null Omenainen enkelismoothie

Hengellisyys

Omenainen enkelismoothie

Mikkelinpäivän smoothiessa maistuvat omena ja enkelten yrtti, väinönputki.

https://www.youtube.com/watch?v=VU4wr-btTnI

Mikkelinpäivä on enkeleiden ja lasten pyhä. Päivää on vietetty jo 400-luvulta lähtien ensin arkkienkeli Mikaelin kunniaksi, sittemmin kaikkien enkelien päivänä.

Päivän väri on valkoinen. Se kuvaa iloa, kiitosta, puhtautta ja autuutta. Valkoista käytetään kirkoissa kirkkovuoden suurimpina juhlina ja se on myös enkeleiden väri.

Valkoisen värinsä smoothie saa mannapuurosta, banaanista ja jogurtista, makua omenasta ja hunajasta. Oman säväyksensä juomaan antaa väinönputki, jota tähän aikaan vuodesta saa helpoiten luontaistuotekaupoista geelin muodossa.

Väinönputki tunnetaan enkelten yrttinä. Legenda kertoo, että ruton raivotessa Euroopassa eräs erakkomunkki näki ensin unen, jossa arkkienkeli neuvoi käyttämään sitä lääkkeenä. Väinönputki onkin todellinen suojelija, sen katsottiin parantavan lähes kaikki vaivat ja taudit. Enkelismoothien kruunaavat sen päälle ripotellut siitepölyrakeet.

 

Enkelismoothie kahdelle

1 kypsä banaani

2 omenaa

ripaus kanelia

2 dl valmista kylmää mannapuuroa

2 dl luonnonjogurttia

1 Arctic warriors -väinönputkigeelishotti

1 tl siitepölyrakeita

Pilko banaani ja omena. Sekoita aineet tehosekoittimessa massaksi ja koristele juoma siitepölyllä.

Lisää smoothiereseptejä:

Viileän vaalea juhannuspirtelö

Pyhän kolminaisuuden kerrossmoothie

Ravitseva vappusmoothie

Pääsiäisen mangosmoothie

Ruusuntuoksuinen smoothie Marialle

Tuhkakeskiviikon smoothie

Pitkäperjantain smoothie

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.