Neitsytlento
Tänään harrastan hyvää. Sen tekeminen on vaikeaa, mutta ajatteleminen kuin ihana hellepäivän siimes.
Mielikuvissa kuljen lehteviä kujia. Aurinko työntyy häilyvinä kaistaleina oksien läpi. Kadun kivi on imenyt itseensä päivän kuumaa. Maisema, jota mittaan, on yllätyksellinen ja silti tyyni, levollinen kuin sydän, jollaisesta haaveilen.
Tässä hyvässä olen lakannut kysymästä. Minun ei tee enää mieli tietää enkä vaadi perusteita. Ajatukseni on avannut ovensa kaikelle, mitä on. Minulle riittää lämpö, joka minut ympäröi.
Missä lienevät nyt turhautuminen, toiseen ja itseensä väsyminen, kevään kiukkuinen odottaminen ja kaikki puolitiehen jäämisen harmi? Hyvyyden suojassa olen isiltä peritystä kaunasta ja keskenkasvuisuudesta vapaa.
Hyväni on valoisa, kalustamaton huone, seinät ja katto sille, mitä milloinkin on. Tänään sanon hyväksi myös sen, minkä tahtoisin olevan jo ohi tai minkä en tahtoisi antaa koskaan tulla. Se kuitenkin on ja se kuitenkin tulee. Ainoa mahdollinen muuttuja olen minä itse.
Hyvän ajatteleminen tekee minut yhtä aikaa raukeaksi ja voimakkaaksi. Raukeaksi niin kuin sen, joka on saanut yllin kyllin, voimakkaaksi niin kuin sen, jonka suonissa virtaa. Minulle kielteiseen käpertyvälle hyvän ajatteleminen on kotelosta kuoriutuminen ja neitsytlento.
En ehtinyt tänään muuta, myönnän itselleni. Ei se haittaa. Tänään oli niin kaunis päivä. Aurinko työntyi häilyvinä kaistaleina oksien läpi.
Jaa tämä artikkeli: