null Näin veroeuro muuttuu kouluruoan kautta opetustaidoksi

Hyvän reitti. Näin hyväntekeväisyysraha kulkee Lauttasaaresta Battambangiin.

Hyvän reitti. Näin hyväntekeväisyysraha kulkee Lauttasaaresta Battambangiin.

Ajankohtaista

Näin veroeuro muuttuu kouluruoan kautta opetustaidoksi

Lauttasaarelaiset ovat keränneet vuoden ajan rahaa viedäkseen opetustaitoa Kambodžaan. Yhteisöltä yhteisölle suuntautuvassa hankkeessa on helppo seurata, minne raha menee.

Kuuma! Se oli Lauttasaaren yhteiskoulun (Lykki) biologian ja maantieteen opettajan Anna Aaltosen ensimmäinen havainto, kun neljä lauttasaarelaisopettajaa pääsi perille Kambodžan Battambangiin. 35 astetta ylittyi helposti.

Opettajat toteuttivat kesälomalla tavoitteen, johon oli tähdätty koko lukuvuosi: he lähtivät viemään opetustaitoa Battambangiin, yli 11 000 kilometrin päähän kotoa.

Matkakassa kerättiin lauttasaarelaisten yhteistyöprojektilla, jossa ovat mukana koulujen lisäksi paikallinen seurakunta, Lauttasaari-Seura ja Lauttasaaren Yrittäjät. Kolmevuotinen projekti tarjoaa apua yhteisöltä yhteisölle opettajien muodossa. Se toteutetaan Kirkon Ulkomaanavun Opettajat ilman rajoja -verkoston kautta.

– Opettajien koulutus kärsii Kambodžassa yhä punakhmerien valtakauden hedelmistä. Silloin yliopistokoulutuksen saaneita tapettiin niin, että nykyopettajilla ei tahdo riittää kouluttajia, Anna Aaltonen kertoo.

Hän seurasi kaksiviikkoisen matkan ajan oppitunteja Wattamoeumin kylän yläkoulussa, jonka oppilaat ovat 13–16-vuotiaita.

– Opettajat pitivät oppitunnit aina samalla kaavalla, tarkasti oppikirjan mukaan. Kielitaito rajoittui khmerin kieleen eikä nettiä ollut, joten lisälähteitä ei käytetty. Siksi tiedoissa oli myös virheitä.

Opetus perustui toistamiseen. Eriyttämistä ei ollut lainkaan: jos asia jäi oppilaalta ymmärtämättä, tilanteeseen ei puututtu.

– Pidimme opettajille työpajoja, joissa kävimme läpi oppilaslähtöistä ajattelua, ja annoimme muutaman mallioppitunnin, Aaltonen kertoo.

 

Ruokahävikki poiki ison summan

Anna Aaltosen työpaikalla Lauttasaaren yhteiskoulussa on koko viime lukuvuosi järjestetty Tähdellistä lounasta, jossa kuka tahansa saa käydä syömässä kahden euron hintaan oppilailta yli jäänyttä ruokaa. Kekseliäs idea oli menestys: sillä kerättiin kolmannes opettajien noin 10 000 euron matkakassasta.

Paljon muutakin on Lauttasaaressa tehty reissurahojen eteen. Isoin potti saatiin seurakunnan järjestämästä Juha Tapion konsertista, mutta tuhansia euroja tuottivat myös Lykin taksvärkkipäivä ja yrittäjien joulumuistamiset. Noin kymppitonni jäi vielä säästöön tulevia matkoja varten.

– Ideana on ollut, että pienistä puroista kerätään iso virta ja kehitetään myös uusia keräysmuotoja, selittää projektia koordinoiva pappi Marjut Mulari Lauttasaaren seurakunnasta.

Battambangin alue Kambodžan ja Thaimaan rajalla valikoitui projektin kohteeksi Kirkon Ulkomaanavun suositusten perusteella.

– Toivoimme vähän samanlaista yhteisöä kuin Lauttasaari on, Mulari kertoo.

Battambangin kylät saattavatkin olla kooltaan Lauttasaaren luokkaa, mutta moni muu asia on toisin.

– Koulun pihalla oli varmaan 500 pyörää ja mopoa. Juuri kenelläkään kylässä ei ollut autoa. Koulu alkoi seitsemältä, mutta lapset tulivat paikalle jo kello 6.30 siivoamaan. Siivoojia ei ollut, Anna Aaltonen kertoo.

 

Rahan kohde on selvä

Tässä projektissa ei jää epäselväksi, minne hyväntekeväisyysraha päätyy. Anna Aaltosella on matkasta muistona kuvia ja videoita, joita hän suunnittelee hyödyntävänsä opetuksessa.

 

Haasteita on puhtaan veden saannissa, koulutuksen tasossa, työpaikan saamisessa, sairastuessa.

 

– Tämä ensimmäinen matka oli vasta tutustumista. Nyt tiedämme, että esimerkiksi kielikysymyksiä pitää vastaisuudessa miettiä tarkemmin: hyvin harva opettaja osasi kunnolla englantia, Aaltonen toteaa.

Hänelle matka avasi sitä, miksi kehitysmaa on kehitysmaa.

– Haasteita on puhtaan veden saannissa, koulutuksen tasossa, työpaikan saamisessa, sairastuessa.

Rahan keruu jatkuu Lauttasaaressa myös ensi lukuvuonna. Suomalaisopettajia lähtee Battambangiin taas vuoden kuluttua ja sen jälkeenkin ainakin kerran. Syksyllä tavoitteena on sponsoroida pari battambangilaisopettajaa vastavierailulle.

Samasta aiheesta: Hävikki poikimaan

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.