Toivoa on. Imaami Tahirou-Varjonen: "Uskonto ei ole väline, jolla erotellaan ihmisiä."
Oppineen muste peittoaa marttyyrin veren
Vietämme helmikuun alussa uskontojen välistä yhteisymmärryksen viikkoa. Espoossa asuva ja Ghanasta lähtöisin oleva imaami Abdoul-Majid Tahirou-Varjonen tuo teemaviikkoa esiin muun muassa saarnoissaan.
”Aion puhua moskeijassa siitä näkökulmasta, että mikä on meidän tarkoituksemme täällä maapallolla. Kaikki tekevät osansa uskontotaustoistaan riippumatta. Kunnioitat uskontoasi kunnioittamalla muita ihmisiä.”
Imaamin mukaan miltei jokaisen saarnan jälkeen etenkin nuoret tulevat kysymään, mitä heidän tulisi ajatella viimeaikaisista terroriteoista.
”Sanon nuorille, että kaikkein tärkeintä on elää hyvin, kunnioittaa itseään nuorena ja miettiä, mitä haluaa tulevaisuudelta, millä tavalla voisi hyödyttää tätä yhteiskuntaa. Tehtävämme on näyttää hyvää esimerkkiä. Pyhässä Koraanissa profeettamme sanoo, että oppineen muste on pyhempi kuin marttyyrin veri.”
Imaami painottaa yhteisymmärryksen tärkeyttä jatkuvasti nuorille. Esimerkiksi hymyileminen toiselle ihmiselle katsotaan islamissa hyväntekeväisyydeksi. Tähän viitaten Tahirou-Varjonen sanookin, että muslimeilla on paljon keinoja antaa hyvää yhteiskunnalle.
Abdoul-Majid Tahirou-Varjonen näkee, että esimerkiksi kristityt ja muslimit Espoossa tulevat keskenään hyvin toimeen.
”On tapahtunut paljon kehitystä kymmenessä vuodessa. Olemme jättämässä taaksemme uskontojen vertailemisen ja nyt ihmiset keskittyvät ymmärtämään toisiaan. Uskonto ei ole väline, jolla erotellaan ihmisiä.”
Euroopassa vastikään tapahtuneet terroriteot haastavat uskonoppineet, kuten imaamit myös Suomessa. Keskusteluissa islam on aseteltu milloin Euroopan milloin rauhan uhaksi.
”Heillä, jotka tekevät tuollaista vastakkainasettelua, saattaa olla jokin agenda. Islam ja kristinusko ovat eläneet rinnakkain jo vuosisatoja. Meidän ei tarvitse luopua toivosta terroritekojen takia vaan uskoa ihmisyyteen. Meidän tulee miettiä voiko mikään uskonto kannustaa riistämään hengen viattomalta ihmiseltä. En näe sellaista uskontoa.”
Uskontojen yhteisymmärryksen viikon ohjelman löydät täältä.
Jaa tämä artikkeli: