Sari Roman-Lagerspetz tahtoo ottaa kantaa tärkeiksi kokemiinsa asioihin, mutta on huolissaan siitä, että asiat henkilöityvät liian vahvasti häneen.
Nainen mielipiteiden takana
Sari Roman-Lagerspetz tahtoo vaikuttaa, koska kirkko on hänelle tärkeä.
”Rääväsuututkija”, ”pystykorvakristitty”, ”aivopesijä”.
Tai sitten ”kristitty, joka ottaa uskonsa vakavasti”, ”lämmin ihminen, jonka sydämessä on tilaa kaikille maailman syrjäytetyille ja alistetuille”, ”politiikan ja yhteiskunnallisten asioiden asiantuntija ja korkeasti koulutettu nainen, joka käyttää parasta osaamistaan luottamushenkilönä”.
Tutkija, valtiotieteen tohtori ja Vantaan seurakuntien luottamushenkilö Sari Roman-Lagerspetz herättää voimakkaita mielipiteitä, eikä ihme. Hänellä on tapana ottaa kantaa asioihin, jotka vahvimmin jakavat mielipiteitä kirkossa, kuten homojen oikeuksiin tai lähetysjärjestöjen ja herätysliikkeiden asemaan.
Roman-Lagerspetz ei ole kirkon työntekijä, ei teologi eikä kovin pitkäaikainen kirkollinen luottamushenkilökään, mutta hänen mielipiteensä tuntuvat kiinnostavan laajalti. Se on alkanut häiritä häntä itseäänkin.
— On ollut yllätys, että asiat henkilöityvät niin vahvasti minuun. Asioiden ajamisen kannalta olisi ehkä parempi, etteivät ne henkilöityisi niin vahvasti. Saattaa syntyä sellainen mielikuva, että ne ovat vain minun asioitani, Roman-Lagerspetz pohtii.
Lahdesta kotoisin olevasta Sari Roman-Lagerspetzista tuli aktiivinen seurakuntalainen rippikouluiässä. Hän viihtyi nuortenilloissa ja isosena, mutta täysi-ikäisyyden kynnyksellä jotkut asiat kirkossa alkoivat vaivata häntä.
— Minua ärsytti kirkon kuivakkuus, mutta eniten hengen puute.
— Toki mietin myös naisen asemaa, silloinhan naispappeutta ei ollut vielä sallittu.
Roman-Lagerspetz erosi kirkosta ja liittyi helluntaiseurakuntaan. Siellä oli henkeä, mutta pian hän huomasi, ettei sekään ollut häntä varten. Siellä ei ollut tilaa kysymyksille eikä keskustelulle. Ylistää sai, mutta vastoinkäymiset ja epäilykset tulkittiin epäonnistumiseksi kristittynä. Roman-Lagerspetz jätti helluntailaisuuden jo vuoden jälkeen.
— Nyt tunnen itseni erittäin luterilaiseksi. Enää hengen puute ei häiritse niin paljon, vaikka voisi sitä olla enemmänkin. Eikä minulla ole pahaa sanottavaa helluntailaisuudesta. Suon sellaisen hengellisyyden heille, jotka sellaisesta tykkäävät.
Helluntaiseurakunnan jättämisen jälkeen kului vuosia, ettei Sari Roman-Lagerspetz kuulunut kirkkoon. Hän opiskeli englantilaista filologiaa, valtio-oppia, puheviestintää, naistutkimusta ja väitteli tohtoriksi. Avioitui, sai kaksi lasta, erosi ja avioitui uudestaan.
Uskonto ei kadonnut hänen elämästään. Ystäväpiirissä oli paljon kristittyjä eri suunnista, ja välillä Roman-Lagerspetz veti raamattupiiriäkin. Naistutkijapiireissä hän joutui joskus selittelemään vakaumustaan, onhan kristinusko ollut hyvin patriarkaalinen.
— En pääse irti uskonnollisuudestani, mutta uskonnollisuuteni ei ole koskaan ollut yhteisöön sidottua. Monen uskonnollisuutta tuntuu kannattelevan nimenomaan yhteisö.
— Mieheltäni joskus kysyin, miten se näkyy minussa, että olen kristitty. Hän totesi lakonisesti, että ainakin siten, että jaksat tapella toisten uskovaisten kanssa, Roman-Lagerspetz kertoo ja nauraa.
”Tappeluistaan” Sari Roman-Lagerspetzin moni nykyään tosiaan muistaa. Ensimmäinen kirkollinen asia, jonka hän tahtoi nostaa julkiseen keskusteluun, olivat NMKY:n Tikkurilan seurakunnassa pitämät avioliittokoulut. Häntä tyrmistyttävät erityisesti NMKY:n käyttämät kirjat, joissa nainen esitettiin miehen alamaisena. Prosessi päättyi siihen, että kirjat vaihdettiin ja NMKY:n ja seurakunnan yhteistyö parisuhdekurssien järjestämisessä päättyi.
Vuonna 2008 samaan aikaan kun Roman-Lagerspetz nosti NMKY:n opetukset esiin, hän liittyi takaisin kirkkoon ja alkoi tutustua ihmisiin, jotka nyt toimivat Tulkaa kaikki -liikkeessä Vantaalla.
— Ajattelin, että kyse on niin tärkeistä asioista, että haluan olla mukana. Kaikki, mikä kirkossa tulee eteen, ei ole tietenkään kivaa, mutta se kuuluu asiaan. Kaikki, mikä on tärkeää, on usein myös kipeää.
Asetuttuaan ehdolle seurakuntavaaleissa Sari Roman-Lagerspetz pääsi jäseneksi Tikkurilan seurakuntaneuvostoon ja Vantaan seurakuntien yhteiseen kirkkoneuvostoon. Yksi näkyvämmistä asioista, joihin hän on ollut osaltaan vaikuttamassa, oli marraskuussa tehty päätös, joka lakkauttaa asteittain Vantaan tuen muutamille lähetysjärjestöille.
Päätöstä on luonnehdittu kovaksi monestakin syystä. On vedottu siihen, että päätöksen vuoksi kärsimään joutuvat lähinnä lähetyskohteiden köyhät, ja ihmetelty, voiko lähetysjärjestöiltä vaatia samanmielisyyttä, kun herätysliikkeet saavat kuitenkin toimia kirkon sisällä.
On myös perusteltua kysyä, voiko lähetysjärjestöiltä vaatia suvaitsevaista linjaa, kun avioliitto on niin Suomen laissa kuin kirkossakin yhä vain miehen ja naisen välinen. Se, että asia meni kirkkaasti läpi, yllätti Sari Roman-Lagerspetzin. Hän pitää päätöstä kuitenkin perusteltuna.
— Monessa lähetyskohteessa syrjintä uppoaa helposti kulttuuriin, ja niissä maissa naisen tai seksuaalivähemmistöjen syrjintä voi oikeasti olla vaaranpaikka.
— Kirkon ei pitäisi osallistua siihen, että minkäänlaista syrjintää jatketaan. Syrjintä ei voi kuulua kirkon moniäänisyyteen.
Luottamustoimiensa lisäksi Sari Roman-Lagerspetz on vaikuttanut kirjoittamalla. Hän on ahkera verkkokeskustelija ja saanut mielipidekirjoituksilleen tilaa useista lehdistä. Hän uskoo, että kirkon muuttuminen vaatii myös ulkoista painetta.
— Kirjoitan työkseni, joten kai olen tehnyt sitten hyviä mielipidekirjoituksia. Myös se varmasti vaikuttaa, että aiheet ovat olleet puhuttelevia ja sanon suoraan, enkä vetoa raamatunlauseisiin, hän arvioi syiksi saamansa huomion määrään.
Kirjoitusten perusteella syntyy kuva, että kirkossa syrjintä on arkipäivää ja muitakin ongelmia on paljon. Negatiiviset asiat nousevat helpommin esiin ja saavat enemmän julkisuutta, mutta Roman-Lagerspetz näkee kirkossa paljon hyvääkin.
— Luottamushenkilönä olen tajunnut sen entistä paremmin. Erityisesti lapsi- ja nuorisotyö on todella hyvää. Toivoisin, että minulla olisi enemmän aikaa paneutua kirkon työhön ja voisin osallistua toimintaan enemmän, vaikka seurakunnan raamattupiiriin.
Luterilaisen kirkon parhaaksi puoleksi Roman-Lagerspetz nostaa kuitenkin asian, joka monelle muulle on itsestäänselvyys.
— Eri mieltä oleminen ja julkinen kiistely on mahdotonta varmaan 90 prosentissa maailman uskontokunnissa. Muihin uskontokuntiin vaikutetaan lähinnä lähtemällä niistä pois, mutta luterilainen kirkko ei ole mikään muuttumaton möhkäle, jonka kanssa ei voi olla eri mieltä.
Demokratian ihanteesta Sari Roman-Lagerspetz on valmis pitämään kiinni niissäkin tilanteissa, joissa hän itse kuuluu vähemmistöön.
— Joistakin asioista minun on vaikeampi tehdä kompromisseja, ja itselleni tärkeistä asioista en haluaisi tehdä niitä ollenkaan. Sellaisia ovat naisen ja seksuaalivähemmistöjen asemaan liittyvät kysymykset.
Silloin kun kompromisseja on vaikea niellä, hän yrittää olla demonisoimatta eri mieltä olevia.
— Helposti sitä typistää ihmisen yhteen mielipiteeseen eikä näe ihmistä mielipiteen takana. Se on ollut monen väkivaltaisuuden ja sodankin polttoaineitta.
Jaa tämä artikkeli: