null Miltä usko näyttää? – Jo joutui armas aika

Hengellisyys

Miltä usko näyttää? – Jo joutui armas aika

Suomen evankelis-luterilainen kirkko oli poikkeuksellisen vahvasti läsnä tämänvuotisessa Pride-tapahtumassa Helsingissä. Se oli tapahtuman yhteistyökumppani, järjesti halaustapahtuman konttikirkolla ja sen kolme piispaa osallistui Priden tapahtumiin. Lauantaina 29. kesäkuuta Senaatintorilta starttasi kulkue. Siitä kantautui muun muassa Suvivirren sanat, kun Sateenkaariyhdistys Malkuksen väki osui kohdalle.  Malkus-nimi tulee Raamatusta (Joh. 18:10), ja se on alun alkaen otettu käyttöön Helsingissä Setan kristillisen Malkus-ryhmän nimeksi 1980-luvun alussa. Sittemmin Malkus vakiintui myös valtakunnallisen yhdistyksen nimeksi. Malkus pyrkii edistämään, seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien ihmisten hengellistä ja henkistä hyvinvointia.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia

Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.