Moraali – kun haluatte hyvää!
Oletko sinä moraalinen ihminen? No, mikäs kysymys se tuollainen oikein on. Ei kun ihan oikeasti, kiinnostavatko sinua moraaliset kysymykset? Vai onko oikean ja väärän pohtiminen mielestäsi ajanhukkaa, turhaa jaarittelua?
Vanhalla moralistilla, kirkollakin ovat moraalikysymykset hautautuneet jonnekin mappiin Ö. Kun pantapaitaisilta tivattiin Ilkka Kanervan tekstiviestikohun yhteydessä kirkon kantaa asiaan, turhan monen suusta kaikui pappikoulutuksessa ulkoa opittu fraasi:" Kirkko ei ole moraalin asiantuntija, kirkko on olemassa evankeliumin julistamista varten." Ja taas moni täytti nettilomakkeen ja erosi kirkosta.
Väitän, että tässä ajassa on sallittua vain tietynlainen moraalinen keskustelu. Pörssiyhtiöiden irtisanomisia on lupa arvioida moraalisesti, fossiilisten polttoaineiden suurkuluttajia on suorastaan velvollisuus moralisoida, lestadiolaisia saa tölviä lehtien palstoilla mielin määrin. Mutta kun kaveri kertoo saunaillassa jättäneensä perheensä "elämän rakkauden" takia, moni kanssavihtoja vain nyökyttelee päätään.
Rauhantekijä Martti Ahtisaari ihmetteli rohkeasti ääneen Nobel-juhlien alla suomalaisten olematonta vastuunottoa itsestä ja lähimmäisestä. Ahtisaaren mukaan Suomessa annetaan ihmisten rauhassa tuhota oma elämänä.
Miksi meidän on sitten niin vaikea puuttua toisten töppäyksiin? Ajattelemmeko, että vain täydellinen ihminen saa huomauttaa toisten harharetkistä? Sellaista ihmistä ei kuitenkaan ole olemassa. Ja juuri sen takia meidän velvollisuutemme on kantaa kaveria silloinkin, kun tulee ylilyöntejä. Tässä ajassa on opittu antamaan ihmisille paljon vapautta, mutta ei oikeastaan kovinkaan paljon vastuuta. Siitä kuitenkin on perimmältään elämän suurissa kriiseissä kysymys.
Jaa tämä artikkeli: