
Oodi ilolle
Joulun alla kirkot täyttyvät ilta toisensa jälkeen. Kauneimmat joululaulut, kuorojen joulukonsertit ja muut musiikkitilaisuudet tuovat mukanaan joulutunnelman. Ei haittaa, vaikka ohjelmisto on tuttua, sillä siinä se juju piileekin. On suorastaan pakko päästä laulamaan tai kuulemaan samaa kuin aina ennenkin. Ja tippa linssissä huomaa taas kerran raakkuvansa, sen minkä liikutukseltaan kykenee, siitä säälittävästä jouluaamun varpusesta. Puhumattakaan siitä toisesta sirkuttajasta, häkkiin vangitusta Sylviasta Sisiliassa. Sitä laulaessa koti-ikävä voi yllättää kotonakin.
Musiikkimuistot ovat melkein kuin hajuaisti, mieleen tulvii tunnelmia ja tilanteita vaikka kuinka kaukaa.
Avaja porttis ovesi — joo, se laulettiin adventtipäivänavauksessa Simonkylän kansakoulun ensimmäisellä luokalla, vuonna 1971. Jalassa oli kaverin vanhat valkoiset sukkahousut, jotka pistelivät, vai olivatko ne sittenkin vasta joulujuhlissa… Mutta ei se mitään, koska opettaja oli maailman kaunein ja paras, Tellervo Aarrevaara. Joulukuussa saimme tuoda kouluun omat kynttilät. Äiti oli antanut kotoa omenanvihreän, pyöreän. Se laitettiin aamuhämärässä pulpetin päälle palamaan. Kyllä oli hienoa.
Oodi ilolle, Beethovenin yhdeksännessä sinfoniassa kulkeva melodia. Mieleen putkahtaa aina sama tärkeä muisto. Sellotunti lapsuudenkodissa. Opettaja Teppo Tuominen saapuu Minillä Ristipuroon, koska perheessämme ei ole autoa.
On sininen tuoli, josta on sahattu jalat riittävän mataliksi. Alusta, jonka isä on tehnyt pienen puolisellon piikkiä varten. Sinikantinen nuottivihko, johon Tuomisen Teppo on kirjoittanut Oodin ilolle ja monta muutakin hyvää kappaletta. Vihkosta löytyy myös näppärä joulukuusikuvio, josta voi opiskella nuottiarvot kokonuotista kuudestoistaosiin.
Teppoa kivempaa ja parempaa soitonopettajaa ei voi olla kenelläkään! Hän ei hermostu koskaan, vaikka kuinka alkaisi naurattaa kesken soittotunnin. Teppo on muutenkin niin ihana, että sille täytyy ihan välttämättä lähettää keväisin kotiin kukkapaketti. Paketissa on keltaisia ruusuja, koska ne ovat 6-vuotiaasta tytöstä kukista kauneimpia, tietenkin. Oodi ilolle narisevalla puolisellolla, mutta ilolla — mahtavaa!
Jaa tämä artikkeli: