Maailman mittakaavassa kristinuskon normaali muoto on karismaattista, kokemuksellista kristillisyyttä. Turun arkkihiippakunnan piispa Kaarlo Kalliala toteaa, että tästä suomalainen luterilaisuus muodostaa mielenkiintoisen poikkeuksen. Kuva: Thinkstock
Mystiikka ja kokemuksellisuus kiehtovat nykypäivän kristittyä
Kokemuksellinen uskonnollisuus ei ole ollut vahvassa kurssissa luterilaisten parissa.
Maailman mittakaavassa kristinuskon normaali muoto on kuitenkin karismaattista, kokemuksellista kristillisyyttä.
”Tästä suomalainen luterilaisuus on mielenkiintoinen poikkeus”, toteaa Turun arkkihiippakunnan piispa Kaarlo Kalliala.
Kallialan mukaan meillä uskonnollisena esikuvana on toiminut Martti Luther. Uskonpuhdistajan kokemukset ovat pitkälti määrittäneet sitä, mitä pidetään suosituimpina, sallitumpina ja esimerkillisempinä hengellisyyden muotoina. Luther suhtautui epäilevästi ”hurmahenkisyyteen”, joten luterilaiset varovat sitä.
”Elämyshakuisuudesta en minäkään ole hirveän innostunut. Mutta kokemuksellisuus on tärkeä asia. Tylsyyskin on kokemus”, Kalliala veistelee.
Yhtenäiskulttuuri on murtunut
Nykyajassa, jossa yhtenäiskulttuuri on murtunut ja uskonnollisilla auktoriteeteilla ei ole sellaista painoarvoa kuin ennen, on vaikea perustella sitä, mikä olisi oikeata kristillisyyttä.
”Tässä maassa olemme luterilaisia -ajattelu on ehkä romuttunut. Kristillisen tavan ja kulttuurisen tuen puuttuessa perinteinen uskonnollisuus on vaikeasti ulotuttavissa. Erityisesti tämä koskee sitä helsinkiläistä 25 prosenttia, jolle usko on yhdentekevä, ja sitä 15 prosenttia, jotka ovat uskonnottomia.”
Kalliala lainaa William Johnstonin tekstiä: ”Kulttuurin tukea vaille jääneitä nykyajan ihmisiä kutsutaan uskomaan Jumalaan Jumalan itsensä tähden, uskomaan, koska uskovat. Karl Rahner oli oikeassa sanoessaan, että tulevaisuuden kristitty on mystikko tai sitten kristittyjä ei ole.”
Mystiikassa koetaan pyhää
Kristilliset rituaalit ja kirkot ovat Kallialasta edelleen tiloja, joissa pyhä voidaan kokea. Mutta niiden rinnalla pyhyyttä koetaan myös arjen keskellä tai vaikkapa rakkaudessa. Tällöin uskonnollinen kokemus saa institutionaalisen uskonnollisuuden lisäksi tai sijasta mystisen luonteen.
|
"Arkikokemukselle tapahtuu jotain, se syventyy, ihminen näkee asiat uudella tavalla", pohtii piispa Kaarlo Kalliala. Kuva: Jani Laukkanen. |
Mystiikalla tarkoitetaan läheistä ja välitöntä Jumala-yhteyttä, pyhän tai pyhyyden kokemista, joka saattaa Kallialan mukaan myös näyttäytyä Jumalan vaikenemisena ja poissaolona. Uskonnollinen kokemus voi välittyä sakramentaalisesti eli näkyvien merkkien, armonkokemuksen, rukouksen tai uskonnollisten rituaalien kautta.
”Keskittyminen, asioiden näkeminen toisella tavalla on mystiikkaa. Arkikokemukselle tapahtuu jotain, se syventyy, ihminen näkee asiat uudella tavalla.”
Mystiikkaa kuvataan tienä
Mystiikkaa kuvataan usein tienä: puhdistumisen, valaistumisen sekä lopulta yhdistymisen tai sulautumisen kokemuksena.
”Tämä on looginen, muttei välttämättä ajallinen järjestys: jostakin on luovuttava tai puhdistuttava, niin sanotusti lopettaa maailmanlapsena elämisen, jotta voisi nähdä tai kokea toisin tai valistuneesti ja voisi päästä maistamaan Jumala-yhteyttä. Mystiikan tie on myös teologian ja Jumala-puheen viimeinen aste.”
Onko luterilaiselle mystiikalle tilaa?
Luterilaisuudessa ajatellaan usein, että olemme jo perillä, koska liittyminen on lähtökohta, Kristus on läsnä ja uskonvanhurskaus omistetaan. Kaikki on annettu alussa ja Jumalan sana lupaa näin. Onko siis tilaa luterilaiselle mystiikalle?
Luterilaisuudella on taipumus asioiden järkiperäistämiseen ja kokemuksellisuus ei ole kovin näkyvästi esillä. Esimerkiksi herätyskristillisyys ja uushengellisyys tarjoavat kokemuksellista uskonnollisuutta.
”Jo keskiajalla opillinen ja liturginen hengellisyys edustivat vanhaa tietä. Uusi tie oli Kristus-keskeinen jatkuvan rukouksen ja vapaan sisäisen mietiskelyn tie.”
Mystiikka haastaa vanhan tavan
Oman aikamme mystiikka antaa tilaa omakohtaisuudelle, hiljentymiselle, elämyksellisyydelle ja mietiskelylle, joka sekä täydentää että myös haastaa liturgia- ja Luther-painotteista vanhaa tietä.
”Mystiikka antaa mahdollisuuden ”nähdä Jumalan toisin” innostuneesti ja eläytyneesti. Tilaa on myös naisten kokemuksille, viittaan muun muassa Hildegard Bingeniläisen, Juliana Norwichlaisen, Maria Normanbylaisen tai Anna-Maija Raittilan kirjoituksiin. Mystiikka voi ammentaa myös luontokokemuksista.”
Luterilainen kutsumusajattelu on yhdistänyt mietiskelevän ja aktiivisen elämän ja periaatteessa pyhittänyt arjen. Kaikki arkiset askareetkin ovat Lutherista jumalanpalvelusta. Mutta käytännössä se on usein kääntynytkin pyhän arkistumiseen.
”On käynytkin niin, että arki on nielaissut pyhän, eikä pyhä arkea. Onko mystiikka arjessa edes mahdollista enää, kun sille ei ole kulttuurista tukea?”
Kristuksen seuraamista arjessa
Kristillisen yhtenäiskulttuurin ollessa vahva, pyhä läpäisi koko arjen, ja ihmiset näkivät Jumalan kätten työtä ja armon vaikutusta myös arkisista arkisimmissa tilanteissa. Toivoa luterilaisen mystiikan paluusta on, jos kokemus arjen pyhyydestä saadaan takaisin. Tällöin koko todellisuus voisi näyttäytyä Jumalassa olemisena.
Toinen tapa elää mystiikkaa arjessaan todeksi on seurata Kristusta. Tämä tarkoittaa sitä, että vain on ja elää arkeaan läsnäolevan Kristuksen seurassa, eikä pidä häntä erityisenä eettisenä esimerkkinä tai velvoittajana. Tällöin kaikki rakkaus arjessa suuntautuu toisiin ihmisiin, tätä asennetta voidaan kutsua diakoniseksi spiritualiteetiksi tai hengellisyydeksi.
”Jos Kristuksen seuraamisen näkee moraalisena sääntönä, siitä tulee raskasta ja hoputtavaa. Mutta jos vain pyritään Kristuksen seuraan ja vain olemaan Häntä lähellä, siitä väistämättä seuraa, että toteutamme rakkautta, joka suuntautuu toisiin ihmisiin."
Myös eroottisen eli vastaanottavan rakkauden voi tulkita avaimena jumalallisenkin rakkauden kielioppiin ja kunnioittavaan persoonien kohtaamiseen. Eikä sitäkään tarvitse nähdä itsensä antavan tai uhrautuvan agape-rakkauden kanssa kilpailevana vastikkeellisena vaihtona.
Havaitaanko Jumalan jäljet?
Jumalan voi nähdä osana luomakuntaansa ja jokaisessa ihmisessä Jumalan luomana ainutlaatuisena yksilönä voi nähdä Kristuksen. Jos tämä oivallus otetaan todesta, tulee arjesta mystistä, ja jokaisen ihmisen kohtaa kuin Kristuksen.
Myös tyhjyyden, poissaolon, pimeyden ja kaipuun spiritualiteetille sekä ruumiillisuudelle voi kunkin hengellisyydessä löytyä tilaa. Kallialan mukaan uskonnollisuutta voitaisiin nykyajassa lähestyä paremmin viittaamallakin ensin nimenomaan ihmisen omaan kokemukseen, jo koettuun valoon, eikä monille outoon tai vieraaseen uskonkohteeseen.
”Harjoitetaan kaiun tai jälkien teologiaa: ollaan tarkkaavaisia, jotta havaittaisiin Jumalan jäljet. Tämä tarkoittaa, että kuunneltaisiin ja katseltaisiin, miten ihmiset vaikuttuvat etenkin hyvyydestä, armosta, pyhyydestä ja rakkaudesta – jotta näiden vaikuttumisten kautta voitaisiin löytää tie niiden lähteelle."
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Oletko kohdannut pyhän tai ollut yhteydessä perimmäiseen todellisuuteen? Kerro uskonnollisesta kokemuksestasi ja voit voittaa leffalippuja
HengellisyysTeemme juttua uskonnollisista kokemuksista ja olemme kiinnostuneita siitä, millaisia Jumala-kokemuksia tämän päivän ihmisillä on. Tarvitsemme lukijoidemme apua.
