Miltä tunnin retriitti tuntui?
Kevään ensimmäistä hiljaista musiikkiretriittiä vietettiin to 26.1. Pyhän Laurin kirkossa.
Jani Johansson, 22
Mitä odotit hiljaiselta musiikkiretriitiltä?
— Tilaisuus oli minulle poikkeuksellinen, sillä esiinnyin elämäni ensimmäistä kertaa kuorolaisena. Aloitin Quo vadis -kuorossa vuodenvaihteen jälkeen, enkä ole koskaan ennen laulanut kuorossa.
— Jännitin etukäteen, miten puolisoni Jenna selviää soolo-osuudestaan.
Mitä sait?
— Kuorolaulujen lisäksi tilaisuudessa oli yhteislauluja sekä viulu- ja urkumusiikkia. Pappi luki raamatunkohdat laulamalla.
— En kaipaa mitään erityismessuja, minulle riittävät ihan tavalliset. Silti on hyvä, että ihmiset voivat viipyä uskonasioiden ympärillä erilaisissa tilaisuuksissa.
Miten arvioit retriittiä pisteillä 1–5?
— Annan 5 pistettä. Oli kivaa. Jenna lauloi kauniisti. Huippuonnistunut tilaisuus.
Niina Alatalo, 25
Mitä odotit hiljaiselta musiikkiretriitiltä?
— En osannut odottaa mitään. Tuttavapariskunta kutsui minut tänne. En asu Vantaalla enkä myöskään ole aikaisemmin käynyt Pyhän Laurin kirkossa.
— Yritin etukäteen etsiä seurakunnan nettisivuilta tietoja tilaisuudesta, mutten löytänyt. Ilman henkilökohtaista kutsua en olisi mitenkään tiennyt tulla.
Mitä sait?
— Tilaisuus oli varsin miellyttävä ja loogisesti etenevä kokonaisuus. Oli mahdollista hiljentyä ja rauhoittua ja osallistua yhteislauluihin. Ne olivat Messulauluja-kirjasta ja minulle ennestään tuttuja.
Miten arvioit retriittiä pisteillä 1–5?
— Annan 5 pistettä retriittikokonaisuudelle. Mieleeni jäi etenkin kuoron jälkimmäinen kappale. Hyvä tilaisuus, vastasi omia tarpeitani.
Jaakko Hyttinen, 44
Mitä odotit hiljaiselta musiikkiretriitiltä?
— Musiikkiretriitti on seurakunnassamme uudentyyppinen toimintamuoto. Saimme itse suunnitella ja muokata sen ohjelman.
— Uutta toimintaa ei useinkaan huomata heti. Siksi odotin, että tilaisuuteen tulee ehkä vain vähän väkeä, mutta ihmisiä sentään tuli.
Mitä sait?
— Laulujen, raamatuntekstien, rukouksen ja meditaation kokonaisuudessa lähdettiin tummemmista tuntemuksista ja edettiin iloon päin.
— Kun on itse toteuttamassa tilaisuutta, joutuu keskittymään tekemiseen eikä voi vain olla ja antaa hiljaisuuden tulla. Tietenkin toivon, että se toteutuu toisilla.
Miten arvioit retriittiä pisteillä 1–5?
— Silloin kun ollaan Jumalan edessä, kun hän on läsnä ja hoitaa, ei voi antaa vähempää kuin täydet 5 pistettä.
Jaa tämä artikkeli: