null Omituisia tulkintoja Israelin valtion syntyhistoriasta

Puheenvuorot

Omituisia tulkintoja Israelin valtion syntyhistoriasta

Syksy Räsänen ja Miika Malinen puolustelivat "Rauhanfoorumia" (Kirkko ja kaupunki 14.1.). He väittävät, että "Israelin valtio on perustettu 1948 valloittamalla 78 prosenttia Palestiinan maa-alueesta".

Tosiasiassa juutalaiset ostivat maata ylihintaan turkkilaisilta ja arabeilta. Koko alue saatiin myös Rotschildien panttina Turkin sulttaanin maksamattomasta lainasta. Saman suvun Carl von Rotschild takasi myös Suomen oman valuutan markan perustamisen Suomen pankille ja Hypoteekkiyhdistykselle. Nämä olivat Suomen ensimmäiset ulkomaiset luotot. Sama mies pelasti Suomen vielä nälkävuosina laman ja kansainvälisen finanssikriisin aikaan, koska Suomi ei saanut lainaa viljaa varten pelkästään tulevaa satoa tai puun vientisopimuksia vastaan miltään pankkiiriliikkeeltä.

Teknologisesti suuntautuneet juutalaiset maahanmuuttajat kuivasivat rämettyneen alueen malariasuot, mikä houkutteli naapurimaiden arabiväestöä muuttamaan Palestiinaan. Ei ole olemassa tarkkoja tilastoja siitä, miten paljon arabeja asui alueella ennen juutalaisten maahanmuuttoaaltoa. Arabien muuttoliikettä Palestiinaan ei rajattu siten kuin juutalaisten muuttoa.

Vuonna 1948 julisti 23 maata "pyhän sodan" 650 000 asukkaan Israelia vastaan. Juutalaisväestöstä voitiin mobilisoida 45 000 henkeä, joista 30 000 sopi vain paikallispuolustukseen. Sodan alussa Israelin aseistus oli vain 800 konepistoolia, 200 konekivääriä, 800 kranaatinheitintä, 16 tykkiä, 3 tankkia, 0 sota-alusta, 10 siviililentokonetta – ja ammuksia joiksikin päiviksi. Tänäänkin Israel on heikompi osapuoli ympärillään satojen miljoonien asukkaiden mylviviä johtajia. Internetin kätköissä on alkanut 1. cyber-maailmansota. Siihen Israel on paremmin varustautunut.

Pauli Ojala
biokemisti, putkimies

Jaa tämä artikkeli:

Toimitus suosittelee


Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.