null Onnellisuus testissä

Ville Pusa, 37, haluaa lisätä onnellisuuttaan.

Ville Pusa, 37, haluaa lisätä onnellisuuttaan.

Onnellisuus testissä

Onnensa kukkuloilla tuskin kukaan epäilee, etteikö olisi onnellinen. Mutta entäpä silloin, kun elämä kulkee tasaisesti. Olenko onnellinen vai onneton, kun ei tunnu miltään, tai kun ei ole mitään suurempaa valittamisen aihetta?

Nyt oman onnellisuutensa voi testata. Viime torstaina käynnistyneeseen Elämä pelissä televisiosarjaan liittyy onnellisuustesti, jonka voi tehdä netissä osoitteessa elamapelissä.yle.fi.

Onnellisuuspisteiden maksimimäärä on 100. Suomalaisten keskiarvo on noin 70 pistettä. Televisio-ohjelman studioyleisöstä onnellisimpia olivat sairaanhoitajat ja vähiten onnellisia papit. Heidän väliinsä sijoittuivat kiinteistövälittäjät ja rakennusmiehet.

Ohjelman onnellisuusvalmennettavista korkeimmat pisteet (85) sai viime vuonna leskeksi ja pienen tytön yksinhuoltajaksi jäänyt muusikko Ville Pusa.

Pistemäärät perustuvat henkilökohtaisiin arvioihin. Lähtökohtaisesti ajatellaan, että mitä matalampi pistemäärä on, sitä todennäköisemmin ihminen voi omalla toiminnallaan lisätä onnellisuuttaan. Tiedetään nimittäin, että 40 prosenttia onnellisuudesta on ihmisen omissa käsissä. 60 prosenttia selittyy perimällä ja olosuhteilla.

Mutta miten sitten voisi lisätä onnellisuutta omassa elämässään?

Onnellisuusvalmentajat Heimo Langinvainio ja Anne Hyvén antavat vinkkejä tv-sarjassa. Avuksi löytyy myös Antti S. Mantilan ja Pekka Aarnisalon kirja Onnen taidot (Duodecim 2009). Kirjan harjoituksissa neuvotaan muun muassa pitämään kiitollisuuspäiväkirjaa, lopettamaan vatvominen, opettelemaan anteeksiantoa ja tarttumaan hetkeen.

Elämä pelissä torstaisin klo 21.50 TV1:ssä

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.