null Nasta terroristi

Nasta terroristi

Raitiovaunun sähköiseltä uutissivulta sen huomasin aamuruuhkassa: Helsingissä riehuu nastaterroristi, joka ripottelee nastoja kaduille puhkomaan pyöränkumeja.

Haloo Helsinki! Median kilpailu on toki kovaa. Ja myyviä otsikoita pitää saada. Mutta että terroristi. Sanastomme on muuttunut sotaisaksi. On kuorosotaa ynnä muuta.

Ei ole uutinen, jos toteaa, että mediamaailma elää draamasta ja konfliktista. Norjan tapahtumat pakottavat kysymään, missä kulkee raja median ja sen “oikean” todellisuuden välillä. Joukkomurha on kuin suora otos Rambo-yhteiskunnasta. Poliisiksi pukeutunut murhaaja riehuu yksin saarella vahvasti aseistettuna. Eikö Hollywood ole kertonut tämän tarinan meille jo monta kertaa?

Käsikirjoitus on tuttu: murhaaja valjastaa median käyttöönsä. Hän syöttää käsikirjoituksen sosiaaliseen mediaan ja odottaa, että valtavirtamedia poimii sen sieltä. Kuoleman ja kauhun kierrätyksen kehä on valmis, kun miljoonat ihmiset ympäri maailmaa haluavat saada tarinasta osansa. Tässä terrorin teatterissa panokset kovenevat kerta kerralta, mutta logiikka on aina sama.

On silti turha demonisoida mediaa. Television katsominen tai netin käyttö ei tee kenestäkään automaattisesti massamurhaajaa. Kyse on paljon isommasta ilmiöstä, ja ikävintä siinä on se, että olemme kaikki osa tätä kuoleman spektaakkelia, tavalla tai toisella.

Murhaajat ammentavat samoista fantasioista kuin mekin. Kukapa meistä ei haluaisi olla voittaja, loistaa hetken parrasvaloissa? Joillekin meistä taikasanoja ovat innovaatiot tai kasvuyritykset. Toiset seuraavat silmät kiiluen, kuka on suurin pudottaja tai kuka tekee parhaan diilin. Ja jos omassa elämässä menee huonosti, voi aina lukea iltapäivälehdestä, että jollakin menee vielä huonommin.

Elämme maailmassa, jossa valta on sillä, joka saa suurimman huomion — olipa kyse sitten markkinavoimista tai joukkomurhaajasta. Mediayhteiskunnassa ainoa luuseri on se, jota kukaan ei huomaa. Juuri tässä on myös terrorismin logiikka. Eikä se ole ollenkaan nastaa.

Kirkossa rukoillaan sunnuntaisin rauhan puolesta. Ei ollenkaan hullumpi idea — näinä aikoina.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.