Onko seurakunta meitä varten?
Juhannusviikon maanantaina pikkuveljeni menehtyi onnettomuudessa äkillisesti. Saman viikon keskiviikkona äitini soitti Lauttasaaren seurakuntaan toiveissaan saada Herran siunaus ja siunaava pappi veljeni kotiseurakunnasta.
Verkkosivujen mukaan kirkkoherranvirastossa palvellaan kyseisenä iltapäivänä. Puhelinvastaaja kuitenkin kertoi palvelun toimivan aamupäivällä. Niinpä äitini kääntyi päivystävän papin puoleen. Papin puhelinvastaaja ilmoitti, ettei pappi ole paikalla, mutta soittaa pian takaisin. Ei ole soittanut. Seuraavaksi äitini anoi kirjallisesti siunaavaa pappia poikansa hautajaisiin. Sähköpostiinkaan ei ole vastattu. Myös isäni koetti useaan kertaan turhaan tavoitella Lauttasaaren seurakunnasta puhelimeen vastaavaa henkilöä. Hengellisesti lohduttavan puhelun odottajan aika oli tuskallisen pitkä – ja odotus oli turhaa.
Juhannustorstaina soitin itse Lauttasaaren seurakuntaan. Kukaan ei vastannut. Tästä suivaantuneena päätin soittaa kotiseurakuntaani Kallioon. Myöskään sieltä ei vastattu. Ei edes päivystävä pappi. Muiden hautajaisjärjestelyjen osalta vanhempani kääntyivät kotiseurakuntansa puoleen. Espoon seurakuntayhtymän palvelu oli empaattista ja tasokasta.
Sanotaan, että oman lapsen menettäminen on yksi suurimmista kriiseistä, joita ihminen voi elämässään kohdata. Surun musertavina ensihetkinä vanhempani eivät olisi muuta kaivanneet kuin kuuntelevaa korvaa ja Herran siunauksen. Kysyisinkin, mikä on seurakunnan tehtävä, jos se ei ole ihmisen palveluksessa silloin kun avuntarve on suurin?
Isosisko
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Päivystävä pappi ei kaihda vaikeitakaan aiheita
AjankohtaistaSeurakunnissa arkipäivisin päivystää pappi, jonka kanssa voi keskustella kasvokkain tai puhelimitse kaikista aiheista. Pappia sitoo vaitiolovelvollisuus.