Naamakirja-addiktin paasto
En ole aikaisemmin oikein ymmärtänyt paastoa. Raamatun lehdillä moni profeetta ja itse Jeesuskin paastosivat, mutta silti paaston syvällinen oivalluslamppu ei ota päässäni syttyäkseen.
Ehkä tärkein syyni paaston karttamiseen on sen falskissa tarkoituksessa. Paaston ajatuksenahan on, että ruuasta — esimerkiksi lihasta — paastoaminen auttaa ihmistä keskittymään paremmin omaan Jumala-suhteeseensa. Minulle käy usein päinvastoin. Ruokapaasto tappaa lähes kokonaan Jumala-suhteen, ja vähätkin ajatukset leijailevat vain mehevässä grillipihvissä ja maustevoissa.
Paastonajan perusajatus on kuitenkin kannatettava: ihminen luopuu jostain itselleen välttämättömästä, ja oppii näin käsittelemään riippuvuuksiaan. Suurin osa minun ikäisistäni on koukussa Facebookiin. Miten olisi 40 päivää ilman Facebookia? Ei taitaisi moneltakaan naamakirja-addiktilta onnistua.
Viime isänpäivänä koin paastoherätyksen. Viisivuotias tyttäreni oli tehnyt päiväkodissa kortin, johon hän oli saanut lastenhoitajalle sanella, minkälainen isä hänellä oikein on. Kortissa luki näin: "Isi aina vaan leikkii mun kanssa ja se vaan tykkää leikkiä mun kanssa ja se pelleilee ja ottaa lohikäärmettä kiinni. Sillä isillä on silmälasit ja sen toinen sukunimi on Mikko Samuel Salmi. Se aina vaan kattoo tietokoneella sen viestejä."
Auts. Tuo viimeinen teki kipeää. Tajusin, että työnarkomania on kaappaamassa minut. Tänä paastonaikana olen yrittänyt tehdä asiassa parannusta. Mutta huomaan, että taas olen tietokoneella tätäkin juttua raapustamassa. Antakaa anteeksi, Jumala ja rakas tyttäreni!
Jaa tämä artikkeli: