Kuva: Tero Sivula/ Rodeo
Onni on asennekysymys
Onni kuuluu oikeaan elämään, se ei piileskele vain elokuvissa tai runoissa. Missä sitä on tämän päivän Espoossa? Esse pyysi lukijoita kirjoittamaan tärkeästä aiheesta.
Nimimerkki Essi sanoittaa omaa elämäänsä:
”Elämäni suurin onni on se, että olen syntynyt ja tullut rakastetuksi. Olen terve, minulla ei ole kipuja eikä kukaan läheisistäni ole vielä kuollut. Onnea ja iloa tuovat oma perhe, ystävät, musiikki, hyvä ruoka, oma koti, kirjat, elokuvat, luonto, koko elämän rikkaus.
Tällä hetkellä koen suuria ilon, onnen ja onnistumisen tunteita suhteessa musiikkiin ja luovuuteen. Syvän onnen ja merkityksen hetkiä ovat ne, kun Jumala tuntuu läheiseltä. Onnellisuuden huipputunne pulpahtaa harvoin ja arvaamattomissa tilanteissa.”
Kiitollisuutta
uskon lahjasta
Kun ihminen saa niskalenkin elämän vaikeuksista, hän osaa antaa arvoa hyville asioille. Eijalle raittius ja usko ovat tärkeitä:
”Eräänä aamuna kuukausi ennen joulua heräsin iloiten uudesta aamusta kuin pieni lapsi auringon noustessa. Tuntui kuin olisin syntynyt uudelleen. Tietoisuuteni täytti sanoma: Olet nyt terve, et tarvitse enää iltaisin siideriä nukahtamiseen.
Ihmettelin, mistä tämä tieto tuli. Uskon, että se on Jumalan teko. Kuukausi tuon aamun jälkeen pitkään sairastanut sisareni kuoli. Olen kiitollinen uskon lahjasta.”
Virren sanat evääksi
pikku-Onnille
Helena oli lääkäriksi valmistuneen naapurin Onnin juhlissa. Silloin mieleen tulivat Onnin lapsuusvuodet. Kun poika oli pieni, Helena piti häntä usein sylissä ja lauloi: ”Onneni on olla Herraa lähellä, turvata voin yksin Jumalaan. Onneni on olla Herraa lähellä, tahdon laulaa Hänen teoistaan.”
Helena kirjoittaa: ”Katson mietteliäänä Onnin olemusta, kun hän ottaa vastaan kutsuvieraita ovensuussa. Kunpa hänen onnellisuutensa säilyisi, vaikka hyvin tiedän, ettei se voi olla ikuista. Onni tulee, vaihtelee, viipyy tovin ja menee sitten. Ihmiset tavoittelevat, jopa jahtaavat onnea, mutta kuitenkin se tuntuu pakenevan tai lipeävän otteesta. Kaikki haluaisivat olla onnellisia, mutta onko pysyvä onnen tila edes mahdollinen?
Parasta olisi, jos voisi olla onnellinen arjessa. Silloin onni olisi piiloutunut aivan tavalliseen päivään ja sen löytäisi kuin sattumalta. Se putkahtaisi esiin silloin, kun sitä ei edes odottaisi kokevansa, yllättäisi hetken häivähdyksenä. Onni voisi olla vaikkapa sekasorron sietokykyä tai tyytyväisyyttä tavanomaiseen. Se voisi lymytä myös läheisen läsnäolossa ja ystävän hymyssä.”
Aurinko pilkahtaa
sateen jälkeen
Monella kirjoittajalle luonto merkitsee paljon. Onni voi piileskellä auringonpilkahduksessa pitkän sateen jälkeen, kevään ensimmäisessä mustarastaan lurituksessa tai pesää rakentavan oravan aherruksessa.
Anja iloitsee siitä, että espoolaiset saavat nauttia luonnosta ja meren tuoksusta joka päivä. Läheiset ihmissuhteet ovat hänelle elämän suurimpia aarteita:
”Kaikkein tärkein onnellisuustaulukossani on oma perhe. Neljäänkymmeneen aviovuoteen liittyy paljon onnea. Avio-onni koostui kaksikymppisenä nuoruuden keveydestä, vahvasta kiintymyksestä ja uskosta tulevaisuuteen. Avio-onni toi mukanaan äitiyden – tuon suuren onnen ja lahjan.
Äitiys merkitsee kasvamista. Äitiydestä on tullut minulle tärkein rooli elämässäni. Tästä työstä ei makseta palkkaa rahassa vaan puhtaassa kullassa. Tyttäreni syntyi vuonna 1975 ja poikani 1979. Espoossa heistä kasvoi terveitä ja reippaita nuoria, jotka kuuluvat edelleenkin lähes jokapäiväiseen onneeni.
Ylimääräisenä bonuksena olen saanut kaksi korvaamatonta lahjaa: lapsenlapseni Veikko syntyi viisi vuotta sitten ja pieni Helvi-tyttönen kahdeksan kuukautta sitten. Minusta on tullut mummi, ja tuo nimitys on minulle se kaikista kaunein ja arvokkain.”
Rukiinen onni
syntyy omin käsin
Elämän helmihetkiä on myös käsillä tekeminen ja onnistunut lopputulos. Annelin onni syntyy vedestä, suolasta ja ruisjauhoista. Ruisleivän tuoksu on mummolan tuoksu, jonka Anneli koki itse lapsena ja jonka hän haluaa välittää omille lapsenlapsilleen.
”Lämmitän vettä kädenlämpöiseksi uudessa teräskulhossa. Olen saanut mukaani ruisleivän juurta leivänleipomiskurssilta. Sekoitan harmaan juurikimpaleen veteen ja hämmennän joukkoon ruisjauhoja. Opettaja on neuvonut peittämään astian pyyhkeellä ja kietomaan sen ympärille villahuivin.
Aamulla leipomusta katsellessani tulee mieleeni jotain tuttua. Eikö mummollakin ollut juuri samanlainen kupliva taikina puutiinussa kuusikymmentä vuotta sitten? Sekoitan joukkoon aitoa merisuolaa, lisään jauhoja ja vaivaan taikinan käsin. Kostutan vielä käden, tasoittelen taikinan ja painelen sen pintaan ristin. Kun risti on loiventunut, taikina on valmis leivottavaksi.
Teen taikinasta kaksi pitkulaista leipää ja sirottelen niiden päälle ruisjauhoja. Kun leipien pintaan on syntynyt pieniä halkeamia, ne ovat nousseet ja valmiita paistettavaksi. Työnnän leivät tulikuumaan uuniin. Kohta koko huoneistoon leviää ruisleivän tuoksu. Tämähän on mummolan tuoksu!”
Onni oli
yhteisessä elämässä
81-vuotias Marjatta kertoo pitkässä kirjeessään elämäntarinansa ja muistelee suurella lämmöllä puolisoaan. Marjatta sai omalta äidiltään ohjeeksi parisuhteeseen kolme asiaa: ole uskollinen, kunnioita toista ja palvele nöyrästi.
Elämä työteliään ja hyvän miehen rinnalla oli antoisaa, vaikka suurista tunteista ei ääneen puhuttukaan. Joskus mies kysyi: ”Onko mamma onnelliin?” Vaimo sävähti tuota liian hienoa sanaa. Sanoi kuitenkin olevansa, sillä oli ylen tyytyväinen.
Eläkepäivinä pariskunta osti mökin, jonka kunnostaminen oli molemmille sydämenasia. Yhteinen taival katkesi yllättäen, kun mies hukkui läheiseen järveen. Marjatta kirjoittaa:
”Taivas meni pilveen, minun mielen taivaani pimeni. Kohtalo löi lujaa. Unessa monesti isäntä puikahtaa kysymään, onko mamma onnelliin. En minä ehdi vastata, kun hahmo on haihtunut. Niin kauan saan olla tyytyväinen, kun selviän askareistani ja muista kaikki kodinkoneitten ohjeet.”
Jaa tämä artikkeli: