Tommi Korpelan autiomaa on Töölönlahden ympäristö. Sinne hän yleensä suuntaa, kun on saatava olla yksin.

Hengellisyys

Tommi Korpela johdattelee minuutissa mystikoksi

Näyttelijä Tommi Korpela on opetellut heittäytymään tilanteeseen. Se on hyvä taito myös aloittelevalle mystikolle.

13.03.2017 12:00
Kaisa Halonen
Esko Jämsä

"Ja puhu. 59 sekuntia riittää." Näyttelijä Tommi Korpelan ääni on tuttu monesta: IMDb-tietokannan mukaan 117 elokuvasta ja tv-sarjasta. Ääntä on kuultu myös mainoksissa, mutta nyt se on mystiikan asialla. Korpela on lukenut Simon Parken Minuutissa mystikoksi -kirjan minimeditaatioita audiokirjaksi.

Yhdeksänkymmenen noin minuutinmittaisen tekstin lukeminen vaati Korpelalta kaksi nelituntista rupeamaa mikrofonin edessä. Vaikka hän on tehnyt niin dubbauksia, kuunnelmia kuin äänikirjojakin, ensimmäinen otto ei aina onnistunut.

– Tuli pieniä virheitä tai sanoin jotain epäselvästi. Höpöttelemään pystyy aamusta iltaan, mutta lukiessa mieli ja kieli väsyy väistämättä, koska siinä keskittyy eri tavalla kuin puhuessa, Korpela kertoo.

– Lukiessa ei saa lähteä liikaa kuvittamaan tekstiä. Ei saa tulkita liikaa, mutta samalla pitää olla ajatus mukana. Riskinä on, että alkaa ihailla omaa ääntään ja pölistä tyhjää.

Korpelan lukemaa audiokirjaa aletaan nyt julkaista Kirkkojakaupunki.fi:ssä viikoittain.

– Ne olivat tosi kiinnostavia tekstejä ja poikkeavat siitä, mitä radiosta tulee. Ne ovat niin lyhyitä, että ne voi kuunnella kerralla, ja niin yllättäviä, että ne jäävät askarruttamaan mieltä, Korpela sanoo.

Tämän pienen mainospuheen jälkeen hän lisää, että ei kyllä itse aio kuunnella itseään.

Todellisuutta on vaikea tavoittaa

"Mystiikka on pyrkimistä yhteyteen todellisuuden kanssa", lukee Korpela. Jos mystiikka määritellään niin, hän haluaisi uskoa, että hänessä itsessäänkin on vähän mystikon vikaa.

– Pyrkimystä on varmasti, joo, mutta haastavaa on jo erottaa sekin, mikä on todellista, ja olla rehellinen itselleen, Korpela sanoo.

Hän on joutunut opettelemaan esimerkiksi suhteellisuudentajua.

– Kun arkipäivän ongelmat ja näyttelijän vastoinkäymiset suhteuttaa johonkin vähänkin isompaan, tajuaa, että ei tämä nyt niin kamalan vakavaa olekaan.

Toisaalta arjesta löytyvät usein myös tärkeimmät läsnäolon kokemukset.

– Semmoiset pienet yhteiset hetket ja pysähtymiset perheen kanssa.

Itsensä etsimiseen kuuluu omien heikkouksien myöntäminen mutta myös tilanteeseen heittäytyminen.

Tai vaikka sää. Muutama viikko sitten Helsingissä oli kunnon lumimyräkkä. Pahimman pyryn aikaan Korpela oli ajamassa autoa Viikin paikkeilla, ja tajusi, kuinka harvoin sellaista nykyisin näkee.

– Lapsuudessani oli ihan tavallista, että Helsingissä oli talvella metri lunta. Kun olin ala-asteella, kävimme joka talvi Kaivopuistossa hiihtämässä, Korpela muistelee.

Joskus yhteys todellisuuden kanssa pätkii. Elokuvan kuvauksissa näyttelijä saattaa joutua istumaan tuntikausia maskibussissa odottelemassa.

– Tyhjänä hetkenä on helppo tarttua kännykkään ja alkaa plärätä, Korpela tunnustaa.

– Koko somehomma tekee sen, että todellisuutta on yhä vaikeampi tavoittaa. On vaikeampi erottaa, mikä on oikeaa tietoa ja millä yritetään vaikuttaa. Minua huolestuttaa se, miten helposti ihmiset lähtevät kiihkeästi mukaan kaikenlaiseen selvittämättä, mistä tieto on peräisin ja mikä on sen totuuspohja.

Luonnossa tervehtymässä

"Mikä tahansa paikka käy, jos sieltä voi löytää sielua avaavan hiljaisuuden." Tommi Korpelan lukemassa tekstissä mainitaan 300-luvulla autiomaassa eläneet mystikot, mutta todetaan että autiomaat ovat nykyisin hinnoissaan. Töölöläisen Korpelan autiomaa on Töölönlahden ympäristö. Sinne hän yleensä suuntaa, kun on saatava olla yksin.

Kun aikaa on enemmän, Korpela lähtee kalaan Helsingin edustalle. Hänellä on vene Kaivopuiston rannassa.

– Olen kalastanut pikkupojasta asti. Siihen keskittyy niin, että silloin ei tarvitse ajatella muuta. Luonnossa pysähtyy ja tervehtyy ihan oikeasti. Runoilija Tomi Kontio on sanonut, että luontoon ei mennä olemaan yksin, vaan luonnon kanssa.

– Kalastus on hieno laji myös siksi, että siinä on miehille tarpeeksi leluja. Siihen liittyy jokavuotinen varustevirittely ja -kilpailu kavereiden kanssa, Korpela hymähtää.

Tommi Korpelan mielestä Simon Parken tekstit olivat niin lyhyitä, että ne voi kuunnella kerralla, ja niin yllättäviä, että ne jäävät askarruttamaan mieltä.

Jännitys tuottaa energiaa

"Kovinta maailmassa on seistä jonkun toisen housuissa", lukee Korpela. Toisen housuissa seisomisen luulisi olevan näyttelijälle tuttua hommaa. Ajatusleikkiä voi jatkaa askeleen pidemmälle: millaista sitten on olla näyttelijä?

Korpelan mielestä näyttelijän työssä ei ole mitään mystistä. Vaikka näyttämöllä tapahtuisi mitä, se on hallittua ja tiedostettua. Isoin ja vaikein työ kohtausten ja roolihenkilöiden parissa on tehty jo harjoitusvaiheessa.

Korpelan roolihenkilöt syntyvät hitaasti.

– Siinä on eri koulukuntia. Itse olen varovainen ja arka rakentelija. Lähden pikkuhiljaa kehittelemään hahmoa sisältä ulospäin ja toivon, että ensi-iltaan mennessä jotain on valmiina. On semmoisiakin rooleja, että niistä ei koskaan saa kiinni.

Korpela on ollut mukana Q-teatterissa 1990-luvun alusta asti, koko sen historian ajan. Teatteri on hänelle näyttelemisen lajeista rakkain.

– Mutta teatterinäytteleminen on helvetin raskasta, jos sitä tekee vuodesta toiseen. Olen siitä onnellisessa asemassa, että olen saanut tehdä paljon myös kamera- ja kirjoitustyötä.

Q-teatterissa yhtä näytelmää esitetään noin 50 kertaa tiiviinä putkena. Esityksiä voi olla viitenä iltana viikossa.

– Esityksen pitää syttyä ja syntyä uudestaan joka ilta. Ei sitä pysty vetämään niin kuin nauhalta, Korpela sanoo.

– Joskus iltapäivällä kolmen ja kuuden välillä ei into ole ehkä korkeimmillaan, kun ajattelee, että illalla on taas esitys. Lavalla sitä ei enää muista. Kun näytelmä lähtee käyntiin, se vie kuin juna mennessään.

Tommi Korpela on paitsi kokenut myös arvostettu ja palkittu näyttelijä. Luulisi, ettei ainakaan hänellä ole mitään syytä jännittää. Korpela tuhahtaa. Varmuutta omasta osaamisesta ei kuulemma tule koskaan ja ensi-iltajännitys on vain pahentunut vuosi vuodelta.

– Mutta suhteeni jännitykseen on muuttunut paljon. Nyt osaan käsitellä ja hyödyntää sitä. Auttaa, kun myöntää itselleen, että on kova jännittämään ja että se ei lähde mihinkään, vaan kuuluu minuun ja tähän lajiin.

– Jännitys on myös tärkeää polttoainetta näyttelijälle ja tuottaa energiaa. Olisi tuhoisaa, jos se katoaisi ja asioista tulisi samantekeviä.

Yhdeksänkymmenen noin minuutinmittaisen tekstin lukeminen vaati Korpelalta kaksi nelituntista rupeamaa mikrofonin edessä.

Ikä tuo kolotuksia ja lempeyttä

"Päästä hetkeksi irti tunteidesi, ajatustesi, ulkoisten aistiesi häilyvistä ohjaksista, niin saatat tulla tietoiseksi sisäisen sielusi keskellä hehkuvasta paljaasta liekistä", ohjaa Tommi Korpelan ääni kuulijaa. Avoimuus ja irtipäästäminen ovat Korpelan mielestä hyviä tavoitteita ja ohjeita niin näyttelijälle kuin kenelle tahansa.

– Itsensä etsimiseen kuuluu omien virheiden ja heikkouksien myöntäminen mutta myös tilanteeseen heittäytyminen, se että unohtaa itsensä tarkkailun ja virheiden pelon.

– Olen ammatin kautta oppinut sietämään jännitystä ja stressiä. Ehkä sitä vain osaa päästää irti, kun jotkut rajat stressaamisen suhteen ovat ylittyneet ja on tajunnut, että tästä ei nyt väkisin pääse eteenpäin. Olen joutunut myöntämään, että esimerkiksi nopeat viimehetken aikataulumuutokset kuuluvat tiiviisti tähän hommaan. Itsehän olen valinnut, että teen tätä työtä.

Näyttelijäntyö on opettanut Korpelalle myös sen, että menneitä on turha vatvoa.

– Kun tulee jokin uusi juttu, entiset onnistumiset eivät sen tekemisessä auta. Jokainen uusi juttu on uusi reppu selkään.

Ensi vuonna 50 vuotta täyttävä Korpela lisää, ettei hänen elämässään ole varsinaisesti mitään, mitä hän haluaisi muuttaa.

– Ikä on toki tuonut kolotuksia, lukulaseja ja hammaslääkärikäyntejä. Kaikenmaailman kremppaa. Mutta myös lempeys itseä kohtaan on vuosien kuluessa kasvanut.

Kuuntele Tommi Korpelan lukemia Minuutissa mystikoksi -tekstejä täältä.