Vuosien varrella Helsinki-Vantaan lentoasema on tullut Tapio Leskiselle tutuksi.
Muille maille
Ennen joulua Tapio Leskinen käväisee tutuilla kulmilla kaukana kotoa.
Tapio Leskinen, 66, pakkasi marraskuussa laukut ja lähti. Niin hän on tehnyt useita kertoja aiemminkin.
– Olen viime vuosina vienyt seitsemän kertaa joulua etukäteen Etelä-Amerikan maihin, kertoo Leskinen.
Pari vuotta eläkkeellä ollut pastori ja teologian tohtori matkustaa joulukierroksellaan Argentiinassa, Brasiliassa, Chilessä ja Perussa. Hän toimittaa joulukirkkoja ja vetää Kauneimmat joululaulut -tilaisuuksia näissä maissa asuville suomalaisille.
Leskistä on pyytänyt tehtävään kirkon ulkosuomalaistyö. Leskinen saarnaa suomeksi ja espanjaksi. Joululaulujen sanat löytyvät Kauneimmat joululaulut -vihoista.
– Tilaisuuksissa lauletaan hiki pinnassa On hanget korkeat nietokset. Siellä laulavat innokkaasti diplomaatit yhtä hyvin kuin kotiäidit. Suomalaisuus ja kristillisyys ovat läsnä näissä yhdessäolon hetkissä. Ne ovat hyvää vastapainoa nykyajan sirpaleisuudelle.
Alkuperäinen kimmoke ja kiinnostus Leskisen reissaamiselle juuri Etelä-Amerikan maihin löytyy melkein neljänkymmenen vuoden takaa.
Helppo lähtö
Vastavalmistuneena pappina Tapio Leskinen työskenteli Lauritsalan seurakunnassa. Vaimo Reetta oli löytynyt kouluaikoina Kuopiosta, ja perheeseen syntyi kaksi tytärtä. Vuonna 1976 Argentiinan Merimieskirkossa vapautui papin paikka. Leskinen sai pestin, ja perhe muutti Buenos Airesiin.
– Opiskeluaikoina olimme olleet Reetan kanssa mukana Suomen Kristillisen Ylioppilasliiton kansainvälisissä tehtävissä. Etelä-Amerikka oli 1960-luvulla paljon esillä. Kolmas maailma alkoi näkyä myös Suomessa ja ilmapiiri kansainvälistyi.
Muu maailma oli tullut Leskiselle nuorena tutuksi myös hänen setänsä kautta. Tämä työskenteli geologina Malesiassa, Boliviassa ja Tansaniassa.
– Setäni oli suvussamme ensimmäinen, joka todella otti ja lähti muille maille. Ehkä jo silloin minuun kylvettiin sellainen idea, että elämää on myös muualla.
Argentiinan lähtö ei tuottanut Leskisille minkäänlaista ongelmaa, vaikka he eivät osanneet sanaakaan espanjaa. Sekään ei hirvittänyt, että vanhempi lapsi oli 5-vuotias ja nuorempi vasta kuusikuukautinen.
– Oli helppo lähteä, olihan meillä kitara, balalaikka ja rakas matto. Ne tosin hävisivät satamassa, kun matka-arkku putosi ja halkesi.
Tapio Leskistä eivät uudet ihmiset eivätkä uudet paikat pelota. Ennakkoluuloton suhtautuminen erilaisuuteen tulee ehkä perintönä reipashenkiseltä sotaveteraani-isältä ja railakkaalta, puoliksi venäläiseltä äidiltä. Lapsuudenperhe muutti Suomessa paikasta toiseen. Isä oli aktiivisesti mukana järjestötoiminnassa ja äiti hyväntekeväisyydessä. Kasvuilmapiiri oli sosiaalisesti avoin.
– Maailmalle matkaajalla täytyy olla vähän suurpiirteisyyttä. Elämä menee kovin hankalaksi, jos täytyy miettiä jokaista yksityiskohtaa.
Ystävää ei jätetä
Buenos Airesissa Tapio Leskinen työskenteli merimiespappina. Työhön kuului laivakäyntejä, merimiesten kuljettamista kirkolle, retkiä, tapahtumia ja paljon keskusteluja kapteenien, förstien eli yliperämiesten ja merimiesten kanssa.
– Siihen aikaan Amerikan linjalla oli vain kaksi laivaa, mutta siellä oli myös villejä laivoja. Miehistö viipyi maissa yhdeksän päivää ja sen aikana syntyi hyviä ystävyyssuhteita.
Merimiesten lisäksi Leskinen piti huolta siirtolaista, joita alkoi tulla yhä enemmän Argentiinan naapurimaihinkin, varsinkin Brasiliaan. Merimiespappi matkusti heidän luokseen. Sielunhoitotyön vastapainoksi pastori joutui myös käytännön hommiin.
– Yksi kolmasosa työstäni oli talon ylläpitoa, eli korjaamista ja huoltamista. Koska olen puusepän poika, se ei ollut minulle vierasta.
Argentiinaan sopeutuminen kävi helposti. Nuori merimiespappi perheineen solahti mukavasti sikäläiseen elämäntapaan. Merimieskirkko oli suosittu kokoontumispaikka, varsinkin kun siellä lämpeni sauna kaksi kertaa viikossa. Paikalla kävi sekä suomalaisia että argentiinalaisia.
– Paikalliset ihmiset ovat kohteliaita. Tervehtiminen on heille tärkeää. Aina kätellään ja kysytään, mitä kuuluu.
– Ystävyys merkitsee argentiinalaisille paljon. Siellä puhutaan amigo-järjestelmästä. Vaikka ystävä mokaisi, hänen puoltansa pidetään loppuun asti.
Leskinen ei näe suurta eroa suomalaisen ja eteläamerikkalaisen temperamentin välillä, ovathan suomalaisetkin keskenään erilaisia.
– Enemmänkin on kysymys käyttäytymisestä ja siitä, millä tavalla toisten kanssa ollaan ja onko yhteisiä kiinnostuksen kohteita.
Sotilaat laivalla
Argentiinassa oli myös toinen puoli. Maassa vallitsi tuolloin sotilasdiktatuuri ja pinnan alla kuohui, vaikka ulkopuolinen ei sitä heti huomannut. Satamassakin oli sotilasjohto.
Tapio Leskinen teki yhteistyötä paikallisen kirkon ja ihmisoikeusjärjestöjen kanssa. Hän joutui työssään keskustelemaan poliittisen tilanteen aiheuttamista ongelmista ja selvittelemään asioita. Ihmisiä katosi, myös suomalaisia.
– Ilmapiiri oli jännittynyt, mutta se ei kuitenkaan leimannut minun työtäni. Argentiinan poliittinen tilanne jakoi suomalaisyhteisöjäkin, esimerkiksi yritysmaailmassa oleva henkilö ei nähnyt tilannetta samalla tavalla kuin ruohonjuuritasolla elävä. Papin piti palvella kaikkia ja toimia kirkon periaatteiden mukaan.
Maan tilanne tuli Leskiselle konkreettisesti esille, kun hän oli kerran viemässä kahta merimiestä laivalle. Hänen vanhempi tyttärensä oli mukana. Miehet jäivät ennen laivalle menoa auton kyydistä pois ja pyysivät Leskistä viemään ostamansa lehmännahat jo edeltäpäin laivaan.
– Tulin laivalle tyttäreni kanssa nahkapaketti kainalossa. Siellä oli niin sanottu kontra päällä, eli laivalla oli sotilaita. Minua syytettiin salakuljetuksesta. Sotilaat pidättivät minut ja takavarikoivat nahat. Tytär jäi laivalle, mutta merimiehet ottivat hänet hoiviinsa.
Leskinen vietiin hetkeksi selliin, mutta hän selitti, ettei diplomaattia voi pidättää. Leskisellä oli diplomaattikortti. Hän oli pidätettynä kahdeksan tuntia ja lisäksi asia piti käydä sopimassa sataman amiraalin kanssa. Merimiehet olivat vieneet tyttären kotiin kirkolle.
Lehmän paistoa
Viikonloppuisin Tapio Leskinen perheineen kutsuttiin usein perinteiseen asado-juhlaan jonkun kotiin. Juhlissa kävi selväksi, että Argentiina on lihamaa.
– Asado-juhlissa valmistettiin ruokaa kaikista lehmän osista. Lihaa paistettiin tuntikausia ja juhla kesti koko päivän, koska ruhon osat kypsyivät eri ajassa.
Argentiinaa tuskin voi ohittaa mainitsematta tangoa. Leskinen muistelee musiikkia, joka kosketti.
– Silloin 1970-luvulla Buenos Airesissa oli niin sanottuja tangobaareja, joissa kitara ja bandoneon soivat ja laulettiin paljon. Tanssia näki esityksinä, mutta tavallinen kansa ei tanssinut. Argentiinalaiset tangot ovat hienoja sekä runoudeltaan että sävelmiltään.
Kolmen vuoden jälkeen Leskiset palasivat Suomeen. Työ tuli tehtyä ja lapset piti saada suomalaiseen kouluun. Merimieskirkko toimi Buenos Airesissa 1980-luvun puoliväliin asti. Suomalainen laivaliikenne Argentiinaan alkoi hiipua.
– Kirkko luovutettiin opetusministeriölle. Nykyisin rakennus on iberialais-amerikkalaisen säätiön omistuksessa. Sen on tarkoitus toimia tutkija- ja taitelijaresidenssinä.
1990-luvulla Leskisen pariskunta palasi vielä lähes samoihin maisemiin. He asuivat El Salvadorissa, kun Tapio Leskinen työskenteli Luterilaisen maailmanliiton maaohjelman johtajana. Hän on työskennellyt myös Suomen Lähetysseuran ulkomaantyön apulaisjohtajana ja Kirkon Ulkomaanavun kotimaantyön päällikkönä.
Kaikki kotona
Joulukiertueellaan Tapio Leskinen vierailee siirtokunnissa ja suurlähetystöissä, joissa hän on käytettävissä kahdenvälisiin keskusteluihin suomalaisten kanssa. Parisuhdeasiat ja lasten uskonnollinen kasvatus aiheuttavat Etelä-Amerikassakin päänvaivaa, mutta koti-ikävässään ihmisillä on myös tarve vain puhua maanmiehen kanssa.
Leskinen palaa reissultaan Hakunilan-kotiinsa viikkoa ennen suurta juhlaa.
– Jouluna ollaan täällä meillä koko pesue, likat ja lapsenlapset.
Jaa tämä artikkeli: