null Miten sanat muistuivat mieleen?

Raija Sarén, 70

Raija Sarén, 70

Miten sanat muistuivat mieleen?

Hämeenkylän kirkolla muisteltiin menneitä ja laulettiin vanhoja lauluja seniori-illassa torstaina 14.10.

Raija Sarén, 70

Kuinka innostuit tulemaan seniori-iltaan?

— Oli itsestään selvää, että tulen. Olen sitä ikäpolvea, että olen laulanut lapsena ja nuorena paljon, oikein sydämestäni. Merkkasin illan kalenteriini jo keväällä. Illasta ja sen aiheesta sovittiin silloin seniorityön tukiryhmän kokouksessa.

Mitä illassa tapahtui?

— Tuttujen laulujen myötä virisi monenlaisia muistoja ja tunteita. Sain esittää yhden laulutoiveen, se oli Ken on luonut sinitaivaan. Sinitaivaan lisäksi näin mielessäni veden kimalluksen. Kotimaani ompi Suomi -laulua laulettiin 1970-luvulla bussiretkellä Etelä-Euroopassa.

— Illan aikana laulattajamme Tuula Hakkarainen kertoi koskettavasti myös omista elämänvaiheistaan.

Pisteillä 1–5, paljonko annat illalle?

— Annan 5–. Illan vetäjä huokui musiikkia. Miinus tulee siitä, ettei laulettu toista suosikkilauluani Sunnuntaiaamuna.

 

Marja Kaartinen, 70

Kuinka innostuit tulemaan seniori-iltaan?

— Luin tilaisuudesta Vantaan Laurista, ja myös ystäväni muistutti minua siitä. Laulaminen ja musiikki ovat olleet minulle aina tärkeitä. Tuntuu, että ennen laulettiin aina. Vanhempani olivat kuoroihmisiä, ja minäkin olin jossain vaiheessa kuorossa.

Mitä illassa tapahtui?

— Aluksi laulettiin lauluja ulkomuistista, ja aika hyvinhän se sujui. Sitten käytettiin lauluvihkoja. Juontaja sai meidät muistelemaan äitiä, isää ja muita sukulaisia, lapsuutta, kouluaikaa, rippikoulua ja nuoruutta. Illan lauluista suosikkini on Maan korvessa kulkevi lapsosen tie, mutta iki-ihania ovat myös Jäi toiset aamulla nukkumaan ja Tuuli hiljaa henkäilee.

Pisteillä 1–5, paljonko annat illalle?

— Annan 5 pistettä lämminhenkisyydelle. Illan vierailija käytti hienosti työkalunaan omaa persoonaansa.

 

Tuula Hakkarainen, 49

Kuinka ryhdyit laulattamaan senioreita?

— Olen ollut kouluttajana monissa tilanteissa, joissa vasta eläkkeelle jääneet miettivät, miten sekin koululaulu meni ja muistatko vielä, miten silloin… Lisäksi minulla on oma, kasvatuskodista saamani laulu- ja musiikkiperintö, jota haluan vaalia ja käyttää työssäni.

Mitä illassa tapahtui?

— Kun osanottajat saivat vapaasti esittää laulutoiveitaan, en voinut varmasti tietää, muistuuko oikea laulu ja sävellaji mieleeni. Valtaosa lauluista laulettiin yhdessä. Esitin myös joitakin lauluja omasta ohjelmistostani. Rakkaimpia minulle ovat laulut, joissa on jonkinlainen tarina, kuten Arkinen hartaus ja Vaarivainaan kannel.

Pisteillä 1–5, paljonko annat illalle?

— Annan 5 pistettä vuorovaikutukselle. Ajattelin, ettei sitä ehkä syntyisi kaupunkiseurakunnassa.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.