null Musta suojelusenkeli

Musta suojelusenkeli

Ihmiskunnan toistuvana erehdyksenä on pitää hyvänä samaa, mitä pidetään normaalina. Totuushan on, ettei normaaliuden ja moraalisuuden välillä välttämättä ole mitään suhdetta.

Periaatteessa mikä hyvänsä asia voidaan julistaa normaaliksi. Kun jostakin onnistutaan tekemään normaalia, ihmiset alkavat haluta sitä, koska he automaattisesti pitävät sitä hyvänä tai ainakin välttämättömänä, vaikka normaaliuden luonteeseen selvästi kuuluu alituinen muutos ajassa ja paikassa. Vielä reilut sata vuotta sitten pikkulapsen kuolemaa pidettiin normaalina. Nykyisin pelkkä ajatuskin herättää kauhunsekaista surua. Broilerinsyönti on tavallista naapurissamme. Meillä moinen hulluus ei tulisi kysymykseenkään.

Jossakin kuitenkin sijaitsee keskimääräisyyden alue, jossa virallinen normaalius ja niin sanotut vallitsevat arvot määritellään. Siellä myös osoitetaan epänormaalit asiat, joita sopii paheksua. Todellinen maailmanherruus on siellä. Uuden normaaliuden luominen on jokaisen kapitalistin perimmäinen unelma.

Yksityisautoilu on nykyään normaalia. Sitä on helppo paheksua: autot saastuttavat ja meluavat, ihmiset tappavat niillä toisiaan ja viattomia metsän eläimiä. Silti todellinen paheksunta kohdistuu paheksujaan: moralisti ja haihattelija! Kritiikki ei pure normaaliuteen.

Esimerkkejä keksii helposti. Kun filmivalokuvaus vielä kymmenisen vuotta sitten oli normi, ei juuri päivitelty touhun kalleutta tai myrkyllisyyttä. Sen sijaan nyt, kun filmille kuvaaminen on vain hipstereiden ja nostalgiahörhöjen hommaa, herisevät sormet taajaan. Digikuvaus on normaalin eli vastuullisen ihmisen valinta, joka myös kauppiasta ja tehtailijaa miellyttää.

Sama on parhaillaan tapahtumassa kirjoille. Pelkään pahoin, että parin vuoden päästä, kun kauan mainostettu digikirja lopulta muuttuu normiksi, kirjoja aletaan paheksua, niiden pölyisyydestä ja muista terveyshaitoista muistutellaan. Kerrotaan, että lapsi oli kuollut uuden Ulysses-suomennoksen pudottua hänen päähänsä.

Kristinuskon nykytilanne on sama. Usko ei vielä ole undergroundia. Monet silti jo ajattelevat, ettei normaali ihminen jeesuksia kaipaa.

Normaalius suojelee aivojamme kulumiselta. Se on meidän musta suojelusenkelimme.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.