”Olen sydämeltäni helluntailainen, paperilla luterilainen ja älyllisesti katolilainen.”
Oman elämänsä pyhiinvaeltaja
Jason Lepojärvi on innostunut hengellisyydestä ja hyveistä.
Edessäni istuu merkillinen kolmekymppinen. Jason Lepojärvi on suomalais-kanadalaisen kodin kasvatti ja maailmankansalainen. Hän allekirjoittaa viestinsä sanoilla fellow pilgrim, kanssapyhiinvaeltaja, koska on hengellisellä matkalla kolmen kirkkokunnan välillä.
Lepojärvi on Helsingin yliopiston tutkijakoulutettava, mutta ei pelkkä lukutoukka. Hän on viettänyt 42 päivää autiolla saarella kilpailussa, jonne hänet valittiin 2000 hakijan joukosta "kiintiökristittynä".
Avioliittoaan hän muistelee lämpimästi, ero ei ole miestä katkeroittanut. Uusiin naimisiin hän ei halua, koska katsoo Jeesuksen niin Raamatussa opettavan.
Hän on myös mies, joka tänä kyynisenä aikana uskoo hyveisiin.
Isä Lapista, äiti Kanadasta
Jason Lepojärvi on syntynyt ja kasvanut kansainvälisessä kodissa. Hänen isänsä on kotoisin Lapista, äiti Kanadasta. Toisiinsa he tutustuivat, kun äiti oli vaihto-oppilaana Suomessa.
— Olen syntynyt Kemissä, mutta asunut suurimman osan elämästäni pääkaupunkiseudulla. Lapsena vietimme pitkiä aikoja myös Kanadassa ja kävin siellä esikouluakin.
Kodin perintönä Jasonista kasvoi maailmankansalainen. Väitöskirjansa teon hän aloitti Tansaniassa, jossa hänen veljensä ja tämän vaimo työskentelevät kehitysyhteistyötehtävissä. Sisko puolestaan on naimisissa britin kanssa.
Lepojärvi kasvoi helluntailaisessa kodissa, mutta liittyi parikymppisenä luterilaiseen kirkkoon. Päätöstä edelsi monivuotinen elämän myllerrysvaihe.
— Muutin 16-vuotiaana pois kotoa. Vietin vilkasta nuoren elämää, johon kuului monia seurustelusuhteita. Jossain vaiheessa koin yliluonnollisen kokemuksen, joka ravisti minut hereille. Aloin käydä kirkossa ja lähdin opiskelemaan teologiaa. Sitä ennen olin ajatellut lakimiehen uraa, mutta oivalsin, että eniten minua kiinnostavat filosofia ja teologia.
Liittyminen luterilaiseen kirkkoon ei merkinnyt Lepojärvelle selän kääntämistä omalle perinteelle. Helluntailaisuus kulkee edelleen mukana, mutta tällä hetkellä häntä kiinnostaa eniten katolinen kirkko.
— Kaikki lähipiirin ystäväni ovat vakuuttuneita siitä, että viiden vuoden sisällä käännyn katolilaiseksi. Juuri nyt minulle ei ole selkeää hengellistä kotia. Johonkin tässä ollaan matkalla. Sitoutumattomuus ei ole hyve, mutta minusta on mukava sanoa olevani vain kristitty tai pyhiinvaeltaja.
— Voisin myös luonnehtia itseäni niin, että olen sydämeltäni helluntailainen, paperilla luterilainen ja älyllisesti katolilainen. Löydän kaikista kolmesta kirkosta hengellisiä rakennuspuita itselleni.
Sydämen kääntymys
Helluntailaisuudessa Lepojärvi arvostaa avointa tapaa elää usko todeksi.
— Siellä ei eletä kaksoiselämää, jossa on erikseen arkiminä ja hengellinen minä. Usko kulkee mukana aina ja kaikkialla. Toisaalta vierastan helluntailaisuuden kapeakatseisuutta, Lepojärvi kiteyttää.
Lepojärven mielestä käsitys uskosta on helluntailaisuudessa kuitenkin avartumassa.
— Siellä ei enää ajatella niin, että uskoon tullaan ja siinä se. Usko nähdään enemmän prosessina.
"Hyveiden harjoittaminen auttaa meitä
voittamaan itsekkyyttämme."
— Itse ajattelen niin, että jos ihminen on alun perin ei-kristitty, voidaan puhua uskoontulosta. Mutta muuten käyttäisin ilmausta sydämen kääntymys. Omassakin elämässä usko on ollut välillä kateissa ja sitten olen kokenut kääntymyksen hetkiä. Sydämen kääntymys voi tapahtua päivittäin, Lepojärvi pohtii.
Luterilaisuuden aarre on Lepojärven mielestä sen historiallisesti vankka tukeutuminen Raamattuun. Toisaalta luterilainen kirkko on hänen mielestään monin tavoin maallistunut.
Katolisuudessa hän arvostaa kokonaisvaltaista ihmiskäsitystä.
— Ihmisen ruumiillisuus ja sielullisuus otetaan yhtä lailla huomioon kaikessa elämässä. Esimerkiksi paasto on ruumiin rukousta. Toisaalta vierastan tiettyjä hartaustapoja ja sitä, etteivät monet katolilaiset tiedä kirkkonsa hienoista opetuksista.
Vilua ja nälkää Robinson-kisassa
Omaa uskoaan voi elää todeksi vaikka autiolla saarella. Malesiassa pidetyssä toisessa Suomen Robinson tv-kisassa Jason Lepojärvi sanoo viettäneensä elämänsä aktiivisinta rukouselämää.
— Hengellisyys auttoi jaksamaan. Minulla oli säännölliset rukousajat ja aiheet. Otin kilpailun retriittinä, joka kesti poikkeuksellisen pitkään, 42 päivää. Voittaja vietti saarella 45 päivää.
Vaikka Lepojärvi ei ole tosi-tv-fani, hän päätti lähipiirin naisten suosituksesta hakea kilpailuun.
— Minua kiehtoi ajatus autiolla saarella olemisesta, kalastamisesta, rakentamisesta sekä omien fyysisten ja henkisten voimien testaamisesta. Robinson-kisa oli elämäni mahtavimpia kokemuksia.
Lepojärvi valittiin kilpailuun haastattelujen ja testien jälkeen.
— Arvelen, että minut otettiin sinne kiintiökristittynä. Näissä ohjelmissa pitää olla hyvin erilaisia ihmisiä. Siellä pitää olla se tumma, vanha, homo, nuori, fiksu ja ärsyttävä.
Elämä saarella oli varsin karua. Lepojärvi laihtui siellä lähes 20 kiloa. Nälkä ei kuitenkaan suuresti haitannut, sillä hän oli tottunut paastoamaan. Sen sijaan kylmyys yllätti.
— Siellä oli hirveitä trooppisia myrskyjä, joissa kastui litimäräksi. Rankkaa oli myös koti-ikävä. Yhtenä päivänä sain palkinnoksi kilpailusta vaimoltani nipun kirjeitä, ja siitä syntyi varsinainen ikävän tulva.
Avioero ja vaikea päätös
Kun Lepojärvi palasi kotiinsa, hän vietti muutaman kuukauden elämänsä onnellisinta aikaa. Kaikki Helsingissä oli uutta ja mahtavaa, puuro maistui ja elämä hymyili. Sitten tuli avioero.
— Ajattelen entisestä vaimostani pelkkää hyvää. Olen oppinut paljon rakkaudesta ja herkistynyt eron seurauksena. Kun näen rakastuneita pareja, hymyilen itsekseni. Itse en kuitenkaan voi enää mennä naimisiin.
Miksi ihmeessä, kysyvät monet Lepojärven tutut — hyvä mieshän menee hukkaan?
— En koe niin. Minulla on elämässäni ihmisiä, joita voin rakastaa. Olen setä, eno ja kummisetä, joten lapsiakaan ei puutu. En tuomitse muita, mutta minun täytyy olla rehellinen itselleni. Jeesus on minun idolini ihmisenä ja Jumalana. Olen päättänyt seurata häntä myös hankalilta tuntuvissa asioissa, kuten näkemyksessä avioliiton pyhyydestä. Vaikka minulla ei ole sormusta sormessa, sydämessäni sellainen yhä on.
— Uskon, että Jumala kannattelee minua tässä päätöksessä.
Hyve-etiikasta muutosvoima
Teologian opiskelu, tutustuminen eri kirkkokuntiin ja omat elämänvaiheet ovat vieneet Lepojärven lähemmäs katolilaisuutta. Entinen helluntailainen on jopa ihastunut paavin ajatuksiin.
— Olin jo yliopistolla gradua tehdessäni kiinnostunut katolisesta teologiasta. Tutkin paavi Johannes Paavali II:n ihmiskäsitystä ja vaikutuin: hän oli älykäs mystikko. Nyt olen tekemässä väitöskirjaa hänen ja toisen suosikkini, englantilaisen kirjailijan ja uskon puolustajan C. S. Lewisin rakkauskäsityksistä.
Väitöskirjatyön lisäksi Lepojärvellä on toinenkin kiinnostuksen kohde. Hän ystävystyi muutama vuosi sitten johtajuuskouluttaja Alexandre Havardin kanssa. Ranskalainen Havard asui silloin Suomessa ja järjesti seminaarin, jonka aiheena oli hyvejohtajuus. Lepojärvi on suomentanut Havardin kirjan ja johtaa Providentia-nimistä yritystä, joka järjestää hyvejohtajuuskoulutusta Suomessa.
— Innostuin hyveajattelusta, koska sääntöihin tukeutuva yhteiskuntamme kärsii hyvelähtöisen ihmiskuvan puutoksesta. Ei pelkkä sääntö motivoi ihmistä toimimaan oikein. Hyvejohtajuus antaa malleja siitä, miten hyveitä voi soveltaa elämässä, miten voi esimerkiksi toteuttaa oikeudenmukaisuutta omalla työpaikallaan. Ei ole olemassa oikeudenmukaisia organisaatioita, on olemassa oikeudenmukaisia ihmisiä.
Omaa luonnettaan voi kehittää
Hyveajattelun mukaan ihminen voi kehittää luonnettaan harjoittamalla aktiivisesti hyveitä, esimerkiksi oikeudenmukaisuutta, nöyryyttä ja viisautta.
— Uskon, että hyveillä olisi paljon käyttöä esimerkiksi politiikassa ja liikemaailmassa. Hyvejohtajuus hylkää yltiöindividualistisen maailmankuvan. Yksilö on tärkeä, mutta individualismi on sen irvikuva. Hyveiden harjoittaminen auttaa meitä voittamaan itsekkyyttämme ja avaamaan silmät palvelemiselle. Johtaja on ennen kaikkea palvelija.
Harjoititko Robinsonissa hyveitä vai paheita?
— En ole pyhimys, mutta yritin olla mahdollisimman rehellinen. Siihen oli myös itsekkäät syyt, sillä selkään puukottajat tippuivat nopeasti kisasta. En katsonut silloin elämää hyveiden näkökulmasta, mutta koska ne ovat ihmisluontoon kuuluva asia, harjoitamme niitä joko tietoisesti tai tiedostamattamme.
Hyveet johtamisen perustana
Alexandre Havard: Hyvejohtajuus.
Providentia 2009.
Johtaja tarvitsee tietoa ja osaamista, mutta johtajan hänestä tekee ensisijaisesti luonne ja siitä kumpuavat teot, sanoo ranskalainen johtajuuskouluttaja Alexandre Havard kirjassaan Hyvejohtajuus.
Havardin mukaan ihminen ei voi muuttaa synnynnäistä temperamenttiaan. Toiset ovat hidastempoisempia ja toiset äkkipikaisia. Sen sijaan luonnetta voi jalostaa kehittämällä sitä hyveiden kautta. Havardin johtajuuskirjassa tässä kehittämisprosessissa mukana on myös kristillinen usko.
Suomalaiselle luterilaiselle lukijalle jotkut Harvardin konservatiivisesta katolilaisuudesta nousevat esimerkit saattavat tuntua oudoilta, kuten vaikkapa abortin vastustaminen.
Havard on kuitenkin johdonmukainen omille opetuksilleen. Johtajuuteen kuuluu, että on rohkeutta elää uskonsa ja arvojensa mukaisesti. Silloin on Havardin mukaan kuitenkin syytä tutkia, että on elämän puolella. Esimerkiksi terroriteot eivät ole rohkeita, vaan pahoja.
Jo antiikista tuttujen klassisten hyveiden, viisauden, rohkeuden, itsehillinnän ja oikeudenmukaisuuden, rinnalle Havard lisää suurisieluisuuden ja nöyryyden. Nämä kuusi hyvettä tuovat uusia näkökulmia johtajuusoppeihin.
Suurisieluisuus on Jason Lepojärven käännökseen valitsema uudissana, jolla tarkoitetaan sitä, että johtajuuteen kuuluu pyrkimys suuruuteen ja kyky haastaa muita mukaan. Suurisieluisuuden vastapaheita ovat pikkusieluisuus ja suuruudenhulluus. Suurisieluisuus vaatiikin kumppanikseen nöyryyttä.
Johtajuus ei ole yhden ihmisen missio, vaan hyvä johtaja osaa kannustaa itseään taitavampia alaisia. Hän haluaa antaa heille oikeudenmukaisen korvauksen työstä eikä keskity omien etujensa lisäämiseen.
Jaa tämä artikkeli: