null Onko yhteys kunnossa?

Onko yhteys kunnossa?

Vantaalaisten koululaisten ja opiskelijoiden elinolosuhteissa on parissa vuodessa tapahtunut paljon hyvää, mutta tuore pääkaupunkiseudun kouluterveyskysely osoittaa myös selviä huolenaiheita.

Peruskoulun 8. ja 9. luokan oppilaille, lukiolaisille ja ammattioppilaitoksissa opiskeleville tehty kysely näyttää, että kouluissa on menty eteenpäin. Työilmapiiri on parantunut, oppilaat kokevat pystyvänsä vaikuttamaan koulun asioihin ja lukioissa ja ammattioppilaitoksissa koulutyön määrä on muuttunut kohtuullisemmaksi. Masennus, päänsäryt ja erilaiset fyysiset oireet ovat vähentyneet.

Positiivista on, että humalajuominen on vähentynyt ja Vantaalla se on vielä muuta pääkaupunkiseutua harvinaisempaa. Toisaalta ammattioppilaitoksissa opiskelevista 36, lukiolaisista 23 ja peruskoululaisista 13 prosenttia juo itsensä humalaan vähintään kerran kuukaudessa. Huumekokeilut ovat sitä paitsi lisääntyneet: joka kymmenes peruskoululainen on kokeillut huumeita, lukiolaisista joka viides ja ammattikoululaisista lähes kolmannes. Vaikka huumekokeiluja on vähemmän kuin Espoossa ja Helsingissä, niin suunta on ikävä ja asiaa on syytä pitää esillä kouluissa ja kodeissa.

Perheiden ongelmat heijastuvat myös lapsiin ja nuoriin. Peruskoululaisista 27 prosentilla oli ainakin toinen vanhemmista ollut työttömänä vuoden aikana. Taantuman myötä kasvanut työttömyys on siis luonut oman varjonsa monen nuoren elämään.

Vaikka kyse on kouluterveyskyselystä, niin moni siinä esille tullut asia koskee enemmän kotia kuin koulua. Koulu voi toki valistaa aamupalan merkityksestä, muistuttaa monipuolisesta ruokavaliosta ja kehottaa harrastamaan liikuntaa, mutta se ei voi ottaa vanhempien roolia. Jos 40 prosenttia peruskoululaisista kertoo, että vanhemmat eivät aina tiedä, missä he viettävät viikonloppuiltojaan, on kotona syytä keskustella asiasta.

Kännykkä ei korvaa perheen yhteisiä aterioita eikä sitä, että kysyy välillä nuorelta ihan kasvokkain, miten menee. Tosin kokemuksesta tiedän, ettei vastauksen saaminen aina ole niin helppoa, kun murrosikä myllää mielen, kaverit vievät ajan ja vanhempana sitä elää aivan toisella planeetalla. Vaan sellaista se oli omassakin nuoruudessa.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.