Rauli Virtanen (s. 1948) on tietokirjailija ja freelancetoimittaja, ohjaaja ja tuottaja. sirpa päivinen kuvasi Virtasen juttuun, joka julkaistiin ensin Laurissa. Essessä numerossa 4/2015. Kuva: Sirpa Päivinen
Mukana siellä missä tapahtuu
Toimittaja on myös maailmanparantaja, sanoo Rauli Virtanen.
Yli 40 vuoteen ulkomaantoimittajana mahtuu paljon. Rauli Virtanen on haastatellut Nelson Mandelaa ja Muhammad Alia, kulkenut sissien mukana, seurannut paikan päällä lukuisia sotia Vietnamista Syyrian sisällissotaan ja nähnyt katastrofeja ja vallankaappauksia. Ja käynyt kaikissa maailman maissa.
Nyt Virtanen on lähdössä Burmaan kuvaamaan dokumenttia vainoista, joita buddhalaiset kiihkoilijat kohdistavat maan muslimivähemmistöön.
”Burman sotilashallinto on 1930-luvulta lähtien viljellyt retoriikkaa, jonka mukaan buddhalaisuus on osa oikeaa burmalaisuutta. Sitä on käytetty välineenä muslimien häätämiseen. Viime vuosina toiminta on väkivaltaistunut ja muslimeja on esimerkiksi poltettu elävältä”, Virtanen valottaa dokumentin taustoja.
Sodan jalkoihin jääneiden ihmisten kohtalo koskettaa.
Harva on kuullut ääribuddhalaisista. Sen sijaan islamilaisten ääriliikkeiden, kuten Isisin, al-Qaidan ja Boko Haramin, terroriteoista saa lukea lähes päivittäin.
”Nuo liikkeet ovat hirveitä uhkia, mutta täytyy muistaa, että väkivaltaa on kautta maailmanhistorian tehty kaikkien uskontojen nimissä. Libanonin sisällissodassa falangistit kantoivat kaulallaan ristejä ja olivat koristaneet kiväärinsä Neitsyt Marian kuvilla”, Virtanen kertoo.
Islamilaisten ääriliikkeiden voimistumiselle Virtanen näkee monta taustatekijää. On shiiojen ja sunnien keskinäistä välienselvittelyä, Saudi-Arabian tukemaa jyrkkää wahhabismia ja toisaalta myös ärsyyntymistä länsimaiden toimista esimerkiksi Afganistanissa ja Irakissa.
Pohjalla kytee Palestiinan ongelma.
”Pelottavaa on, että luomme stereotypioita jonkin vieraan uskonnon tai kansan edustajista sen mukaan, mitä jotkut ääriliikkeet tekevät. Kun Anders Breivik teki joukkomurhan, ei sillä perusteella leimattu kaikkia kristittyjä.”
Uskonnolliset ääriryhmät nähdään uhkana myös sananvapaudelle, mutta Virtanen muistuttaa, että niitä suurempi uhka ovat poliittiset vallankäyttäjät.
”Meillä uutisoidaan yleensä vain länsimaisten journalistien sieppaukset ja kuolemat. Suurin osa toimittajista kuitenkin tapetaan kotimaissaan, joissa he ovat puuttuneet esimerkiksi huumekauppaan, korruptioon tai harvainvaltaan.”
Uransa alkuvaiheissa Virtanen perehtyi erityisesti Latinalaisen Amerikan asioihin ja tapasi matkoillaan myös katolisia kirkonmiehiä. Köyhien oikeuksia ajaneen vapautuksen teologian sankarit, brasilialainen Hélder Câmara ja salvadorilainen Óscar Romero, tekivät häneen suuren vaikutuksen.
”He vaaransivat henkensä puhumalla hallitusta ja oligarkkeja vastaan. Ja Romerohan sitten murhattiin.”
Vapautuksen teologia toi toivoa kaikkein kurjimmissa oloissa eläville, ja se on Virtasen mielestä uskontojen hyvä puoli.
”Toisaalta usko voi myös passivoida, jos aletaan ajatella, että vallitsevat olot ovat Jumalan tahto.”
Toimittaja on Virtasen mielestä myös maailmanparantaja. Omana tehtävänään hän on pitänyt tiedon välittämistä ja maailman avaamista yleisölle.
”Kun olen tehnyt juttuja kriisialueilta, olen halunnut kertoa konfliktien syistä ja seurauksista ja inhimillisestä hädästä. Mieluummin olen raportoinut pakolaisleireiltä kuin taisteluista. Sodan jalkoihin jääneiden ihmisten kohtalo koskettaa."
Virtanen toivoo, että ihmiset muistaisivat kriisien humanitaarisen puolen, yrittäisivät vaikuttaa asioihin ja avaisivat kukkaroitaan.
”Raskainta työssäni on ollut nähdä lasten kuolevan, varsinkin jos he kuolevat nälkään tai sellaisiin sairauksiin, jotka olisivat hoidettavissa.”
Kaikesta näkemästään huolimatta Virtanen ei ole menettänyt uskoaan ihmisten perimmäiseen hyvyyteen.
”Olen nähnyt hyviä ja inhimillisiä piirteitä jopa tapaamissani terroristeissa. Kukaan ei ole toivoton.”
Virtanen kertoo viihtyvänsä parhaiten siellä missä tapahtuu, ja olevansa addiktoitunut ulkomaanuutisten seuraamiseen. Vaikka Suomi on muuttunut paljon siitä, kun Virtanen vuonna 1970 suuntasi rahtilaivalla Etelä-Amerikkaan, on se hänen mielestään edelleen homogeeninen ja tylsä maa.
”Minun on vaikea olla täällä muutamaa kuukautta pitempään, varsinkaan talvella. Elämä on monivivahteisempaa ja värikkäämpää Euroopan ulkopuolella.”
Elokuussa Virtanen joutuu asettumaan aloilleen, sillä hän aloittaa lukuvuoden mittaisen pestin Tampereen yliopistossa journalistiikan vierailijaprofessorina. Hän aikoo painottaa erityisesti humanitaarista journalismia ja rohkaista opiskelijoita etsimään jutunaiheita Euroopan ja Pohjois-Amerikan ulkopuolelta.
Hyvän ulkomaantoimittajan pitää Virtasen mielestä olla utelias, kiinnostunut, kielitaitoinen sekä avoin ja sosiaalinen – "siinä meillä suomalaisilla olisi parantamista". Empatiakyky on äärettömän tärkeä. Lisäksi pitäisi tuntea historiaa ja olla moniosaaja, joka kirjoittaa, kuvaa, spiikkaa ja bloggaa.
”Mutta vaikka välineet muuttuvat, niin yhä edelleen tarina ratkaisee. Hyvän tarinan saa myytyä aina.”
Kuka?
Rauli Virtanen, 66, on ulkomaantoimittaja ja tietokirjailija. Uusin kirja Reissukirja (WSOY 2014). Kolmen pojan isä. Asuu Espoossa.
Mitä?
Kuvaa helmi–maaliskuussa Burmassa dokumenttia. Huhtikuussa lähtee juttumatkalle Kambodžaan. Aloittaa syksyllä Tampereen yliopistossa journalistiikan vierailijaprofessorina.
Motto?
Trust me, I’m a reporter ;-)
Jaa tämä artikkeli: