Onni tuli kylään
Onni on kummallinen kumppani. Mitä hanakammin sen perässä juoksee, sitä varmemmin se kipittää karkuun. Sen vuoksi onnen etsiminen on ajanhukkaa.
Onni näyttääkin olevan elämän autuas sivutuote, jonka olemassaolon tajuaa vasta, kun se varoittamatta soittaa ovikelloa ja tunkee kylään. Jonakin päivänä, kun istuu kahvipöydässä onnen kanssa vastatusten tajuaa, että onni on tehnyt sydämeen pesän, vaikka elämä sinällään onkin näyttänyt usein nurjat kasvonsa.
Miten onnellisen ihmisen erottaa massasta? Onni näyttäytyy parhaimmillaan ihmisen katseessa. Meidän maailmamme luo se, miten katsomme maailmaa. Katse antaa elämään perussoinnin.
Onnellinen ihminen on läsnä maailmalle, ja maailma on läsnä hänelle. Onnellisella ihmisellä ei ole kassajonossa niin kiire, ettei hän ehtisi luoda hyväksyvää katsetta ympärillä oleviin ihmisiin. Onnellisen ihmisen maailma muuttuu sellaiseksi, millaisena hän sen näkee.
Kun ihminen tulee lempeän katseen alla hoidetuksi, hän ymmärtää onnen mielen. Onnen ytimessä asuu vastavuoroisuus. Onnen sydämessä asuu antaminen ja saaminen, kuuleminen ja kuulluksi tuleminen, löytäminen ja luopuminen. Onni ilmenee aina suhteessa johonkin, se ei ole pelkkä ominaisuus. Ihminen on aina onnellinen jostain. Onnea ilman yhteyttä ei ole olemassakaan.
Jo edesmennyt eetikko Martti Lindqvist kuvaa onnen luonnetta osuvasti: ”Onnen laatuun kuuluu virtaavuus, halu tulvia yli ja täyttää se, mikä on jäänyt kuivaksi.”
Mitäpä, jos nyt vaikka keittäisit kahvit? Eihän sitä nimittäin koskaan tiedä...
Jaa tämä artikkeli: