Mummo ja päivän lehti
Papin työssä kohtaa hurjasti ihmisiä. Kun kesäloman jälkeen avasin työkoneeni, oli läppärin näytöllä odottamassa neljät hautajaiset, kahdet häät ja yksi kaste. Viikon aikana tapaa pyöreästi noin 500 ihmistä. Se on valtava määrä jopa ihmissuhdetyön ammattilaiselle.
Kovan työtahdin keskellä puskee ihon alta helposti väsymys. Kun vielä näin syyskuussa pakkautuu pimeä päälle, vajoaa helposti käpertyneeseen tilaan. Ihmisiä ei tervehdi enää yhtä innokkaasti kuin kesällä — talvihorrokseen vaipuminen on käynnissä.
Viime viikolla koin yhden oudon kohtaamisen. Kotikirkkoni porteilla seisoi ruskeaan takkiin pukeutunut iäkäs nainen. Näin jo kaukaa, että hänellä oli minulle jotain asiaa. Ahdistuin ja mietin sopivaa pakoreittiä. Kun luontevaa reittiä ei päässäni syntynyt, ajattelin kohdata vanhuksen. "Mitäköhän asiaa sillä oikein on? Pääseeköhän siitä helposti eroon?" mietiskelin väsymykseni keskellä.
Kun tulin vanhan rouvan kohdalle, tapahtui jotain kovin odottamatonta. Rouva ei puhutellutkaan minua, vaan kumartui maahan, otti kuralammikosta kauniisti punertuneen vaahteranlehden ja sanoi:" Herra pastori, saanko ojentaa teille päivän lehden?" Sopersin jotain myöntävää vastaukseksi, rouva kiitti ja lähti tiehensä. Siinä minä sitten seisoin kuralammikossa päivän lehti kädessäni.
Kotiin kävellessäni hymyilin tavallista leveämmin. Nauroin omille ennakkoluuloilleni, ja ihailin tuon vanhan naisen kekseliäisyyttä ja rohkeutta. Mietin, mihin minulla on aina niin kiire. Voisinko enemmän jakaa päivän lehtiä kadulla?
Yhden asian ainakin oivalsin: Vanhana saa vapaasti olla vähän hullu. Ei tarvitse ottaa itseä aina niin vakavasti ja miettiä koko ajan uusia siirtoja. Uskon, että tämä aika tarvitsee enemmän hulluja mummoja ja pieniä uutisia kuin säntäileviä asiantuntijoita ja suuria uutisia. Siinä päivän evankeliumi.
Jaa tämä artikkeli: