Olli Heikkosen runoissa ensimmäinen sana on viimeinen
Olli Heikkosen mielestä oikeiden sanojen löytäminen ei ole aina helppoa. Kuva: Esko Jämsä

Olli Heikkosen mielestä oikeiden sanojen löytäminen ei ole aina helppoa. Kuva: Esko Jämsä

Olli Heikkosen runoissa ensimmäinen sana on viimeinen

Runoilija Olli Heikkosen tekisi mieli nousta kirjoittamaan keskellä yötä. Heikkosen uusimmassa teoksessa runot joutuvat kääntöraiteelle.

Elokuun lopun Runokuu-kirjallisuusfestivaali auttaa laiskaa lukijaa. Tiistain Runomaratonissa runoja ei tarvitse lukea itse, kun 15 runoilijaa kiipeää vuorollaan Kansallisteatterin Lavaklubille. Yksi esiintyjistä on runoilija Olli Heikkonen.

– Nuorena kirjailijana omien runojen lukeminen jännitti todella paljon. Nyt siihen on tottunut.

Esiintyessään runoilija ei saa unohtaa yleisöään. Heikkosen mielestä lukija voi reagoida katsomon liikkeisiin tai ääniin.

– En esiinny liian pitkään, jos ilmeet näyttävät siltä, että olisi syytä lopettaa.

Viimeksi Heikkonen esitti runojaan Pohjois-Saksan Ahrenshoopissa, jossa hän osallistui paikallista metsää käsittelevään taidenäyttelyyn. Heikkosen kirjoittamat runot suojellusta metsästä käännettiin saksaksi. Hän kävi lukemassa ne näyttelyn avajaisissa.

Yllätykselliset merkitykset raikastavat runoja

Palasia Saksasta ja matkustamisesta on siirtynyt myös Olli Heikkosen uusimpaan teokseen. Alkuvuonna ilmestyneessä Regional-Expressissä Reinin jokilaivat, pientareiden kebabkääryleet ja luomukarja vilisevät kuin maisemat junan ikkunassa.

– Kirjan nimi tulee regional express -paikallisjunista, joilla olen ajellut paljon Saksassa. Halusin saada teokseeni hitaan matkanteon meiningin. Teoksessani matka ei kulje suoraan määränpäähänsä vaan risteilee pitkin ratojen verkostoa.

Regional-Express ei ole kuitenkaan matkakirja tai näköispatsas Saksasta. Matka-aiheen avulla runot tarkastelevat pieniä arkisia tilanteita, jotka saattavat merkitä kokoaan enemmän.

Runon puolivälissä juna joutuu kääntöraiteelle: säkeet toistuvat uudelleen mutta käänteisessä järjestyksessä. Aluksi Heikkonen pelkäsi, että peilikuvamainen tekniikka menettää teränsä muutaman runon jälkeen. Vaikka lukija lukee samat rivit kahdesti, säkeenylitykset synnyttävät uudenlaisia ja ennustamattomia sanojen liittoja.

– Yllätykselliset merkitykset raikastavat runoja. Meno- ja paluumatkalla maisemat ovat erilaisia.

Samalla kirjoittaja välttyy sanomasta viimeistä sanaa.

– Runoissani viimeinen sana on ensimmäinen.

Kirjoittaminen on taistelua

Olli Heikkonen on asettanut itselleen aikarajan. Sängystä ei saa nousta ennen kello viittä.

– Olen luovimmillani, kun muut ihmiset vielä nukkuvat. Välillä minun täytyy pidätellä itseäni, etten nouse keskellä yötä kirjoittamaan.

Aikaisin aamulla ajatus juoksee ja tekstiä syntyy. Iltaisin Heikkonen ei kirjoita, koska runot vievät yöunet. Iltapäivisin hän saattaa editoida työhuoneellaan aamulla kirjoittamaansa tai vaikka lukea.

– Nuorena minulla oli harhakuvitelma, että luettuaan muiden tekstejä kirjoittaja menettää oman äänensä.
 

Olen luovimmillani, kun muut ihmiset vielä nukkuvat. Välillä minun täytyy pidätellä itseäni, etten nouse keskellä yötä kirjoittamaan."

 

Tosin keskittyessään omaan tekstiinsä Heikkonen pidättäytyy lukemasta muita runoja.

– Edellinen teokseni Teoria kaikkein pienimmistä oli proosarunomuotoinen tekstimassa, jossa teemat risteilevät ja versovat. Teosta tehdessäni jouduin opettelemaan kokonaan uuden tavan kirjoittaa.

Sen jälkeen uuden tyylin omaksuminen on sujunut kitkattomammin. Aikaisemmista teoksista poikkeava rakenne jopa helpotti Regional-Expressin kirjoittamista.

– Siitä huolimatta kirjoittaminen on usein taistelua: oikeiden sanojen etsimistä ja odottelua.

Runomaraton
ti 23.8. klo 19–22 Kansallisteatterin Lavaklubilla, Läntinen teatterikuja 1, Helsinki.
Lisätiedot: www.runokuu.fi

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää: