Nimipäiväkansa
Viime viikon keskiviikko oli hieno päivä veljeni perheessä. Tuolloin suomalaiseen nimipäiväkalenteriin lisättiin 22 tyttöjen nimeä ja 17 poikien nimeä. Velipojan molemmat lapset saivat kertaheitolla oman nimipäivän.
Helsingin yliopiston almanakkatoimisto tekee vastaavan uudistuksen viiden vuoden välein. Uudistus on suoraviivainen: mukaan pääsee nimi, joka on annettu 500 lapselle viimeisen viidenkymmenen vuoden aikana.
Näitä onnekkaita ovat nyt esimerkiksi herrat Eemi, Luka ja Sisu. Suosion kasvun taustalla voi olla esimerkiksi pop-tähti tai formulakuski. Ainakin mukaan ovat nyt mahtuneet niin Robin kuin Kimikin.
Naisten listalla taas useilla uusilla nimillä on jonkinlainen kytkös vanhempiin nimiin: esimerkiksi Annu ja Nanna ovat lähellä Annaa, Aavan tuttuutta voi lisätä yhteys Eevaan. Myös kansainvälisyys nostaa päätään: Melissa, Mirella, Nadja ja Stella juhlivat pian nimipäiviään.
Uudistus on ainakin sosiaalisen median reaktioista päätellen tärkeä. Nimipäivän saaneet tai lähinnä heidän vanhempansa ovat juhlineet. Yhä vain ilman nimipäivää jääneet ovat parkuneet.
Miksi oikeastaan moinen häly? Eihän lapsen nimeä ole pakko valita kalenterista. Uusien nimien julkaisutilaisuudessa etunimitutkija Minna Saarelma-Paukkala tarjosi uskottavan selityksen.
Hänen mukaansa Suomi ja Ruotsi ovat nimipäivien suhteen poikkeusmaita. Koko nimipäiväperinne on tullut Suomeen Ruotsin kautta katolisesta Euroopasta. Siellä nimipäivänvieton pääosassa olivat kuitenkin pyhimykset.
Uskonpuhdistus muutti tilanteen. Kalenteriin lisättiin pyhimysten lisäksi esimerkiksi hallitsijoiden nimiä ja pian myös aivan tavallisia nimiä. Samalla nimipäiväjuhlan keskiöön nousi nimenkantaja itse.
Vielä 1900-luvun alkupuolen Suomessa nimipäivät olivat kovempi juttu kuin syntymäpäivät. Historia siis selittää, miksi almanakkatoimiston uudistus kiinnostaa. Me olemme nimipäiväkansaa!
Jaa tämä artikkeli: