null Ostarilla tavataan 8/10: Oulunkylästä löytyy himoneulojan taivas

Anne Huopala teki lankalöytöjä Ogelissa. Kuva: Anu Heikkinen

Anne Huopala teki lankalöytöjä Ogelissa. Kuva: Anu Heikkinen

Hyvä elämä

Ostarilla tavataan 8/10: Oulunkylästä löytyy himoneulojan taivas

Harrastajat tekevät retkiä Liikekeskus Ogelin lankakauppaan jopa satojen kilometrien päästä.

Harmaana iltapäivänä Liikekeskus Ogelin lasikattoisella käytävällä kuljeksii varsin mukavasti väkeä. Kahvilassakin riittää asiakkaita.

1980-luvun arkkitehtuuria edustavan oulunkyläläisten ostarin vetonaula on Lankamaailma, jonka tuhannet lankakerät hehkuvat kaikissa sateenkaaren väreissä. Tekee mieli sukeltaa niiden joukkoon kuin pallomereen.

Himoneulojat tekevät retkiä lankakauppaan jopa satojen kilometrien päästä. Arja Huopala on tullut vähän lähempää, Kurkimäestä. Hän on lankaostoksilla jo kolmatta kertaa tänä vuonna.

– Innostuin kutomaan viime syksynä kolmenkymmenen vuoden tauon jälkeen, kun liityin erääseen Facebook-ryhmään. Täältä tekisi mieli ostaa vaikka mitä, hän kertoo.

Tällä kertaa Huopalan ostoskoriin kertyy kauniin sinisävyisiä lankakeriä. Niistä syntyy sukkia Israelissa asuvalle ystäväperheelle, jonka luo hän matkustaa miehensä kanssa pääsiäisenä.

– Neulominen on hyvin terapeuttista ja innostavaa. Kudon kaikki työmatkat, Lauttasaaren terveyskeskuksessa työskentelevä Huopala kertoo.

Oulunkylään liittyy Huopalan mielessä mukavia muistoja. Hän asui aiemmin Itä-Pakilassa ja teki päivittäiset ostoksensa Ogelissa, jossa toimii parikymmentä liikettä.

– Tämä on kivan pieni ja rauhallinen ostoskeskus. Nykyään teen ostokseni lähinnä Itiksessä ja työmatkan varrella keskustassa.

Jaa tämä artikkeli:

Toimitus suosittelee

Messussa neulovia naisia paheksutaan – näin kapinalliset vastaavat

Hyvä elämä

Mikset neulo kotonasi? Kutimet kirkossa kirvoittavat kommentteja kasvokkain ja mielipidepalstalla.


Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.