null Opiskelijat haastoivat pyhän

Viherrakentamisen artesaaniksi opiskelevan Juho Kytömäen näkemys Viimeisestä ehtoollisesta.

Viherrakentamisen artesaaniksi opiskelevan Juho Kytömäen näkemys Viimeisestä ehtoollisesta.

Opiskelijat haastoivat pyhän

Taidekilpailun työt kertovat pyhästä ja sen puutteesta.

Pääkaupunkiseudun opiskelijoille suunnattuun Pyhä-taidekilpailuun tuli osallistujia kaikkien kolmen kaupungin alueilla toimivista oppilaitoksista ja kaikilta opintoasteilta. Yhteensä mukana oli 38 työtä.

Kilpailun arvostelulautakuntaan kuulunut kirjailija-pastori Jaakko Heinimäki totesi opiskelijoiden ottaneen suuren haasteen vastaan.

— Pyhä on ammattilaisellekin vaikea aihe, joka kaventuu helposti, kun sitä yrittää kuvallisesti tai verbaalisesti ilmentää. Kilpailijat ovat kuitenkin riemastuttavalla tavalla onnistuneet ilmaisemaan pyhää tai sen puutetta. Vaikka oma kokemus pyhästä olisikin toinen, kaikki työt joissa on henkilökohtainen lataus, puhuttelevat, Heinimäki pohtii.

Kilpailussa oli kolme sarjaa. Kuvallisen sarjan lisäksi kilpailtiin sanataiteessa ja multimedia-kollaasi-sarjassa.

Kuvataidesarjan voitti espoolaisen ammattiopisto Omnian opiskelija Juho Kytömäki teoksella Last super/Viimeinen superi. 26-vuotias Kytömäki valmistuu viherrakentamisen artesaaniksi tänä keväänä.

Arvostelulautakunta luonnehti voittanutta teosta rehelliseksi, haastavaksi ja ristiriitaisuudessaan kiinnostavaksi. Teoksen koettiin kuvaavan tehokkaasti pyhän ja pyyteettömyyden sekä itsekkyyden ja pyyteellisyyden vastakkainasettelua.

Sanataidesarjassa ensimmäisen palkinnon sai Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan opiskelija Elina Antikainen runosarjalla Mikä on ihminen! Kuitenkin sinä häntä muistat. Arvostelulautakunnan mukaan sarja on vahva ja kypsä kuvaus äidin ja tyttären suhteesta sekä läheisestä ihmisestä luopumisesta, elämän ja kuoleman kamppailusta.

Multimedia-kollaasisarjan voittaja Traces du sacré on Helsingin yliopistossa luokanopettajaksi opiskelevan Joonas Suomalaisen teos, joka käsittelee hengellistä väkivaltaa ja lahkon ahdistavuutta, pyhän varjopuolta. Arvostelulautakunta piti sitä koskettavana ja hätkähdyttävänä.

Joka sarjassa palkittiin kaksi työtä. Lisäksi opiskelijoista koostunut esiraati valitsi yhden palkittavan. Ensimmäinen palkinto oli 700 euroa ja toinen palkinto 200 euroa. Esiraadin palkinto oli 200 euroa.

Taidekilpailun järjesti Espoon, Helsingin ja Vantaan seurakuntien oppilaitostyö.

Pyhä-taidekilpailun näyttely 26.4.–6.5. Lasipalatsissa Helsingissä

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.