Oulu–Tikkurila
"Suloista, katkeran sellaista. Kävin ostamassa läjän karkkeja ja yritän selvittää pääni työkuntoon. Olipa merkillinen kohtaus. Kiitos sinulle Hurmaavuus. Hyvää kotimatkaa."
Tämän kirjoitettuaan hämmästyksestä hehkuva opettajatar asetti kännykän junavaunun pöydälle ja katsahti taskupeiliinsä: "Luoja, että voi poskia kuumottaa".
Salaperäinen kohtaaminen tuulisen Oulun asemalla oli temmannut nuoren opettajan elämänsä syöksyyn. Vastapäätä istuva uurteinen diakonissa hymyili merkitsevästi. Se tunsi selvästi elämän koko väriskaalan. Samalla veri muotoili kaunista ruusukuviota opettajattaren rintakehään ja kasvojen reunoille.
Miten noin lyhyt hetki voi olla noin merkitsevä? Vain muutama syväsilmäinen katse, yllättävä kohteliaisuus ja poskisuudelma. Ihastuminen on kuin veret seisauttavin rakkauslaulu, joka murtautuu ihmisen suojauksen läpi. Ennen kuin on edes tajunnut tuomita sen naiiviksi, on jo sydämensä myynyt.
Ei se mitenkään erikoinen ollut. Niin se mies. Tavallinen läpänheittäjä, joka vaan virnuili niin syötävän suloisesti. Jokin sen silmissä sai sisimmän kuplimaan.
Tampereen asemalla ikävä valui jo kyynelinä pitkin poskia. Onpa kaipaus vaan tavattoman kaunista!
Tikkurilassa nuorisojoukko etsi rakkautta Sokos Hotelin edessä. Hapuilevaa ja yhtä aikaa kovettunutta ja herkkää. Nyt välimatka tuntuu ikuisuudelta.
Puhelin soi. Sydän ei ole enää entisensä.
Elämä tapahtuu sillä välin, kun suunnittelet jotain ihan muuta.
Jaa tämä artikkeli: