Miten voi itse tehdä pelin?
Eka-, toka- ja kolmasluokkalaisten kesäkerho kokoontui Rekolan kirkolla kesäkuussa.
Emma Tjaga, 7
Oletko käynyt kirkolla aikaisemmin?
— Viime talvena, kun olin ekaluokalla Rekolan koulussa, kävin iltapäiväkerhossa. Kirkko on tuttu senkin takia, että asumme aivan vieressä. Joitakin kerholaisia tunnen ennestään. He ovat olleet samalla luokalla.
Mitä olet tehnyt kesäkerhossa?
— Olemme tehneet pelejä. Minä tein heittopelin. Naulasin ensin kaksi lautaa kiinni toisiinsa. Sitten maalasin ne vaaleanpunaisiksi. Pidän siitä väristä. Sitten kiinnitin tikut lautoihin. Vääntelin rautalangasta renkaat. Päällystin ne ruskehtavalla langalla. Olen kokeillut peliä, ja se toimii hyvin.
— Olemme myös tehneet savitauluja. Saveen painettiin kasvien kuvia. Minä laitoin kukan, kepin ja kiven.
Pisteillä 1–5, paljonko annat kerholle?
— Annan 3 pistettä säille. Kaksi ensimmäistä päivää olivat hyviä, mutta sitten alkoi sataa.
Jani Huhtasalo, 10
Oletko käynyt kirkolla aikaisemmin?
— Olen käynyt päiväkerhossa ja viime vuonna kesäkerhossa.
Mitä olet tehnyt kesäkerhossa?
— Tein mölkyn. Keilat tein sopivan mittaisiksi sahatuista pahvirullan pätkistä. Maalasin ne punaisiksi. Sitten liimasin keltaisen paperin pohjaan ja yläosaan. Kirjoitin vihreällä tussilla numerot 1–12. Mölkky on pätkä kapeampaa pahvirullaa. Luulen, että tällä voi pelata sisällä ja ulkona. Mökillä meillä on puumölkky. Tein mölkyn siksi, että olen hyvä pelaamaan sitä.
— Olen myös pelannut jalkapalloa ulkona. Sisällä meillä on ollut legoja, junarata ja pelejä.
Pisteillä 1–5, paljonko annat kerholle?
— Annan 5 pistettä kavereiden kanssa olemiselle, meillä on ollut tosi kivaa. Vanhoja tuttuja on ollut yksi pihakaveri ja yksi viime kesän kerhosta. Parasta on ollut askarteleminen.
Kristiina Mattila, 26
Mitä olet tehnyt aikaisemmin työnäsi Rekolan seurakunnassa?
— Pääsin seurakuntaan ensin henkilökohtaiseksi avustajaksi. Olen ollut töissä päivä-, iltapäivä- ja kesäkerhossa. Opiskelen alaa oppisopimuskoulutuksessa.
Mitä kesäkerhossa tehdään?
— Kesäkerhossa järjestetään lapsille mieluista toimintaa kello 9–15. Pienen koululaisen ei tarvitse olla yksin kotona, vaan hän pääsee toisten lasten ja aikuisten seuraan. Kullekin viikolle on oma aihe: pelit, luominen ja eläimet. Päivään kuuluu lounas ja välipala, sään salliessa ulkoleikkejä, lepo- ja satuhetki sekä aiheen mukainen hartaus.
Pisteillä 1–5, paljonko annat kerholle?
— Annan 5 pistettä loistaville isosille. Heitä on noin viisi, kerholaisia noin 30 ja aikuisia kolme.
Jaa tämä artikkeli: