Peijaksen sairaalan psykiatrisella osastolla työskentelevä Irmeli Englund on uusin kasvo Vantaan sairaalapappien joukossa.
Ohut paikka
Sairaalapappi tietää, että hetki juuri ennen kuolemaa on pyhä.
Irmeli Englund on huomannut, että meissä ihmisissä on paljon voimavaroja, joista emme normaalitilanteessa ole tietoisia. Voimat nousevat esiin ahdistuksen ja hädän hetkellä. Englund työskentelee Peijaksen sairaalassa pastorina. Sairaalapastori kohtaa, kuuntelee ja joutuu lukemaan ihmistä toisinaan rivien välistä.
— Aina ihminen ei pysty sanomaan mitään sairauden tai kipujen vuoksi. Silloin pitää osata lähestyä muulla tavoin kuin sanoilla.
Sairaus, kipu ja kuoleman läheisyys nostavat väistämättä esiin kysymyksen tuonpuoleisesta.
— Sairaalassa sielunhoitotyö on hengellistä perustyötä, ihan sitä itseään. Olemme usein suurten kysymysten äärellä: oliko tämä tässä, vai onko olemassa jotain muuta?
— Ei meillä papeillakaan ole valmiita vastauksia, olemme matkakumppaneina potilaan vierellä. Voimme yhdessä hänen kanssaan pohtia asioita. Vastaukset ovat ihmisessä itsessään, kun joku vain sysää ne liikkeelle.
Soveltuva sairaalasielunhoitajaksi?
Jo opiskeluaikoina Irmeli Englund kiinnostui erityisesti sairaalapapin työstä. Hän koki, että se voisi olla hänen tehtävänsä.
— Sairaalasielunhoitotyöhön hakeudutaan soveltuvuustestin kautta. Kävin ja läpäisin testin, ja pääsin aikoinaan kesäteologiksi sairaalaan.
Sairaalapappien virkoja ei ole paljon, ja vaativasta työstä huolimatta — tai juuri sen vuoksi — paikkoja vapautuu harvoin. Englund on saanut sijaisuuksia ja on ainakin vielä tämän vuoden yksi Vantaan neljästä sairaalapastorista.
Vantaalla on tehty sairaalasielunhoitotyötä 30 vuotta. Englundin mielestä papin rooli potilaan vierellä on muuttunut, vaikka edelleen pappi sairaalan seinien sisäpuolella tuo elämän rajallisuuden mieleen.
— Enää pappi ei puhu potilaiden kanssa pelkästään hengellisistä asioista, vaan myös ihan tavallisista elämään liittyvistä asioista. Se on hyvä, sillä eihän usko ole arjesta irrallinen asia, vaan kulkee koko ajan mukana.
Voi kuolla rauhassa ja hyvin
Irmeli Englund kertoo, että hyvin usein kuolema on rauhallinen. Varsinkin, jos ihminen on jo iäkäs ja saanut kokea elämässään sen, mitä on halunnut, ja on sinut kuoleman kanssa.
— Usein kuolemaa pidetään tapahtumana, joka on kivulias. Mutta monta kertaa ihminen on tajuton ennen kuin kuolee. Kuolema voi olla myös hyvä. Ja nykyään kipuja voidaan lievittää, ei tarvitse kärsiä.
Kuolema on raja. Ihmisen elämä on rajojen sisällä, se alkaa syntymästä ja päättyy kuolemaan. Kuolemasta fyysisenä tapahtumana on tutkittua tietoa, mutta mitä on sen jälkeen?
— Kuolema on tämän fyysisen olemassaolon loppumista, mutta sen jälkeen elämä jatkuu toisenlaisena Jumalan yhteydessä. En osaa sanoa, minkälaista se on, mutta uskon, että elämä jatkuu kuoleman jälkeen.
Pastorin tehtävänä kuolevan vierellä on antaa toivoa ja lohtua sekä kuolevalle että kuolevan omaisille. Kuolevan vierellä oleminen yhdessä omaisten kanssa on koskettava hetki.
— Saattohoitotilanteessa on jotain pyhää. Siinä tämänpuoleinen ja tuonpuoleinen kohtaavat toisensa, vaikka saattaisi luulla muuta, kun ympärillä on letkuja ja laitteita.
— Pyhän kohtaamisessa on aina läsnä jotain enemmän kuin vain paikalla näkyvät ihmiset. Minä ajattelen, että se on Jumala. Kelttiläisessä viisaudessa tilanteita, joissa tämänpuoleinen ja tuonpuoleinen ovat hyvin lähellä toisiaan, kutsutaan ohuiksi paikoiksi.
Ihminen on aina arvokas
Sairaalan käytävillä kulkiessaan Irmeli Englund haluaa olla viesti luotettavasta ihmisestä. Nykyään monet kokevat, että jos ei kenenkään muun, niin ainakin papin kanssa on luvallista puhua omasta hengellisyydestään ja henkisyydestään. Pastorin voi pyytää myös rukoilemaan, jos niin haluaa.
— Pappi muistuttaa sairaalaympäristössä, että sairaana ja vaikeuksien keskelläkin ihminen on arvokas. Ihmisarvoa ei voi ottaa pois, vaikka elämä ei aina kuljekaan ruusuisia teitä. Vaikka kokee riittämättömyyttä, on arvokas.
Irmeli Englund osallistuu Vantaan sairaalasielunhoidon 30-vuotisjuhlaan to 25.3.
Jaa tämä artikkeli: