Nyt meni hermot
Piittaamattomuus vai huomaavaisuus? Kun ihmiset kohtaavat julkisissa tiloissa tai liikennevälineissä, törppö käytös aiheuttaa muissa ärsyyntymistä. Kuva on lavastettu.

Piittaamattomuus vai huomaavaisuus? Kun ihmiset kohtaavat julkisissa tiloissa tai liikennevälineissä, törppö käytös aiheuttaa muissa ärsyyntymistä. Kuva on lavastettu.

Nyt meni hermot

Törttöilijä herättää närkästystä. Hän vie tilaa, ei väistä, eikä piittaa muista.

Mistä näitä juntteja oikein tulee? Kaikenlaisia törppöjä! Yksikin tunki reppu selässä ruuhkaratikkaan, töni muita eikä osannut pyytää anteeksi. Kun tilaa tuli, se rysähti penkkiin, valloitti kaksi paikkaa ja alkoi hölpöttää kännykkäänsä kovaäänisesti.

Vuodatus on kuvitteellinen, mutta tosi. Samanmoista keskustelua käydään kaupunkilehtien tekstaripalstoilla, kahvipöytäkeskusteluissa ja Facebookissa. Huonosti käyttäytyviä moitiskellaan takanapäin, ei päin naamaa.

Törttöilijän reviiririkkomuksiin ei haluta puuttua, kun tilanne on päällä. Toilailu kyllä huomataan ja siihen saatetaan reagoida ilmeillä ja eleillä, mutta harvoin sanallisesti.

 

Kaupunkilainen tuntee soveliaan käytöskoodin. Kenenkään ei sovi ottaa yhteistä tilaa haltuunsa sopimattomin keinoin. Ihanteellisesti käyttäytyvä ihminen puolestaan ottaa muut kulkijat huomioon, väistää, joustaa, antaa tilaa, eikä ole häiriöksi.

– Käytöstavat tunteva helsinkiläinen ei siten ole häiriöksi edes siinä tilanteessa, jossa hän häiriintyy. Hän jättää rauhanhäiritsijän rauhaan, säilyttää malttinsa ja purkaa ärsyyntymisensä vasta jälkikäteen ja toisaalla, tulkitsee sosiologi ja kaupunkitutkija Pasi Mäenpää kulkuväylien kohtaamisia.

Kaupungilla kulkijan tavoitteena on useimmiten päästä sutjakkaasti pisteestä a pisteeseen b. Jos esteitä, viivytyksiä tai muita mieliharmeja tulee, ei niihin ole soveliasta reagoida. Näinkö helsinkiläisen käytöskoodi toimii?

– Juuri näin, sanoo Mäenpää.

– On normi olla välittämättä, sillä oma reviiri lunastetaan siten, että esitetään välinpitämätöntä, vaikka joku tilanne kuinka nyppisi. Kyseessä on vastavuoroinen välinpitämättömyys: annan sinun olla rauhassa, kun sinä annat minun olla rauhassa.

 

Pasi Mäenpää viittaa saksalaisen sosiologin Georg Simmelin teoriaan, jonka mukaan meitä ohjaa ekonomisuus. Simmel esitti jo 1800-luvun berliiniläistä vilskettä havainnoiden, että kaupungilla kulkiessa tulee silmille ja korville niin paljon ärsykkeitä, ettei mieli pysty ottamaan niitä kaikkia vastaan. Niinpä me hyörinässä kulkijat suodatamme ärsykkeiden määrää ja suunnistamme vain sen informaation varassa, mikä kulloinkin on tarpeellista.

Simmelin teoria selventää, miksi helsinkiläisiä moitiskellaan ynseiksi ja välinpitämättömiksi ihmisiksi. Kuljemme tosiaan kuin laput silmillä – ja monesti myös korvalaput korvilla.

Pasi Mäenpää ei kuitenkaan pidä stadilaista tapakulttuuria pelkästään kehuttavana. Todellisissa suurkaupungeissa on vielä enemmän tungosta ja vilinää, ja silti ihmiset ovat meitä kohteliaampia.

– Lontoolainen välttää tahatonta tönimistä tungoksessa ja pyytää jo etukäteen anteeksi. Niinpä Lontoon metrossa kuuluu jatkuva ”excuse me” -sipinä, joka on vastine suomalaiselle kyynärpäätaktiikalle.

 

Kännykkään kailottajat ovat olleet mieliharmina jo pitkään. Kun kannettavat puhelimet yleistyivät, oppi suomalainen pian, että laite pitää sulkea teatterissa, elokuvissa, kirkossa ja muissa hiljaisuutta vaativissa tilanteissa, mutta julkisessa kulkuvälineessä suomalainen pälpättää edelleen huoleti.

Mikä siinä ärsyttää?

– Puhelimeen puhuja tuo suljetussa tilassa omat intiimit asiansa toisten tiettäväksi tavalla, joka alkaa nolottaa kuulijoita, mutta ääniterroristia ei pääse pakoonkaan. Kaupunkilaisen käytöskoodi ei anna myötä huomauttaa asiasta, vaikka aihetta olisi, sanoo Mäenpää, joka on tutkinut myös kännykkäkulttuurin vaiheita Suomessa.

Hän palaa reviiriin käsitteeseen. Se on muutakin kuin fyysinen oma tila. Haluamme rajata kaikkien aistiärsykkeiden määrää itsellemme sopivaksi. Siksi korviin kantautuvat, silmin nähtävät, haistettavat ja maistettavat ärsykkeetkin kuuluvat reviirin alueeseen.

Jos joku kuuntelee bussissa korvalapuilla musiikkia niin, että diskantti sihisee kimeästi viereiseen penkkiriviin asti, tunkeutuu ääni häiritsevästi toisten reviirille.

 

Noin 150 vuotta sitten havahduttiin ilmiöön nimeltä kaupungistuminen, kun ihmisiä alkoi muuttaa enenevässä määrin kaupunkeihin teollistumisen myötä.

– Ryhdyttiin puhumaan väkijoukoista, massoista ja massaihmistä, kertoo Pasi Mäenpää.

– Yläluokalle oli uusi tilanne, että syntyi keskiluokka, jolla oli aikaa ja varaa liikkua kaupungilla ja hyödyntää sen palveluja. Pariisiin esimerkiksi perustettiin 1850-luvun vaiheilla ensimmäinen tavaratalo, jonne naiset saivat mennä ostoksille ilman miesseuralaista.

Mäenpään mukaan kaupungistuminen on nähty pulmalliseksi koko sen historian ajan, sillä vuorovaikutus tuntemattomien ihmisten kanssa aiheuttaa helposti yhteentörmäyksiä.

– Kaupunkisuunnittelussa ajatellaan usein, että tavoitteena on ihmisvirtojen esteetön kulku paikasta toiseen. Mutta kaupunki on muutakin kuin suuri ostoskeskus. Sen viehätys on siinä, että voi hengailla kiireettömästi, olla perillä siinä missä on.

Ärsyttää, mikä neuvoksi?

– tontut, jotka änkeävät sisään ratikkaan, metroon tai junaan ennen kuin poistujat ovat ehtineet tulla ulos.
– kaikenlainen matelu, hidastelu ja tien tukkiminen kaupungissa ärsyttää.
– ihmiset, joilla on koko ajan niin hoppu, että ne puikkivat ohi oikealta ja vasemmalta ja tuijottavat kohti juostessaan vihaisesti silmiin.
– ihmiset, jotka moittivat minua ronskilla tyylillä siitä, miten hoidan tai kasvatan lapsiani julkisilla paikoilla.
– rymyjengi, joka örveltää, haisee ja ehdottelee törkeyksiä nuorille neidoille
– nuoret, jotka nostavat jalat penkille. Kuka haluaa istua paikalle, jossa on jonkun kuraiset kengänjäljet?
– ikkunapaikalla istuja, joka sanaa sanomatta alkaa ängetä saadakseen minut tekemään tietä ja katsoo vihaisesti, jos en väistä. Onko niin vaikea sanoa: "Anteeksi, jäisin seuraavalla pysäkillä pois.”
– voitaisiinko huomioida, että ympärillä on muitakin, joilla on liikkumisen ja olemisen oikeus ja tarve.
– Minusta voisi yrittää sellaista roolipeliä, että silloin tällöin yrittää positiivisella tavalla yllättää jonkun lähimmäisen.
– Olen vaihtanut mielipiteitä suloisen nuoren maahanmuuttajatulkin kanssa, joka tarjosi istumapaikan "koska minun kulttuurissani nuorempi ei istu jos vanhempi seisoo."

Lähde: kommentit on poimittu Facebook-keskustelusta

Jaa tämä artikkeli:

Kommentoi