null Muovatut

Muovatut

Ensi sunnuntai on 15. sunnuntai helluntaista. Sen aihe on Kiitollisuus. Päivän raamatuntekstit ovat Ps. 65:2–6, 9 tai Ps. 136:1–9. 25–26, Jes. 24:14–16, 2. Kor. 9:6–15 ja Joh. 5:1–15.

Hänellä on teille annettavana runsaasti kaikkia lahjoja, niin että teillä on aina kaikki mitä tarvitsette ja voitte tehdä runsaasti kaikkea hyvää. Onhan kirjoitettu: Hän jakelee, hän antaa köyhille, hänen hyvyytensä kestää ikuisesti.

2. Kor. 9:8–9

Suomalaisuuteen tuntuu aina kuuluneen heikko itsetunto ja vaatimattomuus. Kun katsomme peiliin, näemme usein ne piirteet, joista emme itsessämme pidä tai joiden toivoisimme olevan toisin. Emme myöskään osaa arvostaa sitä, mitä teemme tai osaamme. Tuntuu kuin aina pitäisi saada enemmän aikaiseksi tai olla jotain enemmän.

Yksi tärkeä totuus on päässyt unohtumaan. Me olemme saaneet muotomme Jumalan käsien kautta. Hän itse muovasi meitä, teki hyväksi ja kauniiksi. Meitä ei luotu samanlaisella muotilla, vaan hän teki meidät pienintä yksityiskohtaa myöten erilaiseksi ja kauniiksi. Meille annettiin erilainen ulkomuoto, jotta erottaisimme toisemme, voisimme olla erilaisia ja täydentää toisiamme.

Jumala jakaa hyvyyttään koko ajan. Toisinaan se tuottaa hedelmää, toisinaan ei. Sinä ja minä olemme täynnä Jumalan meille antamia lahjoja ja hyvyyttä. Näenkö itsessäni Jumalan luoman kauneuden? Olenko kiitollinen? Onko minusta arvostelemaan sitä, minkä Jumala on minulle antanut?

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.