Mistä kirkossa on kyse?
Kirkon jäsenenä minulta kysytään silloin tällöin, miten voin uskoa mitään niin hönttiä juttua kuin kristinusko on. Partaukko pilven reunalla kuikkimassa! Sen poika, sandaaleissa hiihtelevä hippi moralisoimassa ja tuomitsemassa! Eihän tuommoista voi kukaan järkevä ihminen ottaa vakavasti.
Joudun esittämään käänteisen uskontunnustuksen: ei, en todellakaan usko risupartaiseen ukkoon pilven reunalla, en pahantahtoiseen sandaalijeppeen enkä myöskään hönkäilevään kummitukseen, joka tässä kuulemma kolmantena pyörii.
En usko myöskään Nooan arkkiin, Joonaan valaan vatsassa enkä Aatamin kylkiluihin. Ymmärrän, että ne ovat uskon kieltä, vertauskuvaa, runoa. Ne ovat ihmisten kirjoittamia tekstejä jostain ihmistä suuremmasta, jota ei voi sanoilla kuvata. Ne eivät ole tieteellinen kuvaus maailmasta. Sellainen väite ei olisi tullut tekstien kirjoittajille edes mieleen.
Kirkolla on imago-ongelma. Se, mitä kirkosta luullaan, ei vastaa sitä, mitä kirkko on.
Aika moni sanoo, että uskoo Jumalaan, mutta rientää tarkentamaan, että ”en sillä tavalla kuin kirkko opettaa”. Usein heillä ei ole juuri käsitystä siitä, mitä kirkko opettaa. Kirkko ei todellakaan opeta, että Jumala on joku äijänkäppänä, joka laukoo mielipiteitään pilvenlongalta. Kirkko ei opeta, että Jeesus, Jumalan ilmenemä ihmisenä ja ihmisessä, olisi tullut tänne ihmisiä vainoamaan. Päinvastoin. Pyhästä Hengestäkin on kummitusjuttuja fiksumpaa sanottavaa, jos joku on kiinnostunut kuulemaan.
On ilmeisesti kivaa luulla kirkon opetuksesta kaikenlaista älyvapaata ja olla siitä sitten ”älykkäästi” eri mieltä. Se nyt ei paljon vaadi.
Kirkon imago-ongelmaa tuottavat myös ne kirkon jäsenet, jotka uskonsa nimissä rientävät tuomitsemaan muita ihmisiä milloin milläkin perusteella. Tämä on paitsi ikävää käytöstä, myös syvästi kristinuskon sanoman vastaista. Olen usein joutunut kertomaan, että nämä ihmiset eivät ole koko totuus kirkosta.
Kirkko olemme me, kirkon kaikki jäsenet. Kirkon toiminnan viat ja puutteet johtuvat siitä, että ihmisten toiminta nyt yleensäkin on vähän mitä sattuu, kaukana täydellisestä. Meidän kannattaa silti ainakin yrittää kertoa, mistä tässä touhussa varsinaisesti on kyse.
Jaa tämä artikkeli: