null Mistä voimia äidin syksyyn?

Katja Rajala, 35

Katja Rajala, 35

Mistä voimia äidin syksyyn?

Hakunilan seurakunnan vuosittainen äitiseminaari pidettiin 26.–27.9. Holman kurssikeskuksessa Klaukkalassa.

Katja Rajala, 35

Kuinka äitiseminaariin lähtösi järjestyi?

— Lähteminen järjestyi helposti. 5-vuotias tytär ja 2-vuotias poika jäivät kotiin isän kanssa. Luulen, että heillä on keskenään ihan mukavaa. Olen hoitovapaalla. Mahdollisuus päästä irti arjesta tuntui hyvältä.

Mitä seminaarissa tapahtui?

— Kuulin ensimmäistä kertaa psykologi Mirja Sinkkosta, jonka aiheena oli itsetunto. Luennoissa yhdistyivät hyvin teoria ja käytäntö. Sain itselleni hyviä työkaluja. Ritva Oksasen Rohkeus elää esitys ylitti kaikki odotukset. Aikaa jäi myös ulkoilulle ja yhdessä jutustelulle.

Pisteillä 1–5, paljonko annat äitiseminaarille?

— Annan 5 pistettä sille, että eri-ikäiset äidit voivat vaihtaa ajatuksiaan ja kokemuksiaan.

Saara Manninen, 44

Kuinka äitiseminaariin lähtösi järjestyi?

— Äitiseminaari on minulle jo perinne, osallistuin siihen nyt yhdettätoista kertaa. Minulla on neljä lasta, jotka ovat 16-, 14-, 12- ja 8-vuotiaat. Uskon, että mies ja vanhin poika hoitavat hyvin kotiväen ohjelmat.

Mitä seminaarissa tapahtui?

— Mirja Sinkkosen luentojen, ulkoilun ja saunomisen jälkeiseen illanviettoon tuli HowManyMothers-kuoro ja jotkut äidit kertoivat omaa elämäntarinaansa. Ritva Oksanenkin kertoi omista elämänvaiheistaan. Sunnuntaina vietimme äitimessua, johon sai jättää esirukouspyyntöjä. Seminaarissa saattoi hiljentyä, pysähtyä ja saada vertaistukea toisilta äideiltä.

Pisteillä 1–5, paljonko annat äitiseminaarille?

— Annan 5 pistettä oman syksyni kohokohdalle ja sille, että mukana oli paljon uusia äitejä.

Mirja Sinkkonen, 54

Miten luentojesi aiheena ollut itsetunto liittyy äitiyteen?

— Kun on olemassa toisia varten, ei omaa minua enää aina ole.

— Koulu, vanhemmat, elämänkokemukset ja oma temperamentti asettavat erilaisia leimoja. Niiden merkityksiä on joskus hyvä tiedostaa ja tutkia. Kuinka peilaan itseäni? Kuinka syylliseksi tai muuten kielteisesti näen itseni? Voisinko alkaa katsoa ja puhutella itseäni myönteisemmin?

Kuinka voi vahvistaa omaa itsetuntoaan?

— Itsetunnon vahvistaminen ei onnistu suorituksilla. Siihen tarvitaan rakkautta: merkitystä on varhaisella vuorovaikutuksella ja myös myöhemmällä rakkaudella. Rakkautta on aina tarjolla, jos vain suostuu hakemaan sitä. Kun on ystävä lapselle tai vanhukselle, ei jää vaille rakkautta.

Pisteillä 1–5, paljonko annat äitiseminaarille?

— Annan 5 pistettä saman asian ääreen tulemiselle.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.