Monilahjakas Lars Levi Laestadius
Pohjoisen mies tunsi saamelaisten maailman.
Lars Levi Laestadiuksesta tulee mieleen lähinnä hänen nimeään kantava herätysliike, lestadiolaisuus. Sen varjoon on jäänyt hänen monipuolinen ja kansainvälisestikin tunnustettu tiedemiehen uransa.
— Laestadius oli merkittävä ajattelija ja tiedemies, pohjoisen luonnon ja mielenmaiseman tuntija, sanoo professori Juha Pentikäinen.
Laestadiuksen kuolemasta tuli helmikuussa kuluneeksi 150 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi uskontotieteilijä Pentikäinen on yhdessä dosentti Risto Pulkkisen kanssa kirjoittanut huhtikuussa ilmestyvän kirjan Laestadiuksesta. He ovat myös toimittaneet ensimmäistä kertaa kokonaisuudessaan suomeksi Laestadiuksen uskonto- ja kansatieteellisen teoksen Lappalaisten mytologian katkelmia.
— Tarkoituksena on ollut murtaa Laestadiukseen liittyviä ennakkoluuloja. Hengellinen kutsumus hallitsi oikeastaan vain viimeistä neljännestä hänen elämästään 1840-luvulta alkaen, mutta tutkija hän oli koko ikänsä, se oli hänen perusolemuksensa. Laestadius oli utelias. Häntä kiinnosti kaikki, mitä ympärillä ja ihmismielessä on, Pentikäinen kertoo.
Pentikäisen mukaan Lars Levi Laestadius oli ennen kaikkea pohjoisen ihminen jo sukujuuriltaan.
— Harva tietää, että Laestadius oli saamelainen. Hänet on kirkkohistoriassa yleensä esitetty ruotsalaisena, Pentikäinen sanoo.
Laestadiuksen äiti Anna Magdalena oli eteläsaamelainen, isä Karl lähtöisin ruotsalaisesta pappissuvusta, jossa pidettiin kunnia-asiana osata saamea.
Lars Levi Laestadius syntyi tammikuussa 1800 Arjeplogissa, Ruotsin Lapissa. Perhe oli köyhä, sillä alkoholisoituneesta isästä ei oikein ollut siitä huolehtijaksi. Niinpä Lars Levin velipuoli Karl Erik, joka oli pappina Kvikkjokkissa, otti äitipuolen ja pikkuveljet luokseen, kun Lars Levi oli 8-vuotias ja Petrus 6-vuotias. Kvikkjokkissa saamesta tuli perheen kotikieli.
Laestadiuksen kiinnostus luontoon, erityisesti kasvitieteeseen, heräsi jo poikavuosina. Elämänsä aikana hän keräsi kymmeniätuhansia kasveja. Kolmisenkymmentä kasvia hän sai omiin nimiinsä. Ne olivat lajeja, jotka hän oli ensimmäisenä löytänyt.
Laestadius opiskeli Uppsalan yliopistossa. Pappisura ei ollut hänelle mitenkään itsestäänselvä vaihtoehto. Äiti sitä toivoi, mutta pojan mielessä kangasteli myös kasvitieteilijän ura. Varma leipä kirkon virassa kuitenkin voitti, ja hänet vihittiin papiksi vuonna 1824.
Koko elämäntyönsä Laestadius teki Lapissa. Yli 20 vuotta hän oli kirkkoherrana Karesuvannossa ja elämänsä viimeiset reilut kymmenen vuotta Pajalassa.
Lapin kasvien lisäksi Laestadius oli kiinnostunut saamelaisten perinteestä ja uskomuksista. Toimittuaan ranskalaisen tutkimusretkikunnan oppaana hän sai tilauksen kirjoittaa lappalaisten historian. Aiheesta syntyi Lappalaisten mytologian katkelmia, viisiosainen käsikirjoitus, jota ei kuitenkaan koskaan julkaistu Ranskassa.
Lappalaisten mytologian katkelmia on Juha Pentikäisen mukaan kiehtovaa luettavaa siksikin, että Laestadius kirjoitti sitä samanaikaisesti uskonnollisen heräämisensä kanssa. Laestadiuksen uskonnollisen heräämisen taustalla oli traagisia tapahtumia: vuonna 1839 kuoli hänen poikansa Levi ja vuonna 1842 hän itse sairastui vakavasti, ilmeisesti johonkin koleran kaltaiseen sairauteen.
Vuonna 1844 tapahtui jotakin käänteentekevää. Eräällä tarkastusmatkallaan Laestadius kohtasi Åselen kirkossa Milla Clementintyttären, Lapin Mariaksi nimittämänsä naisen, joka oli kokenut uskonnollisen herätyksen ja kuului niin kutsuttuun lukijaisten liikkeeseen.
Pentikäinen kertoo, että tapaamisen yksityiskohdista ei ole tarkkaa tietoa. Millankin jäljet katoavat Norjaan, jonne hän muutti. Laestadius kirjoitti kohtaamisesta: ”Ja minä ajattelin tässä on nyt yksi Maria, joka istuu Jeesuksen jalkain juuressa. Ja nyt vasta, ajattelin minä, nyt näen tien, joka vie elämään; se on ollut kätkettynä, kunnes sain puhua Marian kanssa.”
Lapin Marian lisäksi Laestadiuksen elämässä oli toinen tärkeä hengellinen vaikuttaja, hänkin nainen: oma äiti. ”Äidin helmassa olen saanut sen, mitä minussa on uskontoa ja uskoa”, kuvasi Laestadius äidinperintöään.
Laestadiuksen kokemus Jumalasta onkin lähempänä hoivaavaa äitiä kuin ankaraa isää.
— Laestadiuksen jumalakuva on kiehtovan naisellinen. Hänen saarnoissaan Jumalalla on rinnat, joilla vanhurskas saa perillä levätä. Läsnäolleiden kertoman mukaan Laestadius kysyi kuolinvuoteellaan: ”Onko täällä nainen?” Hän siis näki naisen kuollessaan, Pentikäinen kertoo.
Laestadiuksen saarnoissa oli paikkansa myös saamelaisen mytologian hahmoille kuten maahisille, hattaroille ja äpärille, joille hän antoi uuden, kristillisen merkityksen. Pentikäinen summaa, että Laestadiukselle uskonto oli kulttuurista äidinkieltä, jossa oli saamelainen korostus. Hän käytti tästä luonnonuskonnosta ilmausta ”lappalaisten sisäinen talous”.
Hengellisen herätyksen hoitoon Laestadius alkoi keskittyä heti Mytologia-teoksensa valmistuttua.
Hänen saarnojensa vaikutuksesta oli alkanut tapahtua kummia: ihmiset kokivat hurmoksellisia tiloja, näkyjä ja ilmestyksiä, armon merkkejä. Herätys levisi nopeasti saamelaisten keskuudessa, sillä Karesuvanto sijaitsi Ruotsin ja tuolloin Venäjään kuuluneen Suomen rajalla ja oli siksi poromiesten läpikulkupaikka.
— Sanonta ”lumessa paloi” kuvaa hyvin tapahtumia, niin raju ja voimakas herätys oli, Juha Pentikäinen sanoo.
Laestadiuksen hengellisen opetuksen ydin on Pentikäisen mukaan Jumalan armo ja anteeksiantamus.
— Lisäksi hänen opetuksessaan korostuu pyhien yhteys. Armo toimii uskovien yhteisön, seurakunnan sisällä. Tämän seurakuntanäkemyksen mukaan maan päällä on aina ollut Jumalan seurakunta suuremman kirkon sisällä.
Omaa herätysliikettä Laestadius ei kuitenkaan katsonut perustaneensa. Lapin heränneitä sanottiin esimerkiksi lukijaisiksi. Lestadiolaisiksi heitä alettiin kutsua vasta toistakymmentä vuotta Laestadiuksen kuoleman jälkeen. Varsin pian liike levisi saamelaisalueilta muualle Ruotsiin ja Suomeen ja siirtolaisten mukana Pohjois-Amerikkaan. Amerikkaan lähteneiden joukossa oli esimerkiksi yksi Laestadiuksen tyttäristä.
Pentikäinen huomauttaa, että Laestadiukseen liittyy paljon tarinoita, joiden historiallisen totuuden kanssa on niin ja näin.
— Tositapahtumista tulee kertomuksia ja niistä aikanaan myyttejä tai uskonkappaleita, jotka sitten hallitsevat ihmisten kokemuksia, hän kuvailee.
Myytit myös toistuvat. Asiaa havainnollistaakseen Pentikäinen mainitsee liikkeen alkuhistoriaan kuuluneen kertomuksen saarnamatkalla kuolleesta miehestä. Mies oli uupuneena paneutunut tunturissa pitkäkseen hankeen Raamattu päänalusenaan, eikä siitä enää noussut.
— Kysymyksessä on uusi versio ikivanhasta noidan kuoleman myytistä, joka tunnetaan koko pohjoisella pallonpuoliskolla. Pyhä mies kuolee yksin. Laestadiuksen itsensä muuten kerrotaan kuolleen karhuntaljalle. Voisiko olla hienompaa kuvaa!
Jaa tämä artikkeli: