null Mitä musiikkipyhäkoulussa tehtiin

Mitä musiikkipyhäkoulussa tehtiin

Kristiina Ruusuhovi, 6


Kuinka innostuit Soita ja laula ‑pyhäkoulusta?
— Äiti kertoi siitä ja toi minut kirkolle. Olen käynyt täällä jo monta kertaa. En ole soittanut muuta kuin triangelia yhden kerran, mutta olen laulanut paljon.
Mitä pyhäkoulussa tapahtui?
— Lauloimme ainakin laulut Tuiki, tuiki tähtönen ja Pikkukakkosen posti. Luettiin myös yksi kertomus Jeesuksesta. Siinä kertomuksessa kyläläiset ja ne pojat, jotka kulkivat Jeesuksen kanssa, lähtivät järvelle eräänä myrskyisenä yönä. Silloin Jeesus kulki veden päällä. Kyläläiset ja pojat jäivät katsomaan, kulkiko siellä kummitus, aave vai enkeli. Sitten he huomasivat tutut kasvot. Se olikin Jeesus.
Pisteillä 1–5, miten pyhäkoulu sujui?
— Annan 5 pistettä laulamiselle. Se on kivaa.

Joona Ervonmaa, 6

Kuinka innostuit Soita ja laula ‑pyhäkoulusta?
— Olen aikaisemmin käynyt sunnuntaipyhäkoulussa Länsimäen kirkolla. Täällä käyn äidin ja pikkusiskoni Saran kanssa. Äitini Riitta on tämän pyhäkoulun apuohjaaja. On kiva, että täällä soitetaan.
Mitä pyhäkoulussa tapahtui?
— Alussa oli rukous. Sitten kerrottiin kertomus Raamatusta. Soita ja laula oli yksi niistä lauluista, joita laulettiin. Olen joskus soittanut triangelia. Tänään soitin kapuloita, rumpuja ja kitaraa. Minulla oli mukana isän kitara. Loppupiirissä laitettiin koko kädet ristiin ja otettiin kiinni toisten käsistä. Lopuksi sanottiin: Kiitos tästä kerhosta. Sitten kierähdettiin ja irrotettiin kädet.
Pisteillä 1–5, miten pyhäkoulu sujui?
— Annan 5 pistettä. Parasta oli loppupiiri. Soittaminen on mukavaa.

Asta Boahen, 45


Kuinka sinusta tuli Soita ja laula ‑pyhäkoulun ohjaaja?
— Tämä on osa työtäni lastenoh­jaajan sijaisena. Pääasiassa työni koostuu päivä-, perhe- ja iltapäiväkerhoista. Koulutukseltani olen kirkon nuorisotyönohjaaja ja lähetyssihteeri. Olen soittanut pitkään viulua, kitaraa ja rytmisoittimia.
Mitä pyhäkoulussa tapahtui?
— Pyhäkoulu kokoontuu tiistaisin noin kaksi kertaa kuukaudessa. Tuntiin kuuluu pyhäkouluhartaus. Tämänkertaiseen aiheeseen liittyi virsi Jeesus, lasten auttaja. Musiikkipuolella olemme tutustuneet omaan ääneen ja käyneet läpi eri soitinryhmiä: tammikuussa rytmisoittimia, helmikuussa kielisoittimia ja maaliskuussa ovat vuorossa puhallinsoittimet.
Pisteillä 1–5, miten pyhäkoulu sujui?
— Annan 5 pistettä. Tätä on mielettömän mukava pitää.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.