null Nojatuoleista kotisohville

Ville Talola nähdään televisiossa uudentyyppisessä jumalanpalveluksessa liturgina.

Ville Talola nähdään televisiossa uudentyyppisessä jumalanpalveluksessa liturgina.

Nojatuoleista kotisohville

Uudenlaisessa tv-jumalanpalveluksessa pysähdytään kasvotusten.

Kun televisiosta tulee jumalanpalvelus, on sormensa pelissä Yle TV 1:llä ja Kirkon tiedotuskeskuksella. Ensimmäisestä tulee tekniikka ja toinen suunnittelee sisältöjä.

Kirkon tiedotuskeskuksessa on neljä yksikköä, joista yksi on tv-toimitus. Se tuottaa tv-jumalanpalveluksien lisäksi Pisara-hartausohjelmaa.

Ville Talola on Kirkon tiedotuskeskuksen toimittaja, joka on viime aikoina suunnitellut ja tehnyt uudentyyppistä tv-jumalanpalvelusta.

— Meillä toimituksessa pohditaan, mitä jumalanpalvelus voisi olla nimenomaan tv-seurakunnan kannalta. Olemme miettineet, miten jumalanpalvelus taittuisi television ehdoilla paremmin nykyaikaan.

— On aika iso joukko ihmisiä, jotka olisivat kiinnostuneita väljästi hartausgenreen sopivista ohjelmista, mutta heitä ei kiinnosta jumalanpalvelus.

Jumalanpalveluksia on nähty televisiosta nelisenkymmentä vuotta, eivätkä ne ole juurikaan muuttuneet. Talola on sitä mieltä, että nykyisen tv-jumalanpalveluksen muoto ja funktio ovat käymistilassa.

— Perinteisellä tv-jumalanpalveluksella on paikkansa, mutta nykyisessä kokemusmaailmassa se saattaa televisiosta katsottuna näyttää vähän kummalta tai antiikkiselta.

Vuoden aikana televisiosta tulee kolmisenkymmentä jumalanpalvelusta. Luvussa ovat mukana niin ortodoksiset liturgiat kuin vapaiden suuntien, esimerkiksi Pelastusarmeijan ja adventistien jumalanpalvelukset.

Tämän kevään ja kesän aikana tulee televisiosta neljä uudentyyppistä Tervetuloa kirkkoon! -jumalanpalvelusta. Ville Talolan lisäksi liturgeina ja saarnaajina niissä nähdään Nanna Helaakoski, Leena Huovinen, Tarja Korpela, Petri Merenlahti ja Timo Salo. Muusikkoina toimivat muun muassa Leevi Helo, Pekka Laukkarinen, Matti Laitinen ja Antti Vuori. Talola toimii liturgina helatorstain ja juhannuksen lähetyksissä.

Jumalanpalvelukset on nauhoitettu Seutulan kappelissa, joka muuntui erinäköiseksi.

— Halusimme, että paikka ei näyttäisi niin paljon kirkolta, vaikka se olisi tunnistettavissa sakraalitilaksi. Veimme penkit pois, mutta alttari jäi. Haimme Ylen tarpeistosta ison maton lattialle ja ohjaajat valitsivat sinne erinäköisiä tuoleja. On aika hauskan näköistä, kun istumme nojatuoleissa piirissä, Ville Talola kertoo.

Tervetuloa kirkkoon! -jumalanpalveluksissa ei arvatenkaan kuulla kanttoria ja urkuja parvelta, vaan muusikot istuvat yhteisessä ringissä kitaroineen ja mandoliineineen. Mukana on myös kosketinsoitin ja lyömäsoittimia.

— Musiikki on gospelpiireistä tuttua, mutta ohjeistimme muusikoita niin, että musiikki saa olla jotain sellaista, mitä ihminen ei välttämättä odota kuulevansa jumalanpalveluksessa. Siitä tuli vähän etnohenkistä. Helatorstaina nähtävässä jumalanpalveluksessa kuullaan muun muassa pari reippaasti uusiksi sovitettua virttä.

Tervetuloa kirkkoon! -tv-jumalanpalveluksen lähetysaika on kymmeneltä ja siinä on tavallisen jumalanpalveluksen kaava. Erilaisuus tulee esille nojatuoleissa istumisen ja yllättävän musiikin lisäksi vuorovaikutuksessa. Jumalanpalveluksessa ei myöskään nousta välillä seisomaan.

— Halusimme pysähtyä jumalanpalveluksen eri osien kohdalle, ei setämäisesti eikä tätimäisesti, vaan miettien, miksi siinä tapahtuu sitä, mitä tapahtuu. Satunnaiselle katsojalle jumalanpalveluksen kaava voi olla tosi vieras, esimerkiksi se, mistä on kysymys synnintunnustuksessa tai jopa rukouksessa, Ville Talola toteaa.

Nykyaikaan tämän jumalanpalveluksen linkittää myös Facebook. Kirkko Suomessa -sivulla on tv-jumalanpalveluksen jälkeen tavoitettavissa kirkon verkkokeskustelijoita ja jumalanpalveluksen toteuttajista ainakin Talola.

Uudenlainen tv-jumalanpalvelus ei tarkoita sitä, ettei vanhaa nähtäisi.

— Ei perinteinen tv-jumalanpalvelus ohjelmatyyppinä varmaan ikinä lakkaa. Kyllä niitä taltioidaan edelleen.

 

Tervetuloa kirkkoon! to 17.5. klo 10 Yle TV 1. Seuraavat lähetykset ovat 27.5., 24.6. ja 29.7.


 

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.