Nuorisotyönohjaaja: Konservatiivisten kirkonjohtajien on sanottava selvästi, että ruma kielenkäyttö sateenkaari-ihmisistä ei käy
”On surullista, että kristityksi identifioituvat ihmiset käyttävät sateenkaari-ihmisistä todella satuttavaa kieltä esimerkiksi somepostauksissa”, nuorisotyönohjaaja Antti Kotinurmi sanoo.
Parhaillaan vietetään Pride-kuukautta seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksien edistämiseksi ja puolustamiseksi. Kuukauden päätapahtumia ovat Helsingin suuri Pride-kulkue ja puistojuhla 27. kesäkuuta.
Pääkaupunkiseudun seurakunnat ovat mukana Helsinki Pride -tapahtumassa, jonka teemana tänä vuonna on Vapaus kasvaa. Keskiössä ovat sateenkaarinuoret ja teema nostaa esiin nuorten oikeuden olla sellaisia kuin ovat ilman pelkoa syrjinnästä tai häirinnästä.
Nuoret altistuvat tälle puheelle, ja sille pitää olla vastavoimaa.
Espoon seurakunnat järjestää nuorille kulttuurikeskus Caisassa Helsingissä Pride-workshopin keskiviikkona 24. kesäkuuta kello 14–20. Workshop on tarkoitettu 13–25-vuotiaille nuorille. Siellä voi valmistaa kylttejä tai koristella vaatteita ja asusteita Pride-kulkuetta varten – tai tulla vain hengailemaan ja juttelemaan seurakuntien työntekijöiden kanssa turvallisessa ympäristössä.
Yhdenvertaisuus on parantunut, mutta töitä riittää vielä
Espoon seurakuntien sateenkaaritoiminnan koordinaattori Matti Peiponen pitää Vapaus kasvaa -teemaa tärkeänä, sillä kirkossa ei aina osata asettua riittävästi sateenkaarinuorten ja seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien tilanteeseen.
– Tilanne yhdenvertaisuuden edistämisessä varsinkin pääkaupunkiseudun seurakunnissa on vuosien saatossa parantunut, mutta kyllä niitä haasteitakin vielä on, Peiponen sanoo.
– Kielteiset ja konservatiiviset ilmaukset voivat aiheuttaa paljon kärsimystä ja ahdistusta. Meidän on kirkossa tehtävä yhä töitä, jotta jokainen nuori voi kasvaa omaksi itsekseen ilman vaatimusta olla jotain muuta kuin on.
Vantaalla Pride-kulkue ja puistopiknik jo ensi lauantaina
Vantaalla järjestetään oma Pride-kulkue ja -puistopiknik jo tulevana lauantaina 13. kesäkuuta. Vantaan kulkue lähtee kaupungintalon edestä kello 12 kohti Heurekaa. Kirkko Vantaalla on mukana kello 13 alkavassa puistopiknikissä, jossa juhlitaan yhdenvertaisuutta. Piknikille kokoonnutaan Keravanjoen rantaan Heurekan edustalle.
Nuorisotyönohjaaja Antti Kotinurmi Vantaankosken seurakunnasta on hyvillään siitä, että tämän vuoden Pride korostaa nimenomaan lasten ja nuorten oikeutta saada kasvaa rauhassa. Hänestä nuoret tarvitsevat tukea, apua, rinnalla kulkijaa ja turvallisia tiloja, ei vain Pride-kuukautena vaan seurakuntien jokapäiväisessä arjessa.
– On surullista, että kristityksi identifioituvat ihmiset käyttävät ja sallivat muiden käyttää todella loukkaavaa ja satuttavaa kieltä sateenkaari-ihmisistä esimerkiksi somepostauksissa. Ymmärrän sen, jos ei tykkää näistä asioista, mutta missään kohtaa Raamatussa ei sanota, että seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvia ihmisiä pitää haukkua, Kotinurmi sanoo.
– Nuoret altistuvat tälle puheelle, ja sille pitää olla vastavoimaa. Toivoisin, että konservatiivisemmin ajattelevat kirkonjohtajat kertoisivat selkeästi, että kielenkäytön pitää olla asiallista, nuorisotyönohjaaja sanoo.
Pääkaupunkiseudun seurakuntien työntekijöitä ja vapaaehtoisia osallistui yhdessä vuoden 2025 Pride-kulkueeseen banderollien kera. Kuva: Eija Harju
Kolme sateenkaarimessua ja keskustelua sananvapaudesta
Pride-viikkojen aikana järjestetään sateenkaarimessuja.
Helsingissä sateenkaarimessut pidetään sekä su 21.6. klo 17.45 Mikaelinkirkossa (Emännänpolku 1) ja pe 26.6. klo 18 Kallion kirkossa (Itäinen Papinkatu 2).
Vantaan sateenkaarimessua vietetään ke 17.6. klo 19 Myyrmäen kirkossa (Uomatie 1).
Paavalinkirkossa Helsingissä (Sammatintie 5) järjestetään Sananvapaus ja -vastuu tässä ajassa -paneelikeskustelu. Keskustelua alustaa uskonnollisen populismin tutkija Milla Heinonen. Keskustelun jälkeen suomalainen rap-artisti Mercedes esiintyy.
Helsinki Pride 2026 -tapahtuman koko ohjelma löytyy täältä. Helsingissä järjestetään kulkue ja puistojuhla lauantaina 27.6. Kulkue lähtee Senaatintorilta klo 12. Kulkueen reitti: Senaatintori–Snellmaninkatu–Aleksanterinkatu– Mannerheimintie–Eteläesplanadi–Kasarmikatu–Neitsytpolku–Kaivopuisto.
Nuorten Pride -viikko on 13–25-vuotiaiden oma tapahtuma 22.–27.6. Tänä aikana Nuorten Pride House on avoinna Kulttuurikeskus Caisassa.
Helsinki Pride on seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia ajava ihmisoikeus- ja kulttuuritapahtuma. Pride-kuukautta juhlitaan koko kesäkuu, ja Helsinki Pride -viikkoa vietetään 22.–28.6.
Pride-kulkue lähtee liikkeelle Senaatintorilta. Tässä kuvassa on vuoden 2019 paraatiin osallistuneita. Kuva: Tom Johansson
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
”Monia sateenkaari-ihmisiä on Jeesuksen nimessä satutettu”, Myyrmäen sateenkaarimessussa saarnaava Milla Heinonen sanoo
HengellisyysTeologi Milla Heinonen uskoo, että hengellisyys voi korjata seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien uskonnollisia haavoja ja traumoja.