null Murrosikäisten poikien hankala ystävyys

Murrosikäisten poikien hankala ystävyys

Annika Luther: Kirje maan ääriin. Teos 2008.

Annika Lutherin nuortenromaani Kirje maan ääriin kuvaa murrosikäisten poikien ajoittain vaikeaa ystävyyssuhdetta. Tarinan minäkertoja, juuri yhdeksännen luokan päättänyt Viktor, on kesätöissä parhaan ja lähestulkoon ainoan ystävänsä Jepen kanssa Luonnontieteellisessä museossa. Kun Jeppe työpaikan myötä käy yhä tärkeilevämmäksi ja laiminlyö Viktoria, tämä kyllästyy ja päättää tehdä suuren kepposen, jonka seuraukset ovat arvaamattomat.

Tärkeimmäksi teemaksi nousee ystävyys. Paitsi Viktorin ja Jepen suhdetta, käsitellään myös poikien ystävyyttä heitä muutaman vuoden vanhempaan Mairaan, museon kahvilassa työskentelevään, poikaystävänsä pahoinpitelemään tyttöön. Kirjan sanoma on sinänsä kaunis: on ihmisiä, joista kannattaa pitää kiinni, vaikka välillä kuinka olisi vaikeaa.

Itse tarina, puhumattakaan henkilöhahmoista, ei juurikaan tarjoa uusia ideoita. Sen sijaan Luonnontieteellinen museo on miljöönä kiinnostava ja tekee kirjasta omaperäisen.

Annika Luther sai Kirje maan ääriin -kirjastaan vuoden 2008 Topelius-palkinnon. Raadin mukaan "teos on hieno kuvaus kahden pojan ystävyydestä vaikeuksineen". Topelius-palkinto on Suomen Nuorisokirjailijoiden perinteinen tunnustus, joka myönnetään vuosittain korkeatasoisena pidetystä nuortenkirjasta.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.