Mitä pajusta voi tehdä?
Pajuilta pidettiin Päiväkummun seurakuntatalolla torstaina 7.4.
Aino Hämäläinen, 67
Harrastatko askartelemista?
— Harrastan kuvanveistoa ja maalausta, liikuntaa sekä sienestystä ja marjastusta.
— Askartelemista olen harrastanut Inkun Ideapajassa, jossa olen käynyt huovuttamassa ja tekemässä sammalsydämen. Ennen Päiväkummussa oli erilaisia työväenopiston kursseja, joilla kävin, mutta ei ole enää.
Miten paju taipuu?
— Olen kerran aikaisemmin ollut pajukurssilla, ja hyvinhän tämä korin punominen sujuu. Otin mukaani myös risuja siltä varalta, että ehtisin tehdä niistä pääsiäiskoristeen. Yhdessä illassa ei kuitenkaan ehdi kovin paljon, ei varsinkaan, kun alkuillasta keittelin kahvia.
Pisteillä 1–5, paljonko annat pajuillalle?
— Annan 4 pistettä hyvälle paikalle ja hauskalle sosiaaliselle tapahtumalle.
Pekka Puura, 53
Harrastatko askartelemista?
— En ole askarrellut enkä rakennellut sen enempää kuin mitä omakotitalossa asumiseen kuuluu. Linnunpönttöjä olen rakentanut.
— Pääharrastukseni on liikunta. Pyöräilen, retkiluistelen ja hiihdän. Ehkä puutarhan hoitoakin voisi sanoa harrastukseksi.
Miten paju taipuu?
— Olen katsellut toreilla toisten tekemiä pajutuotteita, mutta tämä on ensimmäinen kerta, kun teen itse jotakin pajusta. Tiedän, että pari muutakin miestä mietti, voisiko tänne tulla. Taisi olla pientä kynnystä tulla mukaan, mutta kyllä pajun punominen sujuu hyvin mieheltäkin.
Pisteillä 1–5, paljonko annat pajuillalle?
— Annan 3,5 pistettä. Se, että voi tehdä käsillään jotakin, juoda kahvia ja rupatella, tekee joskus hyvää kenelle vain.
Pia Järvenkylä-Mäenpää, 52
Mitä kaikkea pajusta voi tehdä?
— Pajusta voi tehdä amppeleita, koristeita ja vaikka pajuaidan kukkapenkin reunaan. Lapsille voi tehdä renkaan saippuakuplien puhaltamista varten. Totta kai voi tehdä myös pajupillin.
— Useimmat illan askartelijoista eivät olleet ennen tehneet pajutöitä. Siksi teimme korin peruspunoksella.
Mitä eri luonnonmateriaaleja voi käyttää askarteluun?
— Tämä ilta sovittiin niin nopealla aikataululla, että pajuja ei hankittu luonnosta. Viljelty paju on tasalaatuista, joten sitä on helppo punoa. Luonnosta voi poimia esimerkiksi risuja ja käpyjä, mutta sammalta ei saa ottaa ilman maanomistajan lupaa.
Pisteillä 1–5, paljonko annat pajuillalle?
— Annan 5 pistettä ihmisten kiinnostukselle.
Jaa tämä artikkeli: